Analyyttisen filosofian avaimet hukassa

Perhana, äkäiseksihän tässä muuttuu. Luen Panu Raatikaisen toimittamaa kirjaa Ajattelu, kieli, merkitys. Analyyttisen filosofian avainkirjoituksia. Ihan kuin vain todetakseni, että tenttiin ei enää ole niin pitkä aika ja analyyttisen filosofian avaimet ovat kohdaltani yhä edelleen yhtä hukassa kuin aina ennenkin.
Olen hidas oppija. Nopea lukija, nopea kirjoittaja, mutta halvatun hidas oppimaan. Ehkä oppimiskäsityksenikin on toisenlainen kuin pitäisi - eilen saadessani merkinnät kuulen selvästi, että amanuenssi sanoo, että aineopinnoista on erinomaiset tiedot, vaikka tiedän varsin mainiosti, etten ole filosofiassa oppinut ikinä mitään, käsittänyt mitään. No, ehkä nyt vähän pragmatisteja, siltä osin, kun ne kirjoittavat symbolismista ja primitiiveistä. Kas, sen minä kyllä ymmärrän. Mutta muu - voi voi.
Kokoelman ensimmäinen artikkeli, Fregen klassikko "Über Sinn und Bedeutung", on tähän asti vaikein. Frege harhailee eestaas ja esittää esimerkkejä, enkä ymmärrä ollenkaan, mitä hän niillä ajaa takaa. Miksi se tämmöistä kirjoittelee? En ymmärrä, suoraan sanottuna, jakoa mieleen ja merkitykseen (nykykielessä kai tämä ilmaistaisiin "merkitykseen ja sen viittaamaan olioon/olioihin") kun kuitenkin Frege näkee paljon vaivaa selittääkseen, että mieli ei ole sama asia kuin mielikuva, jota hän pitää jostain kummallisesta syystä subjektiivisena. Mitä ihmettä se sitten on? Intersubjektiiviset käyttötilanteet? Intentionaalisuus?
Pää särkee, referoin nähdäkseni olennaiset pointsit vihkoon käsin kirjoittaen, koettaen hyödyntää edes liikemuistiani, kun looginen puoli ei toimi. Ongelmaksi muodostuu vain se, että olennaisia pointseja on aika vaikeaa poimia, kun ei ymmärrä, mihin koko kirjoitelma tähtää.
Ehkä se selkiää, täytyy konsultoida vielä nettiä ja hyllyjemme hakuteoksia. Jos Frege onkin itse epäselvä, eiköhän joku hänen ajatuksensa karsinoi selkeämmin, joskin ehkä kohteelleen epäuskollisesti. Sitten voi lukea Fregen uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, kunnes edes jonkinlainen käsitys ottaa vallan. Kissa on tulla hulluksi saunassa kun jauhan vain Fregestä. Kissa on joskus käynyt Frege-lukupiirissäkin, selviää. "Kaikesta on hyvä ottaa selvää", toteaa Kissa, mutta käy selväksi, että selvän ottaminen ei välttämättä tuota tuloksekseen selvyyttä. Selvyyttä voi siis etsiä, sen ottaminen on hankalampaa.
Vasta Schlickin kohdalla olo muuttuu aavistuksen verran kotoisammaksi. Schlick sentään käsittelee ongelmia, joita olen itsekin veivannut kandintyössä ja gradussakin, joskin aika toisenlaisessa viitekehyksessä, ja joiden kohdalla en osaa edelleenkään sanoa, mitä mieltä itse olisin. Niitä voi hopottaa ulkoa, näiden argumenttien lävitse näkee. Näissä on merkitystä!
Mutta Frege. Oi oi. Kirja on puolentoista opintoviikon klöntti; puolitoista viikkoa tarkoittaa 60 työtuntia. Luultavasti saisin Fregestä jonkinlaisen kuvan kuudessakymmenessä viikossa. Nyt ei ole aikaa. Pitää siis vain bluffata, opetella hyödyllinen joukko asiantuntevan kuuloisia fraaseja.
Kaipaan kesää. Kuten aina.

Muutama kylvetty chili on noussut taimelle, mutta Frege leijuu edelleen maailman päällä varjostavana mörkönä. En osaa kuvitella, että hänen sanomansa aukeaisi. Se on toistettu jo niin monella kurssilla, ja olen kirjoittanut über Sinn und Bedeutung erinäisiin vihkoihin jo niin monta kertaa, että luulisi siitä jotain tarttuneen mukaan. Mutta erottelua on vaikeaa ymmärtää, kun ei ymmärrä, miksi se on tehty.
Eufemia kirjoittaa edellisen merkinnän kommenteissa, että on mielenkiintoista tutustua analyyttiseen kielikäsitykseen. Niin, onhan se. Mistäpä sitä ei kiinnostuisi. Totean sivumennen, että edellisen merkinnän luonnehdinta "hankalin osa-alue" tarkoittaa täsmällisemmin ilmaistuna "osa-alue, joka saa tuntemaan itsensä kaikkein nopeimmin ja tehokkaimmin täysin typeräksi ja ajattelukyvyttömäksi"; ja vastaavasti, " iso osa niistä kirjoitettua stuffia on kovin harhaista ja kiinnostavat kysymykset tyystin ohittavaa saivartelua" on luettavissa myös seuraavasti: "en ymmärrä, miksi ne on kirjoitettu sillä tavalla tai mihin kysymyksiin ne koettavat vastata; eivät ainakaan samoihin kysymyksiin, jotka minusta ovat kielen ja mielen kannalta kiinnostavia ja oleellisia".
Ummh, ehkäpä tässä on vielä sekin niihkaava tekijä, etten osaa karistaa mielestäni sitä tosiseikkaa, että kuin sattumalta kielifilosofian nousu on tapahtunut samalla kun darwinistinen ihmiskäsitys on hitaasti voittanut alaa ja siten on ollut kova tarve erottua muista eläimistä. Jos ei muulla, niin kielellä. Eläköön, kieli.
Ei, en väitä, että asiat olisivat näin yksinkertaisia. Mutta onhan tuo kiinnostavaa, että ajallisesti nuo tapahtumat ovat niin lähellä toisiaan. Tässä kysymyksessä en missään nimessä omaa minkäänlaista asiantuntemusta. Kunhan vaan olen harhainen ja saivartelen.
Minun maailmankuvastani käsin kielen tieteestä mallia ottaneen eksaktiuden tavoittelu lähinnä hihityttää. Paitsi nyt, kun sen motiiveja pitäisi ymmärtää.
Ai ai. Se, että kuudessa tunnissa saa luettua kaksikymmentä sivua ymmärtämättä tuskin mitään, ei ole kovin imartelevaa. Onneksi tähän ikään mennessä ei enää ihan pienistä säikähdä. En ole ennenkään reputtanut yhtään tenttiä. Pitää vaan lukea ja lukea ja lukea kunnes vähitellen käsitteet ja linjat alkavat selkiytyä. Sellaista aluetta, jossa niin ei lopulta kävisi, en ole vielä koskaan tavannutkaan. Pitää vain löytää oikea kommentaattori, joka osaa selittää asiat niin, että itse ymmärtää. Luottaa siihen, että kuten aina ennenkin, tentissä kykenee selittämään paineen alle joutuessaan asiat, joita ei vielä auditorioon astuessaan, repun ikkunalaudalle laittaessaan, osannut selittää.