Ensimmäinen oire on se, että aurinko herättää suukoillaan aamuöiset levottomat unet. Thoughtcrimen lisäksi syyllistyn dreamcrimeen, mutta vain keväisin. Laskekaa se lieventäväksi pikkuseikaksi. Näen seksuaalissävytteisiä unia, joita en haluaisi nähdä, koska unien jälkeen on vaikeaa suhtautua ihmisiin, joista semmoisia asioita näkee. Tunnen syyllisyyttä ja syyllisyyden syyllisyyttä koska eihän kenenkään voi vaatia hallinnoivan uniaan kivenkovin ottein.
Kesän lähestyminen sujuu aina saman kaavan mukaan: On tajunnut, että kesällä ei saa yhtään juttua myytyä mihinkään lehteen, ne kaikki penteleet menevät lomalle. Selaillut mol.fi:n avoimia työpaikkoja. Lähettänyt työhakemuksia, uskaltamatta toivoa, että yhdestäkään vastattaisiin. Haluamatta itse asiassa töihin laisinkaan, näihin töihin. Lähettänyt toisia työhakemuksia, niitä, joihin oikeasti haluaisi. Niin kuin puutarha-alan työt. Joka kerta: ei tärppää. Niissäkin tapauksissa, jossa on soittanut perään, on vain herättänyt ihmetystä: "Miksi ihmeessä sinä tätä haluaisit töiksesi jos luet teoreettista filosofiaa? Tässä pitää kuule pistää kädet multaan." Kertonut siivousduuneista, puhelinluettelojen jakamisesta, oman vuokrapalstan viljelystä. "Jaa, no ehkä me soitetaan takasin. Yleensä meillä on kyllä ollut se ajatus, ettei oteta ylikoulutettuja." Puhelin ei koskaan soi tällaisen hyvästelyn jäljiltä.
Ylikoulutettu on aika ruma sana sanoa ihmiselle, jolle oman alan töitä ei ole olemassakaan. Alusta lähtien tiesin, että filosofina en yhtäkään penninpyörylää ansaitse, mutta se olisi voitu kyllä kertoa, että fyysisiin töihin tämä tutkinto on suoranainen dismeriitti.
Ja kuitenkin, kesäisin tahtoisin lähinnä olla ulkona koko ajan, kitkeä, haravoida, kävellä, sen sellaista. Paras duunikeikka oli teininä talleilla, kun pääsi nikkaroimaan maastoon kiinteitä esteitä ja maalaamaan hevoshakojen aidat valkealla maalilla. Ei siitä rahaa saanut, ratsastustunteja vain. Mutta sai tehdä, ja naureskella iloisena. Kamalin duunikeikka taas oli tutkimusapulaisen homma, siisti sisätyö, josta sai ihan hyvin rahaakin ja jossa totesin, että tutkijaksi minusta ei ainakaan ole.
Ei-akateemisten olisi aika päästä irti pelostaan, että akateemiset ihmiset eivät osaa tehdä muuta kuin lukea ja kirjoittaa.
Kevään mukavia puolia: kylvöpuuhat. Levitän uunissa desinfioimaani vanhaa ruukkukukkien multaa pakasterasioihin, sumutan sen putsupullolla kosteaksi, ripottelen mullan pinnalle chilien siemeniä, niiden päälle vermikuliittia, sitten lisää kosteutta putsupullolla, rasia kiinni, rasiat pinoon. Ensi viikolla herääminen on jännittävää, koska aamulla saa mennä heti ensiksi katsomaan, onko vermikuliitista noussut jonkin siemenen sisältään sinkauttama sirkkalehtien kobranpää. Chileillä on niin söpöjä nimiäkin: Arivivi, Long Chocolate Habanero, Aji mochero, Rocopica, Madame Jeanette, Lemon Drop. Tänä vuonna yhtätoista uutta sorttia talven yli ikkunalla selvinneiden Rocoto Rojon, Apachen ja Capsicum galapagoensen lisäksi.
On niin paljon kylvettävää, nyt kun äidilläkin on ensimmäistä kertaa piha, jonne kylvösten tuotoksia voi sitten istuttaa. Aiemmin aarin vuokrapalstan lisäksi henkireikänä on ollut Kissan vanhempien piha, jossa on notkunut välillä daturoita, välillä erilaisia kurjenpolvia, välillä erilaisia helokkeja, edelleen hajanaisia akileijoja, mikä nyt milloinkin on täräyttänyt kaikkein eniten.
