Mielipiteistä monimutkaisemmin

Mikä tätä maailmaa vaivaa? Tarkoitan maailmalla nyt maailmaa, joka rakastaa rautalankamalleja ja hissipuheita, jossa lehtijuttu ei saa sisältää liian monta sanaa eikä ainakaan useampia näkökulmia ja jossa isotkin poliittiset mielipiteet typistetään herkästi muotoon puolesta tai vastaan asiaa x.

Mielipiteet tulivat mieleen kun kävin taannoin Alkossa. Viime visiitistä onkin aikaa yli viisi vuotta. Olen olettanut, että suomalainen alpo - alkoholipolitiikka - voi edelleen paksusti. Ja kenties voikin, mutta näyttää nyt erilaiselta satunnaiskävijän silmiin. Menin viinakauppaan, koska omaan kaamosaikaani kuuluu kaikenlainen suklaata ja rommia tiukkuva leivonta. (Hormonit, hormonit.) Olen tähän saakka ostanut päivittäistavarakaupasta niitä minipulloja rommiesanssia, mutta eihän se ole kovin ekologista, kaikki ne muoviset minipullot, eikä itse asiassa taloudellisestikaan järkevää. Joten ei kun alkoon kun kerran olin siinä kompleksissa jo valmiiksi postipaketteja hakemassa. (Tempehkulttuuri, nattokulttuuri.)

Tulin pulloineni kassalle. "Jaaha, totikautta pukkaa!" sanoi myyjä iloisesti. Vastasin yhtä iloiseen sävyyn, että itse asiassa ei, että minä vaan tykkään leipoa. No jotain muuta juomapuolelle sitten, hän ehdotti. Ei kiitos, vastasin. Tämä jotenkin tuntui harmittavan myyjää. Ensin hän alkoi saarnata siitä, että rommi käy muuallekin kuin leivontaan, esimerkiksi ruoanlaittoon. Joo, tiedän, kiitos, sanoin käänteestä hieman hämmentyneenä, lompakko valmiiksi esillä. Mutta sen sijaan, että olisi lyönyt ostokseni kassaan, hän alkoi antaa vinkkejä siitä, millä kaikella lantringilla rommin saa alas vaikkei mausta välittäisikään. Tuijotin hämmästyneenä. Saa alas? Kohta hän sentään piippasi pullon koneelle niin että saatoin maksaa, jatkaen samalla vinkkimonologiaan. Ei ole tarvetta saada alas, vastasin jo astetta jurommin. Kun sulloin pullon laukkuuni ja kävelin kassalta pois, hän huuteli vielä perään, että kannattaa kuitenkin kokeilla vaikka kaakaon sekaan. 

Ehkä tuo on jokin kampanja, jossa koetetaan purkaa alkoholiin liittyviä syyllisyydentuntoja tai häpeää? Tai jossa koetetaan tehdä Alkossa asioinnista niin kepeää ja miellyttävää, ettei kukaan enää natisisi siitä, ettei viinejä saa ruokakaupasta? (Mikä on jotenkin hassua koska kaikkien isompien ruokakauppojen kyljessä tuntuu joka tapauksessa olevan Alko.) Luultavasti kohdallani kävi kuitenkin nyt niin, että sitten joskus kun tuo rommipullo loppuu, matkustan mielummin vaikka Tallinnaan ostamaan seuraavan pullon kenenkään siitä piittaamatta kuin joudun moisen puheoksennuksen kohteeksi. Ehkä täällä on yksinkertaisesti mahdotonta ihan vain neutraalisti myydä se pullo, etenkään jos joku epäilyttävästi väittää käyttävänsä viinaa vain leivontaan, kaikella tällä historialla? Ja tietysti introvertti ei arvosta samoja asioita kuin ekstrovertimpi vertaisensa... enimmäkseen haluan kulkea rauhassa. Siksi liikun lähinnä metsässä, en väkijoukoissa, ja opetan lajeja, joissa rauhoitutaan ja keskitytään hiljaisuudessa, sen sijaan, että olisin jossain pälätyksen keskellä.

Mutta niin, mielipiteistä. Kieltämättä ajattelin Alkosta pois lampsiessani, että olisin ostanut rommini mieluummin kaupasta, niin ei olisi tarvinnut kuunnella mainospuhetta. Mutta laajemmin, esimerkiksi kysymyksessä pitäisikö viinit tuoda päivittäistavarakauppoihin, en osaa sanoa ehdoitta juuta enkä jaata. (Enkä siis myöskään eitä, sitähän tuo tarkoittaa vaikka siinä onkin kaksi myönnön sanaa; kieli on omituinen epeli.) Minullahan on näitä sukulaisia, jotka ovat jo haudan rauhassa. Heidän elämäänsä viina kaikissa muodoissaan pyöritti siinä määrin, että lapsena sain paniikin vanhempieni ottaessa saunakaljan. (Tämä raitisti vanhempani lopullisesti, tämän kauhun näkeminen. Kai he siinä tajusivat, miten pelottavaa heidänkin oli ollut nähdä sitä lapsena? Tai siis, ei vain nähdä. Tulla ajetuksi lumeen ja pakkaseen pyjamassa ja niin edelleen. Päihdehelvettejä ei katsella siististi päältäpäin tai ulkoakäsin vaan oikeasti ulkoa käsin, kuunnellen rikkoutuvien sisustusten ääniä, varpaat jäässä, miettien, kenen luokse kehtaisi mennä hakemaan turvaa.) Jos alkoholia olisi ollut helpommin saatavilla, he ehkä olisivat juoneet vieläkin enemmän, langenneet useammin putkeen. Ehkä. Mutta toisaalta, ei se säännöstely näyttänyt heitä hirveästi pitelevän myöskään. Riippuvuus keksii keinot. Mistä tulen siihen, että minusta sen sijaan, että vängätään jostain jonninjoutavasta viinien kauppoihin ottamisesta, olisi hyvä keskustella jostain ihan muusta, jostain sellaisesta, jolla voitaisiin oikeasti puuttua riippuvuuksiin, kuten juuri alkoholiriippuvuus. Sehän se siellä kauppaistamisen taustalla kuitenkin häämöttää mörkönä. Esimerkiksi, milloin aiotaan ihan kunnolla tarjota päihdekuntoutusta hyödyntäen psilosybiinejä. Tutkimusdataahan on. Mutta puhutaanko tästä? Ei, puhe on juuttunut kysymykseen, pitäisikö viinit sallia päivittäistavarakauppoihin. (Rommista kukaan ei ole edes puhunut.)

Ja hieman samanlainen outo kiekura on vaikkapa pandemiapolitiikassa. Nyt väännetään terveen aikuisväestön neljänsistä rokotuksista, joista tiedetään, etteivät ne estä tartuntoja eivätkä kovin hyvin taudin pitkää muotoakaan. Ilmahygienia vaikuttaisi näihin, ilmanpuhdistus, ilmanvaihdon tehostaminen ja hengityssuojaimet, mutta näistäpä ei haluta lausua halaistua sanaa. Nämä toimet estäisivät myös riskiryhmäläisten ja vanhusten kuolemia mutta ketään ei tunnu kiinnostavan. Sen sijaan vääntö kohdistuu rokotuksiin, vaikka sekä WHO että kansainvälinen tutkijapaneeli ovat korostaneet, etteivät rokotteet yksin riitä tilanteen hallinnassa. Etenkin ilmanvaihdon tehostamisen ja ilman HEPA-puhdistamisen kohdalla on vaikeaa kuvitella, ketä ne haittaisivat henkilökohtaisen kokemuksen tasolla. Ketä haittaavat vähemmät hengitysteiden tulehdukset, oikeasti? Tietysti investoinnit maksavat mutta ei se sairastaminenkaan ilmaista ole, ei rahassa eikä kokemuksen valuutassa. 

Sähkö, sama juttu. Hirveä vääntö siitä, millä menetelmillä sitä on parasta tuottaa. Ja sitten, ennen näitä hintoja, säästämiseen ei juuri kiinnitetty huomiota. Hintojen nousu on vaikuttanut järkevästi ihmisten kulutukseen ja sehän leikkaantui parissa kuukaudessa liki viidenneksen. Mutta täytyy kyllä sanoa sähköä koko aikuiselämäni säästäneenä, että tuntuu jotenkin aivan uskomattoman typerältä, miten moni on vasta nyt ruvennut ajattelemaan kokonaiskuvaa, vasta nyt, kun sakot ajattelemattomuudesta kuormittavat kukkaroa rajummin. Ei se sähkö ennenkään ole ollut päästötöntä, ei missään muodossa. Kaikki tavat tuottaa ja kuljettaa sähköä vaativat melkoisen infran. Metalleja: kaivosteollisuus. Kaikki se jättää jälkensä tähän planeettaan ja jos ei omalla takapihalla niin sitten jonkun toisen. 

(Näin muuten jotain todella dystooppista Myyrmannissa käydessäni. Opetan siinä lähistöllä ja kävin sieltä hakemasta tilkettä rännien saumojen vuotokohtiin. Myyrmannin alatasanteella on kännykänvaihtoautomaatti nimeltään swappie. Tuijotin automaattia jonkin aikaa hiljaista hetkeä viettäen, kunnes tajusin, että saatan vaikuttaa hieman oudolta, ja siivosin luuni. Kulutuskulttuuri on todella mennyt niin pitkälle, etten oikein tiedä, mitä sanoa. Ehkä tässäkin tarvitaan lopulta sitten joku kunnon romahdus tai kallistuminen, että ihmiset tajuavat ettei kännykkä tule automaatista tai kaupasta vaan siihen on käytetty raaka-aineita, joiden hankkiminen ei useimmiten ole mitään sievää ja kivaa, harmitonta puuhastelua.)

En muista, että esimerkiksi vaalikoneissa olisi sähkökysymyksissä ollut vaihtoehtoa, että sähkön säästämistä tulee edistää. Ja tällä löperöllä linjalla on tietysti seurauksensa - esimerkiksi tämän talon arkkitehtuuria ja ilmanvaihtoa ei ole suunniteltu sitä silmällä pitäen, että osa huoneista voitaisiin talvisin pitää kylminä. Vanhoissa taloissa tällainen on aivan tavallista. 

No, Siperia opettaa. 

Saattaa olla, että mekin rakennamme väliseiniä jossain vaiheessa. 

Ja luultavasti en koskaan tule tekemään yhtään vaalikonetta, jossa osaisin vastata niihin likertteihin. Koska ei minulla ole semmoisia mielipiteitä että ehdottomasti tämä tai ehdottomasti ei tuota toimintapolitiikkaa. Ennemminkin niin, että tämä on ok näillä ennakkoehdoilla ja tuo noilla. Ja enimmäkseen ihmisten toiminta saa jotenkin surulliseksi ja luimukorvaiseksi eikä kauheasti luo uskoa siihen, että ennakkoehdot täyttyisivät oikein missään vaihtoehdossa. Asiaa ei helpota se, että Vompsu on korkean tason päätöksentekijöiden kanssa samoissa kokouksissa ja hämmästelee jälkikäteen sitä, miten he eivät ymmärrä ihan perusjuttujakaan.

(Kyynisempi varmaan sanoisi, että perusjuttuja ymmärtävät ihmiset eivät hakeudukaan tuollaisiin positioihin, mutta se on liian surullinen ajatus, ehdottomasti. Vaikka hyvinkin taolainen pohjavireeltään.)

Kautta jäljellä kaksi viikkoa, talo kuin pommin jäljiltä. Lumisadetta luvattu eli prioriteettilistan kärjessä on nastarengaiden vaihto asemallepyöräilypyörään. 

Somelakko

En ole aiemmin kokenut somea ahdistavana, mutta viime päivien kiukkuinen tulikivenheittely sai aikaan sen, että jonkin aikaa asiaa aamukahdelta vatvottuani päätin pistää somen säppiin toistaiseksi. Blogia en miellä someksi ja pidän tätä tärkeämpänä asioiden jäsentämisen kannalta. Sikäli on todella omituista, että some nieli niinkin moneksi vuodeksi tältä voimavaroja. 

Luen Tonu Onnepalun kirjaa. Ymmärrän sitä paremmin kuin somea. Vähän kuin laajennettu ja nykyaikaistettu Saarnaajan kirja, tuo vanha lemmikki. 

Jostain luin joskus, että Saarnaajasta saisi pitää vasta vanhetessaan, mutta itse pidin siitä jo kaksikymppisenä, samoin kuin Tyhmyyden ylistyksestä. Silti en ole katsonut tarpeelliseksi pohtia, olenko masentunut, kuten Onnepalu tekee. Ehkä se on ironiaa? Varmaa ainakin omalla kohdallani on, että tämän tilan sisältä mikään ei näyttäydy yhtä kammottavana kuin menemiselämä ja romanttinen rakkaus, jota Kalifornian-nainen kutsuu hullun taivaaksi. 

Huomaan jääneeni levottomaksi eilisen työhaastattelun jäljiltä. Oppisinko valehtelemaan riittävän hyvin? Haluaisinko oppia? Haluaisinko sanoa "koronanjälkeinen aika" tietäessäni, että ollaan kaikessa muussa, en taatusti. Eilen oli toisen työpaikan kokous Teamsissa (tätä nykyä teen töitä neljälle taholle edellisvuosien kolmen asemesta). Siellä puhuttiin huolestuneesti heistä, jotka eivät suostu ymmärtämään, ettei koronasta enää tarvitse välittää. 

Olisin tietysti voinut kysyä, kenen mielestä ei, ja miksi ei, mutta muserruin sen yksimielisyyden alle. Vaihdoin kallonsisäisen suotimen siihen, jossa näin luurangot keskustelemassa tästä asiasta Teamsissa. Helpotti hieman. Mutta huomaan herääväni synkeänä ja yksinäisenä ja jotenkin lannistuneena. 

Ajattelen haastattelua, jonka luin männäpäivänä, ja josta olen keskustellut muutaman luottoihmiseni kanssa. Se on kysymyksissään täysin järkeenkäypä mutta tässä asenneilmastossa siitä ei oikein kai ole viisasta puhua. Meidän yhteiskuntaamme on äkisti versonut monia asioita, joista ei ole oikein viisasta puhua. Jotenkin liki kaikki muut näyttävät nollavan kognitiivisen dissonanssin, ehkä auktoriteetin menetelmällä. Itse en pääse yli siitäkään, että jotain vauva.fi-saittia sensuroidaan aivan mielivaltaisesti juuri kun siellä on jotain ei-pelleilymielessä tuotettua asiaakin. 

Seison puutarhassa, korjaan omenia ja talouspäärynöitä suoraan puusta kestokasseihin ystävälle vietäväksi. Saamme kassit toiselle puolelle Suomea kolmannen ystävän avulla. Molemmat ystävät ovat tulleet tutuiksi blogin kautta silloin joskus. (Onpa siitä kauan.) Naapurin mies huutelee kasvimaaltaan ja yskii välillä pahan kuuloisesti. Huutelen takaisin. Ei ihmeemmin liikenteen ääniä, ei kivitaloja, ei asfalttia. Helpotus tästä kaikesta. Lintu lentää koivusta toiseen. Illalla näimme Vompsun kanssa kurkia. Tosin kurjethan kuullaan ensin, ikiaikaiset töräykset, ja vasta sitten älytään tutkia taivaankantta tarvittavalla paneutumisella. Nytkö ne jo lähtevät? No, onhan iltaisin toki jo aika pimeä. Galapagoksentomaatti, joka ei siis ole tomaatti lainkaan vaan villi lähisukulainen Galapagos-saarilta, on kellastanut kaikki lehtensä, samoin Joseph Lofthousen tomaatit, joihin on risteytetty luonnonlajisukulaisia, S. habrochaitesia ja S. pennelliitä. Ne puhuvat vielä luontoa ja säätä, toisin kuin tomaattitomaatit, jotka vaan jatkavat hommiaan sinne saakka että lyhistyvät pakkasiin tai sienitauteihin. 

Tuntuu oudolta kun on äkisti niin kylmä. Pakko pistää kasmirtakki päälle, ja pipo. 

On siellä kuitenkin parikymmentä astetta vaikkei siltä tunnu.

Valmistaudumme talventuloon. Viime talvena kalleimpien kuukausien sähkölasku oli yli 600 euroa kuulta. Meillä on siis pörssisähkö. Kovaa menoa on tulossa tällekin talvelle. Vompsu soitti sähköyhtiöllemme ja kyseli, millainen sopimussakko tulisi, jos irtisanoisimme määräaikaisen sopparimme. Ei heillä ole sopimussakkokäytäntöä, se tarkoittaisi retkeä oikeusistuimiin. Antaa olla, totesimme. Se on vain rahaa. 

Tämä liki kaataa taloutemme mutta aiomme selvitä irvistellen. Olemmehan me aina ennenkin selvinneet. (Tuntuu ihan hullulta, millaisilla palkkioilla elin vuosikaudet. Ihan oikeasti. Nykyään olen mielestäni melkoinen kroisos mutta tietysti melkein kenen muun mielestä tahansa aivan auttamattoman köyhä.) 

Ensi kuussa katolle tulee melko laaja paneelisto mutta se helpottanee laskua enemmän kesällä kuin talvisin, jolloin aurinko ei säteile samaan malliin. Tänään sähkömies kävi asentamassa vesivaraajan sulakkeen sisääntuloon aikakytkimen. Nyt sen sijaan, että varaaja alkaa lämmitellä aina kun jokin laite vähänkin imaisee lämmintä vettä, se saakin lämmittää vain öisin ja silloinkin vain kolmen halvimman tunnin aikana. Sähkömies sanoi, että ei hän kyllä lämmitä vesisäiliötä itse kuin pari kertaa viikossa ja vielä kerrankin viikossa lämmittäen sen pitäisi olla legionellaturvallinen, kunhan lämmittää kerralla vähän korkeammalle. (Ja luultavasti pahin legionellavaarani on ihan muualla.) Varaaja on kuitenkin hyvin eristetty ja veden lämpötilaa pystyy tarkkailemaan aistinvaraisesti - kun se alkaa tuntua viileältä, kytkin päälle. Luulisi sopivan lämmitysrytmin löytyvän aika nopeasti. Lämmintä vettä olemmekin säästäneet aina, myös kerrostaloasukkeina aikanaan. Sellaista kaikkea jää hihansuihin ympäristöjärjestöaktiivivuosista. Vedenkulutuksemme kokonaisuudessaan on ollut suunnilleen puolet sitä mitä edellisillä asukkailla (joita oli myös kaksi, plus kaksi koiraa). Ja roskis tyhjennetään vain neljänneksellä niistä ajoista joina heidän roskiksensa tyhjennettiin. Tiedän tämän niistä esitiedoista, joiden kanssa jätehuolto ja vesihuolto lähestyivät meitä tänne muuttaessamme - olettaen aluksi, että asiat sujuisivat suunnilleen samalla tavalla, kun on yhtä monta ihmistäkin, mutta ei se ihan niin mene. Ihmisillä on hyvin erilaisia kulutustottumuksia. 

Ihmeellinen elokuu. Hedelmiä ja kasviksia ei tarvitse nyt ostaa. Syömme sitä, mikä pihassa kasvaa. Ensi vuonna enemmän penkkejä, enemmän valinnanvaraa.

Tuntuu jotenkin mukavalta työntää kauemmas etenkin naamasto, josta on viime aikoina tullut lähinnä semmoinen kysyvä olo, että haluanko oikeasti olla yhteyksissä kaikkien näiden ihmisten kanssa, ainakaan tällä tavalla.