Parvisängystä

Isä suostuu kaikesta huolimatta heittämään minut Ikeaan, antamaan lainaksi maalaustikkaat ja porakoneen. Herään yhdentoista tunnin unien jäljiltä väsyneenä - olen itkenyt itseni uneen. En yksinkertaisesti kestä sitä, että exäni huolehtii minusta. Se on aivan kuin joku vääntäisi yhyy-byhyy -hanan auki. Se, että hänen mielestään kaikki, mitä nykyään teen, on ilmeisesti itseni rikkomista. Miksei hän voi vain ilmoittaa, että olen paskapää ämmä? Kestäisin sellaista paljon paremmin. Mutta ei, hän on hyvä ihminen. Tietysti. En kai olisi ollut kenenkään hölmön kanssa melkein kymmenen vuotta.

Aamulla kokoan itseni vaatteiden sisään ja marssin rautatieasemalle ja ajan joukkoliikenteessä Viikkiin. Isän auto haisee vieraalta. En halua yskänpastilleja. Puhumme öljytaloudesta ja puupelleteistä.

Ikeassa meinaan saada hermoromahduksen, sillä joku ääliö on laittanut stesseihin soimaan kauheaa huttua. Sitä paitsi en ole ehtinyt vesijuosta enkä edes pilatoida aamulla, joten olen aika kireä. Netissä seinään kiinnitettävät hyllylevyt löysi helposti, tavaratalosta ei sitten millään. Olen käynyt Ikeassa kerran ennemminkin, mutta en muistanut, kuinka helvetillistä se on. En totisesti ymmärrä ihmisiä, jotka shoppailevat siellä vapaaehtoisesti ja ilman todellista hätää. Etenkin, kun siellä haisee koulunruoalta.

Polveilemme nuolia pitkin ja valitamme yhteen ääneen Ikean karseutta. Mutta kuten eettiset kuluttajat tietävät, on kuluttajaboikottien pelottelema Ikea siitä hyvä ostospaikka, että sillä on sentään jonkinlaiset eettiset normit, toisin kuin halpahalleilla. Ja rahaa ei ole, ei kertakaikkisesti. Etsimme seinähyllyjä, etsimme seinähyllyjä, etsimme seinähyllyjä.

Puhelin piippaa kaksi tekstiviestiä. Toisessa hehkutetaan uutislehti satasen leijonanpennun kuvaa, ilmeisesti sen söpöys on saanut kirjoittajan ymmärtämään eläinrakkauden mahdollisuuden. Toisessa kysytään, voinko tehdä pohjan eräälle blogimerkinnälle. Kun olen juuri naksuttamassa vastausta, nostan silmäni ruudusta ja näen parvisängyn.

En ole koskaan ajatellut hankkia parvea. Mutta toisaalta, pysähdyn ja jään tuijottamaan ilmavaa, metalliputkihökötystä, olisiko nyt aika ajatella? Osoitan parven isälle, hän tutkii sitä. Se on aika hetkula. Mutta jos sen pulttaisi seinään kiinni... Lohi tykkäisi parvesta. Koettelemme parvea, heiluttelemme sitä. Miellyn siihen hetki hetkeltä enemmän. Pituus 200 cm, leveys 90 cm, korkeus 200 cm. Sen alle mahtuisi lisää kirjoja. Kasveja.

AJattelen, miten hauskaa parvelle olisi kavuta tikkaita iltaisin. Pysyisi vetreänä! Ja miten kätevät tikkaat ovat venyttäessä takareittä. Aiemmin olen ollut parvien vastustaja henkeen ja vereen, sillä parvisängythän tuppaavat tappamaan seksielämän. Joku iskee aina päänsä kattoon tai säikähtää putoavansa laidan yli. Mutta nyt kun olen tappanut seksielämäni aivan parven avittamattakin, mitä hävittävää tässä enää olisi?

Jospa ryhdynkin parvitytöksi? Se olisi aika hauskaa.

En tee vielä päätöstä, mutta kulutamme runsaasti aikaa parven luona, isä ja minä. Isästä parvi vaikuttaa näppärältä. Hän on epäjohdonmukainen, sillä suunnilleen samaan hengenvetoon hän antaa ymmärtää, että olisi tosi mukavaa, jos joku kaveri seurustelisi kanssani (ja olen ymmärtävinäni, että kaverin suurin meriitti olisi nosto-, kanto- ja nikkarointikyky, apua). Epäröin parven luona kiinnittämättä isän taustamärinään enempää huomiota. Parvi olisi jotenkin niin muuta kuin mitä olen ikinä ollut. Jos nyt alkaisinkin sellaiseksi tunnolliseksi parvitytöksi.

Ravistelen parvea vielä vähän. Sen täytyy näyttää ihan sekopäiseltä.

Parvi on aika kallis, yli sata euroa. Laverin saisi kierrätyskeskuksesta kymmenellä eurolla. Mutta kerran päähäni liimaannuttuaan parvi kummittelee siellä sitkeästi vielä maalikaupassakin, josta ostan yhden sangollisen vaaleaa lehmuksenvihreää ja yhden sangollisen tummaa roosaa ynnä hienon telan ja sivellinsetin. Saan myös kaksi rullaa maalarinteippiä, ohukaisen ja paksukaisen.

Päivän ensimmäisen liikuntatuokion saan vasta kävellessäni Kalliosta töihin. Sinne saakka olen äärimmäisen hiljainen, mutta sisältä kytevä. No, ehkä valittavakin - isän ote tempaa mukaansa. Isä jaksaa valittaa eroni seurausta: Kissan äidin muutoissa niin kätevä auto ei ole enää käytössä yhtä ongelmattomasti. "Umh", otan kantaa.

Saattaa olla, että näin remonttihommien ja töiden puristuksissa minusta ei irtoa yhtään korkealentoista ajatusta. Päässäni pyörii tällä hetkellä huominen hyllyjen vahaus, ylihuominen työ ja porakoneen alkeiskurssi sekä sunnuntainen maalaussessio.

Ja sitten pitäisi vielä ratkaista, parvi vai ei. Toisaalta vanha kierrätyslaveri olisi ekologisempi, mutta toisaalta, parvi saattaisi olla mielenterveydelle suotuisampi, sekä Lohen että minun kannalta. Sieltä voisi nimittäin vaania katua korkealta ja kovaa. Ja kestäähän tuollainen rautahökötys epäilemättä vuosikausia. Lisäksi hellin mielessäni ajatusta, että parvessa on jotakin kohtaloa uhmaavaa - se on melkein kuin ostaisi itselleen keinuhevosen kuusikymmentävuotislahjaksi.