Oppimista ja kuluttamista

Sänkyyn kahlehdittu niistäjä, osa än.

Joku kummallinen raivopäisyys iski minuun ja luin Science Dailysta vaikka mitä. Tutkimuksia siitä, miten sekasyöjät sokkotesteissä väittävät kasvispihviksi mainittua jauhelihapihviä huonomman makuiseksi kuin identtistä pihviä oikealla nimikkeellä, miten jossakin koetoksessa onnistumisen ennalta visualisoiminen helpottaa onnistumista tosissaan, miten toisten itsehillintään eläytyminen itse asiassa suurentaa sitä seuraavassa pidättäytymistehtävässä retkahtamista ja maltin menettämistä ja niin edelleen. Oikeastaan vain tuo viimeinen tulos tuntui hämmentävältä, ja ilahduin siitä kovasti. En ole oikein koskaan uskonutkaan, että sellainen hampaat irvessä asioiden itseltään kieltäminen olisi hyväksi ja oikeastaan minun on aika vaikeaa kuvitella tekeväni sellaista tai oikeastaan edes eläytyä sellaiseen mielenmaisemaan. Tämä saattaa kuulostaa hassulta, kun kuitenkin juuri äskettäin olin paastolla. Mutta ei se ollutkaan hampaat irvessä paastoamista, vaan suhtauduin nälkääni uteliaasti, tutkien. Huolimatta siitä, etten oikein osaa uskoa pakottautumiseen, en ole osannut olla asian suhteen kovin varma ja jokin osa minussa ei voi olla ihailematta esimerkiksi nunnien elämäntapaa tai muuten hyvin kurinalaisia ihmisiä. Mutta kenties hekään eivät pakottaudu vaan vain tahtovat elää niin ja se on heidän lähtökohdistaan luontevaa tahtomista?

Luin myös paljon flunssasta, koska tahtoisin ymmärtää, mitä kehossani tapahtuu silloin, kun sanon ihmisille sairastuneeni flunssaan. Sen ainakin tajusin, että monet flunssakäsitykseni olivat jokseenkin aataminaikaisia. Hauskaa. No, nyt sitten asiaa on päivitetty. Olisin kyllä voinut lukea noita uusimpia tutkimuksia jo silloin, kun sairastuin, ehkä olisin saanut tästäkin ajasta enemmän irti. No, joka tapauksessa, nyt tiedän koko joukon asioita prostaglandiineista ja siitä, miten virukset manipuloivat kehoa tuottamaan sen reaktion, jota kutsumme flunssaksi. Joissain tutkimusuutisissa oli jännittäviä kausaaliattribuutioita: virus ei tuota nuhakuumetta, vaan kehon oma puolustusjärjestelmä tuottaa sen. Jotenkin tuossa on aika hassu attribuutio. Se on vähän kuin sanoisi, että oikeastaan kaukosäädin laittaa stereot päälle, en minä. Minähän vain manipuloin kaukosäädintä painamalla on/off -nappia.

Lukea tohotin ihan innoissani jotakin uutista uudesta flunssalääkkeestä, joka vähentäisi flunssien oireita dramaattisesti. Pian se olisi jo käytössä! Ja sitten katsoin uutisen päiväystä: vuodelta 2002. Eivät kaikki hypoteesit käy toteen ihan oletusten mukaan... tutkimuksessa koehenkilöille oli istutettu kaikille keinotekoisesti rhinoviirusta ja varmaankin samaa kantaa. Uudemmat tutkimukset (tältä vuodelta) kertovat, että erilaisia rhinon muunnelmia on liikkeellä hyvinkin yli 800 erilaista, ja että se, mikä tehoaa yhteen muunnelmaan, ei välttämättä juuri hetkauta toista.

