Syntsäkakuista ja sen sellaisista

Mieto Marinadi hämmästelee parin päivän takaisessa kirjoituksessaan lasten syntsämenoa. Kaikenkaikkiaan traumaattinen aihe. Minusta nykylasten syntsäjuttu ei kuulosta niin kauheesti omasta lapsuudesta poikkeavalta; pitihän meilläkin seiskanelosilla olla aina ainakin onginta, josta sai Tiimarikrääsää: hevospostikortteja, hajukumeja, hajutarroja. (Edelleen hajutarra nostaa sananakin niskakarvat pystyyn; muistan saaneeni eräästä onginnasta hajutarran, jossa oli kretuliinilla pohjalla jokin vihreä pötkö, jota en osannut luokitella. Raaputin tarraa - ja hyi helvetti, hirvittävä suolakurkun haju. Edelleenkään hajutarran traumatisoimana en saa suolakurkkua alas, pienenäkään palana, perunasalaatinkaan joukossa.)
Marinadi muistelee, että syntsillä tarjottiin pullaa. Hmm. Minä en muista sellaista. Toisaalta, Lauttasaaren juppimeininki onkin jotain aivan karseeta. Lapset ovat todella julmia ja kranttuja. Ja päivänsankarille, jonka ruokia hyljeksytään ja paheksutaan, se on kova paikka.
Meillä oli ekanluokan synttäreillä tarjolla sokeroimatonta mansikkamehua, grahamjauhoista tehty terveellinen omenapiirakka, omenoita, appelsiineja, porkkanaa ja dippikastiketta, sekä kaakku, joka oli myös grahamjauhopohjainen ja päällystetty kerman sijasta (olen aina inhonnut kermaa yli kaiken) suklaanmakuisella viri-vanukkaalla. (Ah Viri-vanukas, tuo jauhepussikulinarismin airut...)
Kaikki vieraat ötköttelivät ja vaativat kovaan ääneen Coca-cola-coctailia - hirvitystä, johon olin tutustunut jonkun syksyisillä syntsillä: sekaisin cokista, jaffaa ja mehua. Olin kuvitellut, että he olisivat lämmenneet mansikkamehulle, joka ei ollut, toisin kuin cokiscoctail, liian makeaa, mutta eihän maailma niin toimi. Samoin kakku ja omenapiiraat yökötyttivät heitä ihan yhtä paljon kuin kermakakut minua. Vasta vanhempana olen tajunnut, että kyse oli kulttuurieroista: useimmissa perheissähän lapset juovat makeita mehuja ja syövät valkoisista vehnäjauhoista tehtyjä leivonnaisia. Meillä on aina juotu marjamehut sokerittomina ja leivottu täysjyvästä. Niin teen edelleenkin, tulee paljon maukkaampaa ja kuituisempaa. Ostopullat ja -kakut ovat niin imeliä suuhuni, etteivät tahdo mennä alas ollenkaan.
Mutta lapsena kulttuurieroihin vetoava tulkinta ei tietenkään pälähtänyt päähän. "Mitä, tykkäätkö sä tosta kakusta?" ne kysyivät ja minä, tyypillisen diplomaattisesti, "Joo tykkään, musta se sun synttärin kermakakku oli niin inhottavan kermaista, Viri-vanukas on parempaa."
Sanomattakin on selvää, että minusta ei koskaan tullut kovin suosittua, koko peruskouluaikanani. Liian omituinen, minkäs teet. Ja vielä itsepäisesti sitä mieltä, että Coca-cola on pahaa.
Kuudesluokkalaisena kävin ekoilla hampparisynttäreillä juuri avatussa Macissa. Koko luokka oli kutsuttu. Kaikki muut olivat olleet ennenkin hampurilaisella, meikäläinen tietenkään ei. Eiväthän hampurilaiset ole terveellistä, täysjyväistä ja kasvispainotteista ruokaa, jota äiti suosi. Olin kuullut niin paljon hehkutusta etukäteen, että toiveet olivat korkealla. Tilasin hampurilaisen ilman juustoa, inhoan juustoa yli kaiken, lapsena en voinut istua edes keittiön pöydässä, jos pöydällä oli juusto - sen haju oksetti niin kovasti, että yrjösin parin minuutin sisään, jos minut koetettiin pakottaa moiseen hirvitykseen. Muiden hampurilaisissa oli juustoa ja se haisi ällöttävältä, voin pahoin toisin sanoen jo ennen kuin haukkasin - ja sain suuhuni suolakurkkua ja jotain hirvittävän makuista, ehkä majoneesia. Vessaan ja äkkiä. Yökkäilin pöntön päällä aikani ja palasin takaisin. Ranskalaiset sain syötyä, mutta limu oli liian makeaa ja sitä paitsi siinä oli hiilihappoa, yök. Muut hehkuttivat, miten upeeta ja mageeta oli käydä mäkkärisynttäreillä, koetin pidätellä oksennusta, harvoin olen ollut niin onnellinen kuin hampparipaikasta ulos päästessäni.
Hmm. Tässähän iskee nälkä. Hampurilaisia en ole koskaan oppinut syömään, enkä semmoisia täytettyjä patonkeja. Musta ne on pahoja, enkä ymmärrä, miksi niistä pitäisi oppia pitämään. Eiväthän ne erityisen terveellisiltäkään vaikuta.
Nyt ruokatunnille: koska eilinen itämaistyylinen pinaatti-herne-täysjyväpasta meni kaikki eilen, ei ole omia eväitä, vaan pelkkiä kaupasta ostettuja kasvispaistikkaita ja pakasteherneitä, appelsiini ja banaani, lasteittain luomu-vihreätee-chaita. Ei erityistä kulinarismia, tänään.