Palasesta maata

Mitä antaisikaan palasesta maata oman ovensa luona. Voisi kääntää, harata, penkittää, pengertää, piilottaa sipuleita ja itusilmuja, huuhtoa siemenistä itämistä estävät aineet, työntää ne mullan sisään. Heinäkuun ja elokuun vaihteessa kukkisi koko komeus. Ei suorina riveinä, vaan sekaisina takkuina, pienin violetein ja valkoisin kukin.

Keväällä kaiken aloittaisivat krookukset ja posliinihyasintit, sitten nousisivat runoilijannarsissit, liljatulppaanit ja papukaijatulppaanit. Syreenit reuhuaisivat, omenapuu, päärynä ja kirsikka itkettäisivät kukkiensa keveydellä raskaiden muhkuraisten oksien yllä. Tilli solmiutuisi juhannusruusun nilkkoihin, Minette olisi nostettu köynnöstuelle helenanruusun kanssa, sitruunakissanminttu leviäisi kaikkialle. Tuoksuköynnöskuusamasta jatkaisi ruotsinköynnöskuusama.

Äidillä on palanen maata ovensa luona. Olen vienyt sinne palloesikoita, siperianunikkoa, jumaltenkukkaa, tuoksuorvokkia, köynnöspinaattia, köynnöshortensiaa, värililjoja. En jaksa vierailla siellä talvisin niin paljon, mutta kesällä voisin muuttaa rivitalonpihaan, hunnuttautua vain tarpeen mukaan jätesäkkiin sateen sattuessa. Pihakalusteet: kaksi kovapuutuolia, kovapuupöytä ja tytär. Tytär on sitten kätevä. Se kääntää maata, lojuu bikineissä luoden lomatunnelmaa ja muistaa ulkoa kasvien tieteelliset nimet. Rastaat eivät takerru siihen kuten verkkoihin.

Ehkä jokin päivä, jos saan tarpeeksi rahaa jostakin, tiedämistä, voin muuttaa mummonmökkiin. Tai Talvipuutarhaan.