Mistä piti kirjoittaa? Äiti-tytär -suhteiden moninaisesta kirjosta, ainakin, ja Kissan ahdistuksesta esitelmöidessäni hänelle erektiopilleriteollisuudesta, ja siitä, millaisissa joukoissa olen kokenut olevani täysivaltaisesti hyväksytty jäsen.
Jääköön toiseen kertaan. Tänään juhlimme Kissan sisaren syntymäpäivää ja karsimme hieman oksia, varovasti, ettei kumivuoto iske, Kissan pitämyspuusta, varjomorelli-kirsikkapuusta nimeltä Kirvalehto. (Puun nimi kuvastaa mielestäni Kissan omituista, mutta herkullista huumorintajua.)
Ihanaa sunnuntaita. Kesä tulee, joka tapauksessa.
Tekstit
5 kommenttia:
Minä tiedän ainakin, että Hietaniemen hautausmaalla on monena kesänä ollut puutarhatöissä valtiotieteen maisteri ja humanisteja. Kaiketi sopivat tuohon arvokkaaseen puistoympäristöön ylemmän koulutuksensa kanssa.
Toivoa antaa, toivoa antaa... ehkäpä jokin vuosi hakemuksiini vastataan :). Tosin ne akateemiset, joiden tiedän saaneen puistotöitä ja sen semmoisia, ovat yleensä tehneet niitä jo kesällä koululaisina. Minun vanhempani taas olivat sitä mieltä, että kannattaa satsata siihen, että lukee paljon, tulee viisaaksi ja ihan suoraan sanoivat, että toivovat, etten mene kesätöihin tai iltatöihin niin kauan kuin koulua on. Tavallaan, tutkimusten mukaan, tämä reitti onkin oikea, jos tähdätään akateemiseen uraan. Pahus vaan, kun se ei tunnu oikein sopivalta.
Ja yrittämästä en lakkaa. Taas olen läträillyt läpi yhteishaussa haettavia ammattikoulu- ja ammattikorkeakoulupaikkoja ja miettinyt, minne hakisi, nyt kun maisterin paperit realisoitunevat kesäksi. Vähän kyllä kammoten, että niistä valintakomiteoissa olen taas ylikoulutettu ja -ikäinen. Omituinen maailma.
Tästä akateemisten vaikeudesta saada koulutustasoaan alempia hommia taisi jossain olla juttukin hiljan? Työnantajat epäilevät kai että akateeminen turhautuu ja lähtee ennen aikojaa töistä. Mene ja tiedä. Maisteri nyt vielä voi tehdäkin kaikenlaista työtä, mutta tohtori taitaa olla ylikoulutettu melkein mihin tahansa.
Kesä on tosiaan friikulle vaikeaa aikaa. Heinäkuu vielä menee, kun kesäkuun jutuista tulee palkkioita, mutta elokuu on se varsinainen koetinkivi. Heräsin tähän todellisuuteen takavuosina joka kerta liian myöhään. Töitä pitäisi tehdä etukäteen tai jotain. Toisaalta joihinkin lehtiin, esmes Hesariin sai nimenomaan heinäkuussa helposti juttuja läpi.
Oletko muuten valvonut pääsykokeita yliopistolla? Se on aika hauskaa hommaa, josta maksetaan kohtuullisen hyvin. Kausiluonteista työtähän se on, nykyään kaikki kokeet taitavat olla kesäkuussa. En kyllä tiedä josko hakuaika valvojiksi on jo mennyt. Näin keväällä se mun käsittääkseni on.
Olen sitäkin koettanut hakea vuosi tai kaksi sitten, mutta ne antoivat ymmärtää, että haluavat siihen duuniin parin ekan vuoden opiskelijoita, eivät tällaista ikijäärää. Vuoden tai kahden opintojen jälkeen en olisi koskaan kehdannut hakea niin vastuullista ja hienoa duunia, huoh. Aina väärään aikaan liikenteessä--
Kas kas. Mä kun tein niitä pääsykoevalvontoja nimenomaan ihan opintojen loppuvaiheessa ja parina ekana vuotena valmistumisen jälkeen. Mutta tästä on aikaa - taisi olla 1999 kun olin viimeistä kertaa valvojana. Saattoi olla, että viimeisinä vuosina oli näkyvissä trendiä, että valvojat olivat aina vaan nuorempia.
Lähetä kommentti