Hassua, miten vähän sitä tietää omasta kehostaan ja mielestään ja niiden reaktioista, vaikka kuinka koettaa pitää silmät auki ja lukea kaikkea aiheeseen liittyvää! Aihe vain taitaa olla toivottoman laaja. Havaintopsykologiasta ymmärrän sentään jotakin, mutta muuten... ei, en oikein ymmärrä, miten kerkiäisin pitkästyä. Liittyykö pitkästyminen siihen, että on jokin täsmällisempi, rajatumpi suunnitelma, joka menee mönkään, mistä puolestaan pettyy niin, että kieltäytyy näkemästä mitään, yhtään mitään kiinnostavana vähään aikaan? En oikein taida ymmärtää pitkästymisen mekanismia. Olisiko tuo yksi mahdollinen? Alistumispitkästymisen toki tunnen minäkin, olen törmännyt siihen muutamassa työpaikassa, jossa on kielletty kaikki mielekäs tekeminen ja liikkuminen. Työ on koostunut lähinnä istumisesta ja odottamisesta, mutta lukeminen, käsityöt ja muut ajan palomisen tekniikat (hiljaista mietiskelyä lukuun ottamatta) ovat olleet ankarasti kiellettyjä. En osaa sanoa, osaisinko jo nykyään ottaa kaiken irti tuosta tilaisuudesta vain meditoida ja tutkia ajatusteni sisältöjä. Ehkä. Mutta kun tein sitä silloin pakon edessä rahan takia, olin lähinnä vain vihainen ja pitkästynyt, koska olisin voinut tehdä monia paljon mielekkäämpiä asioita, jos minun ei olisi tarvinnut istua noiden idioottimaisten sääntöjen kahlitsemina. (Aina kun ajattelen työpaikkojen karseutta, mieleeni palaa tämä sama työpaikka.) Jotenkin minua ärsytti silloin ihan tajuttomasti myös se, miten moni työtoveri nautti tuosta samasta seikasta - ettei tarvinnut tehdä mitään. Silloin en ollut vielä tajunnut, miten tärkeää liikkuminen ja puuhaaminen on minulle: ajatukseni ovat paljon kirkkaammat niiden ohella, ja liikkumisen tukahduttaminen aiheuttaa lähinnä sen, että ajatuksetkin alkavat surista vihaisina kehää, pää muuttuu ampiaispesäksi. Saan aika harvoin oivalluksia vain istumalla tai makaamalla. Käveleminen tai vesijuoksemisen sen sijaan - se on mainio lähtökohta ajattelulle. Mutta ehkä niillä toisilla, jotka kokivat sen työpaikan hyväksi juuri sen istumisen takia, on aivan erilainen mieli tässä suhteessa? Nyt on tietysti jo liian myöhäistä kysyä asiasta.

Tänään olo on vähän terveempi ja ulkona näyttää keväiseltä. Olen kuitenkin edelleen sänkyyn tuomittu. Höh. Vaisu kostoni oli retkeillä ebayhin ja ostaa sieltä skotlantilaiselta taimitarhalta kolme suklaamintun ja neljä eritysen kylmänkestävän Munstead-kääpiölaventelin tainta. Niiden pitäisi selvitä kaiken järjen mukaan Annalassakin talven yli, kun kerran Hidcote Blue -laventelikin siellä suostuu talvehtimaan. Hullunkurista, että taimet tulevat maksamaan postikuluineen kaikkineen paljon vähemmän kuin täältä ostettuina... eikä suklaaminttua ainakaan vielä viime keväänä ollut Annalan taimitorilla myynnissä. Toin sen aikanaan 2002 New Yorkista (salakuljetettuna, tietysti) ja se talvehti yhden talven Annalassa kiltisti, mutta sitten siihen iski jokin kummallinen tauti. Se on erikoista, mintut ovat yleensä sitkeitä porskuttajia ja suorastaan aggressiivisia leviämään.

Tuntuu hauskalta ajatella, että jo pian minulla on nuo taimet ja voin istuttaa ne Annalaan. Ne ovat kuitenkin talvehtineet Skotlannissa ulkosalla, joten tuskin tämä meidän kevätsää niitä säikäyttää. Kohtahan on vappukin jo!