On hassua, miten ristiin ihmiset elävät. NT pitää omaa alaansa hörhömpänä kuin minun alani. Hänen kotinsa kuulostaa sellaiselta, jossa olisin ollut kotonampana. (Olen suunnattoman jälkijunassa kirjeilyn kanssa matkusteltuani ja pidettyäni lomaa.) Minusta tietysti käytännöllinen ammatti kuulostaa mitä järkevimmältä ja hyveellisimmältä. (Lisättäköön vielä, että vaikka minua on yritetty kasvattaa uskomaan, että kauneus on naisen tärkein ominaisuus, ei yritystä voi pitää järin onnistuneena. Useimmilla miespuolisilla tuttavillanikin on hoidetummat kynnet, esimerkiksi. Harvemmin tällaisia surureunuksia.) Olen viime aikoina miettinyt taas, miksi olisin ryhtymässä.
Äidin seura saa sellaista aikaan. Tajuan äidin seurassa, kuinka hänellä on kiinteä käytännön ammatti samoin kuin kymmenen vuotta nuoremmalla siskollanikin. Minä olen yksin se, joka ajelehtii tietämättä oikein minne tai miksi. On hieman raskasta elää ilman mitään sen kummempaa kiintopistettä.
Ajatteleminen saa ainoastaan raskasmielisemmäksi eikä oikein sovellu minulle. En osaa vaikuttaa samalla tavalla objektiiviselta ja pelottavalta kuin kai ajattelijan kuuluisi. Sen sijaan hössötän siitä, onko kaikilla varmasti kivaa ja ihanaa ja kyselen ihmisiltä, ovatko nämä onnellisia. Enkä ymmärrä tappelevani edes silloin kun muut jäsentävät asian niin. Meillä on lautasia heitelty lattiaan ja sitten halattu ja naurettu. Pitäisi lukea eräs essee loppuun, mutta ehkä teen sen huomenna aamulla.
Olen valvonut viime yönä viiteen mutta aamuihmisenä herännyt uskollisesti. Maailma on kiiltävä ja tuntuu harhalta. Enää kolmetoista minuuttia töitä. Sitten pyöräilen kotiin lumisen kaupungin läpi, venyttelen ja käyn nukkumaan. Minkä yhdessä yössä menettää, voittaa toisessa. Olen niin väsynyt, että epäilen joka ikistä ajatustani.
En pysty uskomaan, että joku valitsisi tällaisen mielialan vapaaehtoisesti.
ごっつんこ
1 päivä sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti