Tylsästä merkinnästä ilman kuvia

Kuvansiirtopalvelin Hello (päätön nimi, eikös) on taas näemmä alhaalla joten jäätte ilman kuvaa. Lisäksi analyyttisen filosofian avainkirjoitusten opiskelu on sekoittanut pääni jälleen pahemman kerran, eli aion tässä merkinnässä tutkailla sitä itseään.
Siis tätä merkintää.
Sen vuoksi otsikossa lukee "tylsästä merkinnästä ilman kuvia".
Olen tänään sekä lukenut Quinen tekstiä että hahmotellut vihkoon, kuinka luennoin ympäristöfilosofiasta. Luennon pitäisi jatkua pari-kolme tuntia. Aion ottaa yleisön mukaan pohdintaan. Tai siis koettaa ottaa sen. Pakottaahan ei oikein voi, jos ei ole auktoriteettia. En halua ottaa semmoista. Teoreettisten käsitteiden selventämisen ja eri ajattelusuuntien jäsentelyn ja niiden hedelmällisyyden arvioinnin jälkeen aion vielä viedä aiheen käytännön tasolle: mitä annettavaa filosofialla voi ympäristönsuojelulle olla ja miten omaa luontokokemusta ja -suhdetta voi koettaa systematisoida sen verran, että asiasta uskaltautuu juttelemaan toisten, ihan vaikutusvaltaistenkin tyyppien kanssa.
Voi kyllä olla, etten pääsekään luennoimaan. Saa nyt nähdä. Mukavaahan se olisi, kun on näitä läppiä kelaillut kymmenisen vuotta.
Matti oli muuten ihan oikeassa siinä, että Quine on kiva (vaikkei sen skisseistä tykkäiskään; ehkä minun kriteerini hyville ihmisille ovat vähäsen ankarahkonpuoleiset). Minun hieman negatiivinen kuvani perustui tuntemilleni Quine-diggareille, jotka ovat poikkeuksetta olleet sosiaalisesti hyvin rajoitteisia ja nauttineet kovasti toisten näpäyttelystä sen sijaan, että hakisivat keskustelussa jotain yhteistä pohjaa ja linjaa. Naiivin laiskasti olen kuvitellut, että quinelaisuus jotenkin rohkaisisi tällaiseen. Ei, ei, ei. Quine vaikuttaa sympaattiselta ja jopa hyvin tervejärkiseltä tiedekäsityksensä suhteen. (Ehkä joskus kokoan rohkeuteni ja tutustun Wittgensteiniinkin, jonka tutut kannattajat ovat poikkeuksetta olleet sensitiivisyydessään turboviritetyn katujyrän luokkaa.)
En ole lainkaan selvillä, miksi listaan näitä asioita. Ehkä, koska ne askarruttavat tällä hetkellä. Se on äärimmäisen lukijavihamielistä, mutta toisaalta: ehkäpä vain aliarvioin lukijat. En kuitenkaan kauhean hyvin käsitä, mitä he näistä katkelmista hakevat. (En käsite kovin hyvin sitäkään, mitä toisten katkelmista itse haen. Joku voisi sanoa, ettei se ole edes meidän tehtävämme, vaan blogosfäärin tutkijoiden. En yhdy tuohon käsitykseen. Omista tekemisistä on hyvä koettaa edes pitää jonkinlaista - lokikirjaa. Olkoonkin kuinka hajanainen ja epätäydellinen hyvänsä.)
Toiseksi: "lukijavihamielisyys" on aika kontekstisidonnaista. Fregen "Über Sinn und Bedeutung" on vielä lukijavihamielisempi teksti, ainakin meikäläisen näkökulmasta (joka on hyvin rajallinen lähes kaikin mittarein.) Itse koen lukijavihamielisimmiksi sellaiset pikku-uutiset, joita sanomalehdet tulvehtivat. Joissa sanotaan, että tapahtui niin ja niin, mutta ei välitetä taustoittaa asiaa kertomalla tällaisten tapahtumien yleisyydestä tietyllä seudulla tai globaalisti, ottaa katsausta johtavien teoreetikoiden näkemyksiin siitä, mitkä tällaisten tapahtumien syyt yleensä ovat, ja mitkä niistä arvellaan tämän tapauksen syiksi, pyytää arviota tällaisen tapauksen vaikutuksesta populaarikulttuuriin ja maailmankuviin, ja arviota siitä, onko tuo vaikutus kenties liioiteltu, ja jos on, miksi. Minusta on mukavaa lukea sellaisia lukijaystävällisiä, monisyisiä ja asioita monelta kantilta tutkailevia kahdenkymmenen sivun juttuja. Puolen sivun paloista harvoin saa mitään mieltä terveellisellä tavalla tökkivää, sellaista, joka kysyisi, "olenko kenties ollut väärässä tämän asian suhteen, oikaissut siitä mistä aita on matalin ja päätynyt täysin väärälle pihalle, ja ollut vielä sen verran hätäinen ja omahyväinen, etten ole edes tajunnut olevani väärässä osoitteessa?"
No mutta. Merkintä uhkaa käydä mielenkiintoiseksi, joten lakkaan kirjoittamasta hetkeksi. Lausuttakoon kuitenkin typografisin kirjaimin vielä sellainenkin seikka, että vaikka merkintä vaikuttaisikin tylsältä tai lukijavihamieliseltä, ne adjektiivit eivät toki päde minuun. Itse sekoitan tämän asian toisten kirjoitusten osalta liian usein huolimatta siitä aika isosta määrästä teoreettista kirjallisuutta, jota olen aiheesta sisuskaluihini rouskuttanut. Oletan sympaattiset kirjoittajat sympaattisiksi ihmisiksi, ja tylsiä juttuja kelaavat kirjoittavat tylsiksi. Ai ai.
Tähän merkintään olen valtapuolin tyytyväinen.