"Olen arabi, siksi sympaattinen"

Asiakaspalvelussa sen näkee. Ulkkarit säikähtävät, kun nousen istuimelta ja tapailen kyynärsauvani. "So sorry, didn't mean to bother you!" Suomalaiset näyttävät vain vaivaantuneilta, paskat, sehän onkin jonkin sortin vammanen, nyt vähän hävettää, kun tuli juoksutettua sitä.
Nauran pahoitteluille ystävälliseen sävyyn. Kerron, ettei käveleminen satu - siksihän juuri kyynärsauva on liikenteessä, ettei sen kanssa satu. "Anteeksi anteeksi", pyytelee villakangastakkiin ja pipoon piiloutunut setä. "Kuule, kyllä tää tästä", virnistelen takaisin. "En voi sille mitään", sanoo setä. "Olen arabi, siksi sympaattinen." Hihittelen ilmaisulle avoimesti ja sanon, että saahan sitä sympaattinen olla. Kiva piirre, ihan totta. Setä on paennut iranista jo kauan sitten, lääkäri. Ulkkareiden kanssa läppä lentää. Koetan lähestyä suomalaisiakin asiakkaita ja jutustella heidän kanssaan, koska rakastan itse pieniä kauppoja, asiakassuhteita, henkilökohtaista palvelua. Suomalaisten asiakkaiden enemmistö taitaa pitää minua vähän hulluna ja omituisena. Osa selvästi vaivaantuu siitä, että heille puhutaan paitsi asiakkaina, myös ihmisinä.
Se on kauhean kummallista. Minusta on aina kivaa tulla kohdelluksi ihmisenä. Paikkoihin, jossa on liian selkeästi vain (maksava) asiakas, en yleensä mene, ellei ole pakko.
Piti kirjoittaa medikalisaatiosta, olen lukenut juttuaiheita miettiessäni Jörg Blechin kirjan Miten meistä tuli potilaita. Medikalisaatio megatrendinä on aika huomattava. Itsekin pikkasen huolestuin kuullessani, että punasoluni ovat tilastollista keskiarvoa suurempia, vaikka mitään megaloblastisen anemian oireita ei tosiaan pitäisi olla vielä aikoihin näköpiirissä. Joo-o.
British Nuffield Council of Bioethics: "Yksi ongelmista on diagnostinen laajentaminen eli taipumus määritellä häiriöt niin väljästi, että yhä useampi yksilö jää diagnoosin verkkoon. ... Kun kehitetään lääkkeitä, joilla on vaikutusta johonkin ihmisen ominaisuuteen, on mahdollista,että tätä ominaisuutta aletaan pitää häiriönä tai jonain, jota on hoidettava tai muutettava."
Blechin kirja tiukkuu esimerkkejä: lasten levottomuus ja keskittymishäiriöt, miesten erektiohäiriöt, naisten häiritsevät kuukautisen ja alatiesynnytys, naisten vaihdevuodet, miesten vaihdevuodet. Lapsen kieppuvuus ja mielikuvituksen lento, joka estää koulutehtäviin keskittymisen, diagnostisoidaan ADHD-lääkitystä kannattavienkin lääkärien mukaan aivan liian usein ADHD:ksi - ja lääkitään lääkkeellä, joka jättää aivoihin pysyviä jälkiä, samantyyppisiä kuin kokaiiniriippuvuus. Kuukautiset halutaan poistaa "tarpeettomana verenvuodatuksena", samoin alatiesynnytyksen sijaan kuluttajat haluavat yhä useammin operaationa itse asiassa paljon riskialttiimman keisarinleikkauksen, miehet lääkitsevät erektioitaan supermieserektioiksi. Osteoporoosistakin todetaan, että vanhoilta ihmisiltä mitattuja "tuloksia verrataan 30-vuotiaan terveen ihmisen luuntiheyteen. Menetelmän avulla todetaan melkein jokaisella vanhemmalla ihmisellä alhaisempi luuntiheys - juuri koska luun huokoistuminen on aivan samalla tavalla vanhenemisen seurausta kuin ryppyinen ihokin." Osteoporoosia ei siis ole Blechin mukaan enää se, että luut alkavat rusahdella rikki normaalielämässä, vaan se, että luu on huokoistunut vanhenemisprosessin seurauksena, vaikkei yhtään luuta koskaan katkeaisikaan. "Potilas" viittaa jo riskiryhmään kuuluvaan, ei enää sellaiseen, joka ei oikeasti selviä.
Herkullisimpia kohtia kirjassa on, kun Blech käy läpi ennaltaehkäiseviä elämäntapoja. "Naisten pitäisi esimerkiksi tulla varhain raskaaksi välttyäkseen rintasyövältä. Säästyäkseen kohtusyövältä heidän on kuitenkin pysyttävä neitsyinä. Lapsettomilla naisilla on kuitenkin riski sairastua peräsuolen syöpään. Ennalta ehkäisevä lääketiede on alkanut rehottaa niin, ettei kukaan enää vastaa sen vaatimuksia."
