Aprillipäivän kunniaksi järjestän arvauskilpailun, jonka palkintona on mignon-muna. Tehtävä: arvatkaa, ketkä 4 blogilistallekin listautunutta bloggaajaa kirjoittavat muiden haamujen ohella Muru&Moai -blogia. Jokeritehtävä: tunnista jonkun heistä käsialalla tehty merkintä (tästä saa odottamatonta etua - jos vain yksi tunnistaa oikein, hän voittaa).
Sitten vielä aprillipäivästä: on vähän rasittavaa, kun mihinkään tänään lukemaansa tai kuulemaansa ei voi luottaa. Siksi on hyvä, että aprillipäivä on. Se muistuttaa siitä, miksi valehteleminen ei toimi. Kommunikaatio menee ihan paskaksi, jos ei voi luottaa siihen, mitä kuulee. (Siihen tietysti voi luottaa, että kaikkea ei koskaan sanota ääneen ainakaan ennen kallonporaustuijotussessiota - aika ei yksinkertaisesti riitä, eikä häpeämättömyys; mutta toisaalta, sitä miltä meidän korvamme säästetään sopii usein olla kiitollinenkin. Ajattelen nyt ystäväni Mikon pienen lusikan teoriaa: asiat pitää syöttää pienellä lusikalla lentokonetta leikkien surrur.) Työtoverini kertakäyttömuki-Pee etsii Wikipedian artikkelin aprillipäivästä sivistääkseen minua, mutta kysyn yhä paranoidimpana: "No mistä sen tietää, ettei tuokin ole aprillia-aprillia?"
Ei sitä tiedä, ei.
ごっつんこ
1 päivä sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti