Kyselyiässä

Miksi kevään ensimmäiset joutsenet nähdään juuri kahvinpaahtimon hajussa ennen aamuyhdeksää, polkiessa kohti uimahallia? Onko juuri Rafaelin enkeli on niin suosittu, koska valtaosa maailman väestöstä on tummempaa kuin suomalaiset enkelimielteet? Miten entisen kouluni seinänviereltä ylös punkeavat krookukset aikovat selvitä rännästä päivä toisen jälkeen? Miksi Alkossa ei kysytä papereita, vaikka ostan halpaa viinaa ja retsinaa? Miksi juuri vanhat egyptiläiset miehet ovat käsittämättömän ihania nallekarhukaupansetiä? Miksi ei löydy kannellisia punottuja reilun kaupan koreja vessanroskiksiksi? Selviääkö juhlista ilman vessanroskista?

Miksi kukaan ei osaa irroittaa eteisenlamppua entisestä kodistani? Pitääkö minun juhlia kirjastossani (=eteisessä) aivan väärän tyylinen lamppu? Voiko luottaa siihen, että vieraat eivät potkaise sisään kirjakaapin lasisia liukuovia? Voiko ihmisten hyväntahtoisuuteen ylipäänsä luottaa, vai onko paras hankkia oma kirves siltä varalta, että jollakin vieraallakin on semmoinen matkassaan? Vaikuttaako epäillyttävältä, jos eteisen seinät on maalattu kuivuneen veren väriseksi, ja mainostaa, että tahrat eivät näissä näy niin helposti, ja ihmiset muistavat, että on hehkuttanut Amerikan Psykoa puolisen vuotta aiemmin, tai vuosi, tai jotain?

Milloin irrelevantit kysymykset lakkaavat? Ennen kuolemaa vai ennen dementiaa? Eikö olekin ihmeellistä, kuinka hormonaalisia mielialat ja sen myötä myös merkitysrakenteet ovat? Kuinka tässä enää voi tehdä minkäänlaista jakoa kehoon ja mieleen? Kuinka on mahdollista, että pilkattuani kukkakuosisia vaatteita kahdeksanvuotiaasta saakka olen löytänyt ne todenteolla ja viihdyn paraikaa läpikuultavassa viininpunaisessa stretchpaidassa, jossa kukkivat suuret vaaleanpunaiset ruusut? Johtuuko se kaikki siitä, että Sarah Ferguson käytti kuosiltaan tämäntyylistä mekkoa eräässä kuvassa, päässään lierihattu?

Olenko maailman ainoa ihminen, josta Sarah Ferguson näytti aina mukavalta ja tasapainoiselta ihmiseltä, toisin kuin prinsessa Di, jonka anorektista kärpännaamaa en ole ikinä osannut arvostaa? Onko korrektia puhua Englannin kuningasperheestä ja esittää samassa blogissa kulttuurikritiikkiä? Miksi en ole edelleenkään ostanut pyöränpumppua? Pitäisikö valittaa Nokialle, että heidän nastarenkaansa nastat ovat ruostuneet jo kahden talven jälkeen? Kuinka ilmaista ystäville kiitollisuutensa muuten kuin kollektiivisesti tai yksitellen? Olisiko jonkinlainen spektaakkeli oikea tapa?

Miksi työvuoron aikana kellon keskiöön on tuhrittu uhustickiä? Miksi sinkkusukat lisääntyvät kaoottisesti, eikö niille voisi pitää seksuaalikasvatusta ja parisuhdeterapiaa? Entä jos ompelisi sukat nilkan kohdalta yhteen ja liikkuisi tasajalkaa pomppien? Kehittäisikö minulle joku naistenpyörän, jossa jalat ohjautuisivat siveästi samalle puolen satulaa ja polkeminen tapahtuisi tasahjalkaa nilkat ristissä? Minne kadonneet huulirasvat ovat menneet? Mistä löytäjä voi tietää, että kadottajalla ei ole huuliherpestä? Entä kadonneet punaiset lapaseni, entä kadonnut punainen piponi, uskalletaanko niitä käyttää vai pelätäänkö niiden sisältävän täitä? Näyttääkö omituiselta, jos pyöräilee vesisateessa pitkässä punaisessa talvitakissa pipoitta mutta huputettuna, jättimäiset rukkaset käsissä? Näyttääkö ihminen ylipäänsä aina omituiselta ja väärältä vaatteet päällä?

Miksi kollegalla on opastusta toisaalla ja vastaa yksin koko komentokeskuksesta juuri silloin, kun on juonut pari mukia teetä ja iskee kamala pissihätä? Miksi ruumiillisista toiminnoista puhuminen nolostuttaa monia ihmisiä? Johtuuko se siitä, että heillekin tapahtuu sellaista? Olisiko heistä parempi, että sellaista ei tapahtuisi? Vai onko kyse vain siitä, että itsestäänselvyyksistä ei saisi puhua lainkaan? Ja jos näin on, miksi ihmiset puhuvat siitä, että haluavat tulla rakastetuiksi ja että arvostavat ystävyyttä?

Miksi kyseleminen ei vaikuta dogmaattiselta toisin kuin väittäminen? Eikö kysymys kuitenkin rajaa mahdollisten mielekkäiden vastausten joukon tarkasti?