Entä mitä pitäisi ajatella lääketieteen historioitsijan Roy Porterin näkemyksestä, että elämän medikalisoituminen on läntisten terveydenhuoltojärjestelmien ja yhteiskuntien rakenteellinen ongelma, "koska paras mahdollinen lääkärinhoito kuuluu niissä kansalaisten perusoikeuksiin", ja "että jokaisella on jokin vaiva, että jokaista ja kaikkea voi hoitaa".
Tai siitä, kuinka psykiatri Finzen laski yhteen tiedot mieleen liittyvien sairauksien leviämisestä ja sai tuloksekseen, että "58 % kärsii jossain vaiheessa persoonallisuushäiriöistä - on siis normaalia olla psyykkisesti sairas".
Tai siitä, että on uhka, että säännöllisestä seksistä on tulossa jokaisen terveen ihmisen velvollisuus - jos ei huvita, nappaa Viagra tai naisen seksuaaliseen toimintahäiriöön vaikuttava lääke. Naisen seksuaalisen toimintahäiriöön riitti ensimmäisessä aiheesta tehdyssä tutkimuksessa se, että on kaksi kuukautta ollut haluamatta seksiä tai pelännyt kahden kuukauden ajan yhdynnän epäonnistumista. Jälkimmäisen "oireen" mukaan joka ikinen neitsyt kärsinee naisen seksuaalisesta toimintahäiriöstä, samoin jokainen, jolla on sängyssä herkkänahkainen mies. (Tosin jälkimmäinen ehkä syö jo Viagraa, auts.) Huh huh.
Mitä ongelmallista tässä kaikessa sitten oikein on? "Verrattuna rikkaisiin aikalaisiinsa köyhempien valtioiden kansalaisten vointia raskauttaa vähemmän tietoisuus, että on olemassa hoidettavissa olevia tiloja, jotka voidaan erottaa 'luonnollisista' olemisen tiloista." Köyhemmissä oloissa, jossa lääkäriin mennään vasta kun on pakko, niiden ihmisten osa, jotka tuntevat olonsa sairaaksi, on tutkimusten mukaan pienempi. Rikkaammissa oloissa eletään pidempään, mutta podetaan jotain koko ajan peläten, että se onkin jotain pahempaa.
Tunnen kiitollisuutta siitä, että YTHS on sen verran karu laitos, ettei turhaan leimaa sairaaksi. Toista oli lapsena, jolloin kiikutettiin lääkärille aivan koko ajan, epäiltiin koko ajan sitä ja tätä, ja yksityislääkärillä kun oltiin, ja kun oli vakuutusyhtiön kaikki kulut korvaava lääkärivakuutus, niin koko ajan otettiin verinäytteitä ja röntgattiin. Minulla on iso kokoelma päästäni otettuja röntgenkuvia. Kalloa joka puolelta. Poskiontelontulehduksen epäilyjä. Aivokalvon tulehduksen epäilyjä. Keuhkokuvia. Ei minua ole koskaan muu vaivannut kuin satunnaiset flunssat ja itsepäinen ihottuma. Lapsena pelkäsin, koska muut eivät joutuneet röntgattaviksi yhtä usein. Ajattelin, että minussa on jokin vika. Vasta kun tulin täysi-ikäiseksi, lääkärinvakuutus lakkasi ja aloin käydä julkisella puolella, tajusin, että enimmäkseen olen terve kuin pukki. Julkisella puolella ei pistetä verikokeisiin ja röntgeniin, jos on nuhakuume. Maitoallergiakaan ei paljon haittaa elämää. Ei vain syö maitotuotteita, siinä kaikki.
Huvittaa edelleen "olen arabi, siksi sympaattinen". Mietin, voisikohan sanoa "olen köyhä, siksi terve". Mietityttää edelleen se eläkesäästäminen. Pelkäävätköhän ne ikäiseni eläkesäästävät ihmiset koko ajan, miten niille vanhana käy? Sinne on niin pitkä aika... Paljon ja kauan ne ehtivät pelätä ja säästää.
Post scriptum - tämä on lisätty ruokatunnin jälkeen: Mietin Blechin kirjaa kovasti. Se on täynnä raflaavia esimerkkejä ja yksinkertaistuksia. Perusasenteeltaan symppis, toki, mutta kuinka kriittisesti alkuasetelmaansa suhtautuva... aina, kun lukee kovin popularistisen yksimielisesti jotain asiaa käsittelevän teoksen, tulee hieman epäluuloiseksi. Jää kaipaamaan sitä toisaalta, mutta toisaalta -asennetta, josta akateemisempia tekeleitä aina haukotaan.