Ystävän tuomat flamencolevyt näpsyvät, keinahtelevat ja karauttelevat cd-soittimessa. Aloitin joskus flamenconkin, mutta polvet eivät kestäneet niitä koputuksia, ne tehdään niin lujasti ja jalkaa takaa eteenpäin potkaisten.
Musiikki lennättäisi edes käsiä ja päätä, mutta olen saanut uuden aivan ihanan työkeikan ja niinpä olen tehnyt itselleni työpesän peittoihin harmaakerän kanssa käveltyäni ensin rännässä kotiin mäkeä ylös paperit muovikansiossa, kainalossa, samettitakissani vähän vilutellen. Peitoissa lämpenee tehokkaasti. Harmaakerä ojentelee eturaajojaan ja hyrisee, silmät ummistuvat ja raottuvat, koko olento on silkkaa nautintoa, vaikka vain toinen käteni retkeilee puolihuolimattomasti sen vatsalla. Toisessa kädessä on lahjaksi saatu HB-lyijykynä, ympärillä isoäidin tekemä tilkkupeitto ja puuvillainen päiväpeitto, jossa seisoo vuororivein hevosia, sikoja, lehmiä ja aita.
On päivä, jolloin yliannostus ihmisseurasta tuntuu taas päänsärkynä. On kevät, teen kevätsiivousta kaikkialla, huomaan unohtaneeni antaa remonttiapulahjat kolmelle pelastajalleni. Huomenna tulee tyttöjä syömään hedelmäsalaattia, ei kai auta kuin opetella tulemaan toimeen hyvin tyttöjen kanssa, otteeni ovat liian ronskeja sillointällöin, koetan kovasti olla pehmeä ja myötäilevä, mutta pelkään oppineeni miesseurassa jääräpäiseksi ja aavistuksen verran hankalaksi tapaukseksi. Lauantain jäljiltä mieli on kuitenkin perushyvä, olenhan nähnyt rakkaita vanhoja ystäviäni, joilla on suunnilleen samanlainen ihmiskäsitys kuin itselläni: elä täysillä, älä pelkää etukäteen, sopeudu pakon edessä, opi, älä ota itseäsi liian vakavasti ja, ennen kaikkea, itke ja naura tarpeeksi.
Tekstin läpikäyminen kynä väliin suussa, väliin oikeassa kädessä, väliin korvan takana, vasen käsi harmaan hyrisevän vatsaa soittaen, on elämäni perusasioita. Kukkien avautuminen, toinen. Melkein koko päivän räntii. Katukuilussa kisailee kaksi lokkia, ne kiitävät räntäsateen halki uudestaan ja uudestaan näköalaikkunani edestä. Koetan tulkita niiden menoa, mutten saa selville, onko kyseessä reviirikiista, leikki vai kenties rakkaudentunnustus.
Arvelen, että ensimmäinen. Mutta se voi kyllä johtua tunnelmasta, jota flamenco kutoo huoneeseen vaikertaen. Illalla on tanssitunti, koetan muistaa, muistanko jotakin sarjasta, jota rakennamme, ja jossa olen aivan surkea, koska jätin remontin takia muutaman tunnin väliin. On pakko sammuttaa flamenco, kopista hetki sukkasillaan. Muistan jotakin, kun tanssin hiljaisuudessa, istualtani en osaa vielä laulaa tahtia mieleen.
Pakkaan kamat kangaskassiin, kävelen keskustaan. Kävelyineen tanssitunnista tulee ihan tehokas ja pitkäkestoinen liikuntatuokio. On sääli jättää harmaa kerä, tahtoisin tavallaan jäädä ruopsuttamaan sitä, mutta tarvitsen liikuntaa. On juostava, loikattava, pyörittävä, käveltävä kaupunkia. Paikallaan istuessa ajatus liikkuu, liikkuessa huoahtaa ja levähtää, unohtaa naarmuuntumisen.
ごっつんこ
1 päivä sitten
5 kommenttia:
veloena, voisitko katsoa onko mun platon-runo runo?
aa on se ehkä, ei tarviikaan..
Flamenco vei minut täysillä mennessään joskus ja toivoisin että voisin taas tanssia. Polvet ne täälläkin vaivaa, joten varovasti pitäisi aloittaa.
Mietin vain sitä, että oletko ollut niin paljon enemmän mies- kuin naisseurassa, jos epäilet että se olisi muokannut sinusta jotenkin sellaisen että on vaikeaa olla tyttöjen seurassa? Minusta tuntuu, että ei seura aikuista ihmistä niin paljon muokkaa, ainakaan sukupuolisesti, niinkuin miesmäisesti käyttäytyväksi tai naismaisesti, mitä niihin sitten kuuluukaan. En jotenkin uskoisi sinun olevan niin vaikutuksille altis, että käyttäytymisesi muuttuisi huomattavasti...
-minh-
Olen ollut niin paljon enemmän miesseurassa, etten osaa tyttöjen vuorovaikutuskikkoja kuin puolittain. En ole ikinä kauhean hyvin tullut toimeen tyttöenemmistön kanssa, tutustuminen miehiin oli itselleni aikanaan suuri helpotus, heille kelpasin paremmin kuin tytöille.
En tiedä, haluanko ajatella, miksi kelpasin miehille. Enää en kelpaa ihan niin hyvin heillekään. Ehkä siitä pitäisi tehdä välitilinpäätös.
Mulle tulee mieleen, että haluaisin tehdä jonkinlaisen välitilinpäätöksen tästä asiasta, ehkä Ihaniin Naisiin. Nuorena mulla oli yksi poikakaveri(ei-seksuaalinen), joka oli ystävä, läheinen,
ja josta pidin yhtä paljon kuin tyttökavereistani. Jossain vaiheessa mut hyväksyttiin empimättä miesten joukkoon ja naiset käänsivät selkänsä, mutta en vieläkään usko että käytökseni olisi muuttnut huomattavasti. Naiset olivat pelottavia, miehet epäilyttävän lipeviä. kaipasin naisseuraa ja sainkin sitten ihanan ystäväpiirin, jossa naiset välittivät toisistaan jotenkin vanhanaikaisesti(ihanteellisesti, nyt ajateltuna) ja epätavallisen lojaalisti. Se rikkotutui kuitenkin ikävästi se piiri ja minulla oli mies- ja naisysäviä yhtä paljon yhdessä vaiheessa. Nykyään, suhteessa, mieskaverit ovat jotenkin kauempana ja naiset lähepänä. En tiedä. Vaikea sanoa itsestään, onko käyttäytyminen muuttunut. Koodeista en paljoa tiedä. Niiden kanssa on ollut ongelmia sekä miesten ttä naisten kanssa..:)
-minh-
Lähetä kommentti