Huutonauru

Kävelemme ulkona, kesän tunnistaa jälleen ja se synnyttää odottamatonta onnentunnetta. Äkkiä kysyn, mitä on huutonauru. Mistä kysymykset tulevat? En osaa sanoa. Mistä mielleyhtymä tulee? Ei se tunnu liittyvän mihinkään, mitä olen ajatellut tai siis, missä ajatukseni ovat harhailleet, ei se liity kai mihinkään näkemäänikään, se vain tulee. Mitä on huutonauru? Mitä tarkoitat, kysyy Fauni. Selitän: On joukko ihmisiä, jotka käyttävät tätä termiä. Esimerkiksi facebookissa joku kommentoi linkkiin vain kirjoittamalla "Huutonaurua!"

Millaista naurua se on, se kysymys nousee siinä ihan äkisti kuin tyhjästä. (Huutonaurukommenteista on aikaa ainakin pari viikkoa.) Onko se huuto jotenkin epätoivoista vai kuinka? Ehkä se on vaan kovaäänistä naurua, ehdottaa Fauni. Joku samassa avokonttorissa työskentelevä nauraa kuulemma niin että se kuuluu viereiselle osastolle saakka. Ahaa, sanon. Mutta mikähän siinä sitten on erilainen kuin pelkässä naurussa? Tarkoitan - jotkuthan nauravat ja puhuvat kovalla äänellä ja jotkut hiljaisella. Jokin merkitys sillä huuto-etuliitteellä kai on kuitenkin.

Ei, asiasta ei saada selvyyttä.

Aika harvoin asioista saadaan selvyyttä noin muutenkaan. Esimerkiksi etsimme virkailijan kanssa kirjastosta kahta kirjaa, joiden pitäisi olla hyllyssä. Mutta eivät ne löydy ainakaan omilta paikoiltaan. Kirjat eivät liity mitenkään yhteen, joten sinänsä tuuri osoittautuu huonoksi: kahdesta kirjasta kolme on kadoksissa. Yhden sentään löydän. Mutta missä ne kaksi muuta seikkailevat? Onko kirjastossa joku toinen, joka kuin ihmeen kaupalla on keksinyt haluta juuri nämä kaksi kirjaa ja lukee niitä lukusalissa?

Eikä sitäkään tiedä, minkä asioiden kanssa oikeastaan sopii sinutella. Tulkinta tapahtuneesta muuttuu niin valtavasti vaikkapa ilmanpaineen kanssa. Aamulla olo on vetämätön, laahustan vessaan pohtien, olenko kenties jollakin tavalla sairas, kun en herää intoa säkenöiden vaan laimeana ja valmiiksi väsyneenä. Ja että olenko valinnut elämässäni kaiken päin prinkkalaa. (Kaiken! Että uskallankin!) Ja milloin into ja ilo aikovat palata. Mistä ne riippuvat... vielä kirjastossakin silmien auki pitäminen tuntuu ponnistukselta, mutta kun teen yhden työn, jotain muuttuu - tunnen toisen kivut näpeissäni, asetun niihin, pehmenen niiden mukana. Tai siis, jokin pehmenee niiden mukana, koska itse vain katoaa. Jokin puhuu, selittää lihasten toimintaketjua, mutta ei sillä ole mitään tekemistä minun kanssani.

Ja kun pyöräilen takaisin, kuplin onnellisuutta ja iloa ja jaksua. Mistä hyvästä? Ja äkkiä kaikki haahuilut ja kummalliset päähänpinttymät ja toisten johdatettavaksi heittäytyminen ja tahdon sokea seuraaminen vaikuttavat, no, jos eivät nyt ihan järkeviltä, niin ainakin tarvituilta valinnoilta, koska ilman niitä saattaisin ajatella tätä fyysisesti raskasta ja huonosti palkattua työtä paskaduunina. Enkä oikein onnistu ajattelemaan niin nyt vaan uhkun mielihyvää siitä, että voi tehdä jotain, joka muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Selkeästi. Epäilyksille sijaa jättämättä.

Joskus tuntuu hullunkuriselta hymyillä sillä tavalla, naama ratkeamaisillaan silkasta aurinko-onnesta ja kivatyöonnesta ja minulla on paikka maailmassa vaikka aika pieni paikka se tietty onkin -onnesta. Entisten driveinpankkiluukkujen luona istuu nainen, jonka hiuksista puolet on karissut tiehensä. Hän ei vastaa katseeseen. Niinä hetkinä kun tuntee iloa, terävöityy. Olisi helppoa jäädä siihen koukkuun ja käydä tavoittelemaan sitä piristävillä nautintoaineilla. Tyydyn kuitenkin ostamaan kaksi litraa mansikoita. Sen on riitettävä tänään.

Ja jos joku keksii selityksen huutonaurulle, kuulisin tai siis lukisin sen mieluusti.

Olla vain

Perjantai-iltana tarjoutuu kaksi vaihtoehtoa: joko pelata pokeria tai olla vain. Jos pelaa, saa olla hyvässä seurassa. Jos on vain, no, sitten saa olla kotona eläinten kanssa. Valitsen jälkimmäisen.

Mitä sitten tarkoittaa "olla vain"?

