Maailma yllättää

Raahaan läppärin remppatyömaalleni, jotta voin kuunnella musiikkia maalatessani. Kuinka ollakaan, jollakulla on täällä langaton verkko, johon koneeni sniikahtaa sisään. Ja äkkiä puljaan väljissä katiskoissa kaikkien kanssa kaiken aikaa.

Jos joku olisi kaksitoista vuotta sitten täällä edellistä kertaa maalaillessani sanonut, että tulee vielä sellainen päivä, jolloin muutan tänne takaisin ja että muuttoa edeltävässä remontissa huvitan itseäni maalin kuivumista odottaessani käyttämällä tietokonetta ja kirjoittamalla sillä kaikkien luettavaksi verkkoon (en tiennyt, mikä verkko on, vuonna 1994) olisin nauranut itseni puolikuoliaaksi. Tietokoneella!

Ja että tietokoneella voi puhua puheluja ilmaiseksi ja että sillä voi laittaa kuvia kavereille, yhdessä Timolta saadussa esimerkiksi tanssimme Hurinan kanssa, en olisi kyllä uskonut. Mutta täällä vain istun ja kirjoittelen ja katselen tyytyväisenä keittiöni yläosan madridinpunaista.