Maailmanakseli?

Diilissä kaksi joukkuetta tekee automainosta. Kummassakin mainoksessa auto yhdistyy saumattomasti miehen erektoituneeseen elimeen. Sitten ne kujertelevat luovuudesta ja huumorista. Todellakin, joidenkin maailma näyttää pyörivän miesten nivusten ympärillä. En ole uskoa aistieni todistusta. Olen toki tavannut muutaman ihmisen, joille heidän vällykäärmeensä vointi on se juttu, mutta että kokonainen ryhmä, yhdessä miettien, päätyy kosiskelemaan mainoksilla tällaista maailmankuvaa, on yllättävää.

Piristyn näkemästäni, kuten aina nähtyäni jotain typerää ja provosoivaa vahingossa. (Tarkoituksella en sellaista katsele.) Mieleeni pulpahtaa jälleen Eufemian kirjoitus, johon eilenkin viittasin. Ilmeisesti aiheen työstäminen on vielä kesken! Tuleeko siitä valmista, en tiedä. Mutta yksi kuuluisa hypoteesihan on, että naiset ovat passiivisia, suloisia ja kilttejä, koska naisilla ei ole miehen hormonitoimintaa, haa. Ja että kaikki muu on teeskentelyä, "yritystä olla mies". Hypoteesi on aivan hyvää päivää -tasoinen, mutta näyttää elävän ihan mukavasti.

(Joidenkin lähteiden mukaan yksi varhaisista kristillisistä kirkolliskokouksista torjui ajatuksen, että naisella voisi olla sielu, sillä eihän naisella ollut sielun näkyvää merkkiä - sillä kuten Platon kuvaa, kuinka sielu innostuessaan totuudesta, kauneudesta ja hyvyydestä pörhistää sulkansa ja kohoaa kohti taivasta. Valitettavasti olen hukannut tämän väitteen lähteen, mutta aikanani väitteen lukiessani tarkistin Platonin, ja kyllä, tälläinen kohta sieltä löytyi. Hyvää päivää jälleen. Jos muinaiset kirkkoisät ovat olleet noin elintensä lumoissa, niin kyllä niitä nykyäänkin riittää. Se ainut pappi, jonka tiedän paremmin, on ainakin. Hän ei kai kiistäisi naiselta sielua, mutta hänellekin sukupuoliero on ehdoton ja sillä on laadullisia seurauksia.)

Rupean miettimään erästä sanontaa, jota toisinaan tekisi mieli käyttää, koska se on kätevä oikotie erään mielentilan ilmaisuun. "Kun kuulen, että X, poistan varmistimen pistoolistani." Tässä sanonnassa yhdistyy 1) vaarallisuus, kyky kuolettaa toinen, 2) voimakas seksuaalinen assosiaatio toisen pyristelevästä veltoksi tekemiseen "asettaan" käyttäen, 3) pidättäytyminen toiminnasta, pelkän aseen esittelyn riittäessä vakuuttamaan vastapuoli siitä, että vau, tätä kannattaa säikähtää ja kuunnella jos ei halua veltoksi.

(Seksuaalinen metafora, joka pistooliin aika usein liitetään, toimii muuten hyvin ainoastaan, jos oletetaan, että partnerista - nainen tai homo/bi-mies - seksi on uhkaavaa. Tunnistamme epäilemättä kaikki tämän stereotypian, jossa tyttö sanoo ei, ei sittenkään halua. Olkoonkin ettemme tuntisi yhtään sellaista tyttöä, joka sanoisi mukavalle miehelle näin tilanteen edettyä tiettyyn pisteeseen, tunnistamme stereotypian. Ehkä se on kotoisin ajalta ennen ehkäisylääketiedettä?)

Nythän on niin, ettei minulla oli minkäänlaista pistoolia eikä myöskään mitään ruumiinosaa, josta voisi käyttää uskottavasti pistoolimetaforaa. Kuitenkin ilmauksessa on varsin ytyisästi kerrottu jotain suhtautumisesta väitteeseen X, joten mielelläni käyttäisin ilmaisua sopivasti revisioituna s.o. väkivallasta innostumattomalle tytölle sovitettuna.

Kokeillaanpa.
Kun kuulen, että X ....
... poistan huulipunastani hylsyn
... ruuvaan huulirasvapurkin kannen auki
... lämmitän kylmävahaliuskan kämmenten välissä
... lakkaan kynteni verenpunaiseksi
... hennaan hiukseni
... avaan Word-tiedoston
... hellin mielessäni oikeudenmukaisen maailman hypoteesia
... keitän tuoksuhulluruohosta teen

Kylmävahaliuska kuulostaa näistä uhkaavimmalta ja sisältää seksuaalisen viritteen, mutta se ei yleensä suuntaudu toiseen, vaan itseen. Täysipukeisella ihmisellä sen tärppääminen vaatteisiin aiheuttaisi ainoastaan pesulakuluja.

Huulipuna, huulirasva, kynsilakka ja henna sisältävät voimakkaan seksuaalisen viritteen, mutta niissä on vaikeaa nähdä mitään erityisen uhkaavaa. Säikähtäisittekö te ketään, joka heiluttelisi hetken huulipunaansa esillä ja työntäisi sen sitten takaisin hylsyyn tyytyväisenä tekemästään tai siis tekemättömästään vaikutuksesta? Minä en. Muutenkin, kun sanotaan "Kun kuulen käytettävän termiä 'pehmeät arvot', poistan huulipunastani hylsyn" synnyttää lähinnä mielikuvan, että tässä ollaan miellyttämässä jotakuta, ei uhkailemassa. Hennatut hiukset taas tuovat mieleen Sylvia Plathin Lady Lazaruksen, eikä totta totisesti mielialassa, jota koetetaan kovasti ilmaista, ole mitään sellaista sivujuonnetta, joka pitäisi sisällään oletuksen, että kuultu vituttaa niin kovasti, että on paras koettaa ensiksi tappaa itsensä, vieläpä siinä epäonnistuen. Ääh.

Word-tiedoston avaaminen voi saada paljon pahaa aikaiseksi, se on selvä. Mutta ehkä sen ensisijainen merkitys ei ole kuitenkaan uhkaava eikä ainakaan seksuaalisviritteinen. Ei käy, siis.

Oikeudenmukaisen maailman hypoteesin helliminen on about samaa kuin hihitellä mielessään uskoen jonkinlaisen instant karman iskevän idiootille jauhot suuhun, jos ei nyt, niin ainakin vuoden sisään. Tässä käytössä ei ole mitään aktiivista. Ketään ei taatusti uhkaa se, että fantasioi, et kohta se kyl saa huomata, et oli väärässä. Eiväthän ne edes huomaa sitä! Lisäksi on hyvä muistaa, että vaikka lähes jokainen käyttääkin oikeudenmukaisen maailman hypoteesia asioidessaan toisten ihmisten kanssa, pettymykset todistavat vahvasti sen suhteen, että hypoteesi ei ole kovin pitävä. Oikeudenmukainen maailma ja instant karma ovat toistaiseksi toiveajattelua.

Sitten daturaan. Tämä on uhkaavan kuuloinen ja daturan käyttö pitää toki sisällään sekä seksuaalisen että tappavan, lamaavan assosiaation. Teen keittäminen daturasta on hullun hommaa. (No, niin on kyllä pistoolilla uhkaileminenkin, jos minulta kysytään.) Seuraukset voivat olla aika kamalia. "Kutsun hänet daturateelle." Tässä olisi assosiaatiot kohdallaan, mutta miten pidättäytyä toiminnasta? "Älä sittenkään juo, se on todella myrkyllistä!" Ei, ei tämä ole uhkaamista.

Jos joku keksii hyvän korvauksen varmistimen poistamiselle pistoolista, ehdotuksia otetaan vastaan.

Mitä Diiliin tulee, taannoisessa keskustelussa parin ystävän kanssa alamme nauraa ajatukselle kovista ja pehmeistä arvomaailmoista. Kovat arvot ovat paljon armeliaampia: riittää, että pärjää taloudellisesti ok, ja on jo onnistunut. Pehmeässä arvomaailmassa taloudellinen pärjääminen ei todellakaan riitä. Se voi olla jopa dismeriitti. Populistinen kirjoittaja, musiikkia kritiikittömille pikkutytöille tekevä artisti, sääriään hetkutteleva ekshibitionistitanssija ovat tuttuja hahmoja tietyille hapannaamoille, joille taiteilijan kaupallinen menestys on lähestulkoon todistus tämän kertakaikkisesta kyvyttömyydestä ilmaista mitään oleellista. "Tavoittelee määrää, ei laatua." Kiva taiteilijoille, eikös. Jos taiteellaan elää, on epäonnistunut. Jos taiteellaan ei elä, vaan pitää istua puhelinkeskuksessa tai olla naulakkohommissa, on toisella tavoin epäonnistunut.

No jaa, tämä on kärjistys. Mutta aika lievä sellainen. Jos haluaisi vain rahaa, ison auton, ison talon ja sievän synnytys- ja kasvatushalukkaan miehen, näissä onnistuminen voitaisiin mitata hyvin yksiselitteisesti. 258 neliömetriä, arvostettu kaupunginosa, citymaasturi, pullea pankkitili, bodattu äijä. (Ja eiköhän se lääketiedekin pian...) Kaikki näkevät heti, että olen fiksu ja pääsen taivaaseen, jee jee. Minun on lupa pitää itseäni jopa luovana ja mukavana. Mitä paremmin menestyn, sen vakuuttavammin tämä on todistettu.

Annajuulia kirjoittaa epäonnistuneensa kaikessa, mitä on tähän ikään mennessä tavoitellut. Kuulostaa hillittömän tutulta. Totta puhuen, olen onnistunut aika monessa asiassa, mutta eihän niitä sitten enää muista. Nasu on oppinut olemaan purematta kättä ja lahkeensuita ulkoillessa, oppinut pissimään ulos, gradukin on jätetty, uskallan puhua vieraillekin miehille, olen asunut saman tyypin kanssa mitä, kohta kahdeksan vuotta, ja niin edelleen. Ja silti: ikuisesti vajaa, riittämätön. Aina löytyy kanta, josta en tajua höläsen pöläystä, tunnetila, jota en osaa ilmaista. En osaa edelleenkään tehdä kärrynpyörää. Tai seistä käsilläni.

On se kummallista, että aina joskus sitä haluaisi olla yksiselitteisen menestynyt ja hieno nainen. Kuitenkin, kun ajattelee, millaisista ihmisistä itse pitää, kyllähän ne ovat niitä vähän elämän säröyttämiä tyyppejä. Hybristelijät lähinnä huvittavat. Etenkin testosteronipumpatut sellaiset. (Hybriksen ajatukseen liittyy jälleen vahvasti instant karman ajatus.) Mutta surkeus ei saa olla täydellistä. Sen pitää olla erityistä, hiottua. Kuten Chaplinin klassinen kulkurikerjäläisen hahmo, joka liikkuu klassisen baletin asennoin. Tai Woody Allenin lukuisat hahmot, joilla on kyllä kykyä spekuloida, mutta jotka jäävät omien spekulaatioidensa ansaan. Tai Maija Poppanen, joka on palvelijanasemastaan huolimatta suunnattoman omahyväinen.

Ehkä murehdin turhia. Kuvitelkaa, miltä kuulostaisi Chaplinin, Woody Allenin tai Maija Poppasen suusta: "Kun kuulen, että X, poistan pistoolistani varmistimen."

Yksinomaan huvittavalta!