Ihanaa vappua ja kesäistyvää!

Millaista onkaan mennä aamusta palstalle... matkalla tuulee, pelkään jäätyväni. Mutta pelto on lämmin, linnut laulavat Kellomäellä, sieltä kuuluu myös ihmisten laulua nuorisoseuran talosta, onhan vapunaatto. Kitken, seulon vanhan kompostin, raahaan kehikon toiseen paikkaan palstalla, kippaan sinne kitkuut, ripsuttelen viimevuotisen kompostin suuremmat, vasta puolimaatuneet töröt katteeksi valkosipuleille, parsalle, siperiankarhunvatukalle ja köynnöspinaatille. Kurotan, niiaan, nostan, kannan, kyykistyn, konttaan, istun maassa, raahaan ämpäriä, käännän maata...

Aikaa ei ole, ei tässä. Aurinko vain liikkuu, varjot hiipivät. Jossain vaiheessa tulee mies, tuo mehua. Ehkä alkaa olla aika lähteä, ajattelen, kun jalat kerran jo tärisevät.

Olemme kotona iltapäiväneljän aikaan, ja olen syönyt aamiaisen jälkeen vain ruispatongin puolikkaan, ison sämpylän kokoisen palasen. Kävelemme silti heti postiin ja kauppaan. Postissa odottaa Skotlannista blogiystävältä tullut kirje, jossa on kolme yllätyslankakerää, ihania ja pehmoisia. Kiitos! Ihan parasta, vappulahja! Kaupassa onnistun haalimaan ruokaa yli viidelläkympillä. Kummat oireet iskevät: pyörryttää, jalat tärisevät tosissaan, sydän hakkaa, mietin jo, onko se jokin kohtaus. Mutta vasta sitten tajuan, että kello on puoli kuusi ja olen tehnyt raskasta fyysistä hommaa suorassa auringonporotteessa kylmiltään tuntikaupalla, syömättä ja juomatta tarpeeksi, ja nyt minussa ei ole voimia enää seisomiseenkaan. Ostan tofutuutin ja ahmin sen matkalla kotiin ikään kuin ensiavuksi. Kotona teemme ruokaa, päätämme olla menemättä mihinkään juhliin, kumpikin on vain väsynyt ja onnellinen ja nälkäinen, leikkaamme pastan sekaan oliiveita, artisokkia, rucolaa, babymangoldia ja oman maan valkosipulinversoja.

Nyt satokausi on virallisesti siis alkanut ja sehän on melkein sama asia kuin kesä... Ihmeellistä ja ihanaa. Olokin asettuu, kun saa ruokaa. Eikä tarvitse mennä mihinkään. Voi vain olla...

Suloista vappua kaikille lukijoille!