Nostan toisen tomaatintaimista ulos, koska se nuupottaa ja sen ruukkumultaan näyttää pesiytyneen ripsiäinen poikineen. Laitan värjäyskoneen pyörimään, sävynä flamingo pink. Värjäytymään joutuvat nyt mm. Vompsun housut, kierrätyssäkistä pelastettu entisen vuokraemännän entinen puuvillatakki sekä Vompsun tylsänvärinen kesätakki (joka pinkkinä muuttuu kaikkea muuta kuin tylsäksi miestenpukineeksi). Syön lounasta: pari kazakhstanilaisella hapankaalilla ja tahinalla päällystettyä leipää (hyi minua, teen raskasta työtä ja syön lounaan vasta kello kuuden jälkeen - mutta kun join välipalaksi litran kaupan valmista sikamakeaa soijakaakaota, ei tullut aiemmin nälkä) ja pussin pakasteherneitä mikrotettuna eli lohtuherneitä alla veloenisch, laskeskelen päivän proteiinisaantia ja syön sitten siihen tyytymättömänä vielä eilisen mustikkatofupiiraan jämätkin. (Uskokaa tai älkää, mutta saan mahdutettua paketillisen munia viattoman oloiseen piirakkaan.) (Oho, kuulostipa tuo törkeältä! Yksin kotona jne.) Luen vähän facebookia ja kyllästyn nopeasti. Sovitan UFFilta ostettuja kahden euron farkkuja, joissa on ihanan pinkki satiininen kirjailtu nimilappu takamuksessa. Tyhjennän taas täyttyneen kuukautiskupin ziljoonatta kertaa tänään. (Sanonko sanottavani säästöhuuhteluista vessanpöntöissä? Kyllä. Ne ovat perseestä, koska niillä ei saa millään huuhdottua kaikkea verta pöntöstä. Tänään piti huuhdella NELJÄSTI ennen kuin pönttö ei näyttänyt teurasaltaalta. Meni ikuisuus odotella vesisäiliön täyttymistä kolme kertaa.) (Ehkä verimöllö pitäisi vaan jättää pönttöön rohkaisemaan muitakin ekoelämäntapaan... se ei taida pysyä kauhean ekona kun joutuu huuhtomaan vettä hulluna.) Keittelen yrttiteetä. Unohdan ostaa kaupasta soijamaidon huomisaamun kofeiinittomaan kahviin. (Alkuviikon raivohulluus-itkuisuuden jälkeen olen päättänyt pitäytyä kofeiinittomassa täältä ikuisuuteen.) Katselen tuttujen flickrkuvia. Etsin yhtä koukuttavaa burleskitarta flickrista ja löydänkin juuri sen kuvan, johon olen haksahtanut. Leikin koiran kanssa. Pistän villatakin värjäytymään metsänvihreään semitoneliuokseen isoäidin haudutuslaatikon sisään. Tutkin peilin edessä kiiltopunaa, jonka ostin koska se oli niin kauniin värinen. Totean sen olevan täsmälleen huulten värinen. Ensin masennun, koska miten turha ostos. Ja sitten päätän olla tyytyväinen siitä, että minulla on niin kivan väriset huulet. Nostelen flamingonpinkit pyykkikoneesta narulle. Sävyjä on kaikkea mahdollista ukkosenvioletista possupinkkiin. Ällöraikas punavalkoinen nanson paitakin on muuttunut hauskan näköiseksi punapinkiksi. Pohdin hetken, miksi ällöän kaikkea valko-jotainsekoituksista, ja päädyn siihen, että niiden ällöttävyys palautuu assosiaatioon purjehduskerhoista. En voisi kuulua sellaiseen. Laupias taivas, se on yhtä kaukaista kuin golfkerho tai aerobic. Vaikka luulen, että voisin pitääkin merellä seilaamisesta. Laivat tuoksuvat miltei vuoristoradalta. Huomaan ällöäväni monia asioita: purjehduskerhoja, golfkerhoja (ehkä koska niissä ei arvosteta grungelookia, johon olen tarrautunut siitä lähtien kun siitä alettiin puhua ja kai pukeuduin sillä tavalla jo aiemminkin, sillä ei vain ennen ollut nimeä ja siitä sai toruja lapsena), marimekkoa ja nansoa, varjostavia markiiseja, viisikymmentälukua, messinkihelaisia esineitä, pieniä (myös normaalikokoisia siis, kaikkia ei-jättikokoisia) teekuppeja. Ja rakastavani hassuja asioita: taikasientä lieden puhdistuksessa, itsevärjättyjä kuviovaatteita (sillä tavalla valkoinen saadaan taikaistua pois), ylipäänsä vihreitä vaatteita, kissojen purinaa, koiran tuhahduksia ja huokauksia, sitä miten Pompsu osaa nostaa minua kainaloiden alta niin että fasettinivelet hyppäävät selässä kohdalleen, Faunin hii-ilmettä, PARVEKETTA, chilien taimia, tomaattien taimia, kanariankrassin tainta, rocotochilin sinivuokkomaisia kukkia, sitä miten keksin laittaa pesukoneen jalkojen alle hammaslankatönät kun en löytänyt jakoavainta konetta oikeasti tasatakseni, listaa voisi jatkaa, mutta en jaksa. On niin paljon rakastettavaa! Ja niin vähän epäillyttävää, oikeastaan.

Oleminen vain saa hyväntuuliseksi. Toisaalta olin hyvällä tuulella jo valmiiksi ja mietin siksi pitkään, lähtisinkö sittenkin pelaamaan pokeria. Mutta jotenkin - no, tämä kaikki muu kuulosti vain niin paljon antoisammalta tällä kertaa. Elämä on käynyt niin vauhdikkaaksi, vaihteen vuoksi, että tällainen itsekseen oloilu kotona kuulostaa aidoimmin luksukselta.