Keväistyvää

Kun tulen tanssitreeneistä kotiin, viskaan koirille nopeasti ruoan puuhapallojen sijaan kuppeihin, jotta ne söisivät pikapikaa. Tänään ei aikailla! Kissa on hiihtämässä Paloheinässä P:n kanssa, lainattuaan ensin sukset lahtelaiselta tutultamme. Kuvitelkaa nyt, tyyppi toi sukset junalla Pasilan asemalle, mistä Kissa roudasi ne pyörällä himaan, ja nyt se hiihtelee niillä Paloheinässä vuokramonoin. Maailma on monimutkainen...
Mutta mikä sää! Koirat remmeihin, toppatakki päälle, ulos! Kaikkialla laulaa lintuja. Varikset raakuvat koivuaidanteen koivuissa, oravat vilistävät kuusiaidan kuusissa, maassa hyppii innokas mustarastas. (Mustarastas jakaa lempilinnun paikan variksen, naakan, harakan, lokkien ja varpusen kanssa - en millään osaa päättää, mikä niistä olisi hienoin. Kaikissa on puolensa. Vanhat, rakkaat ystävät.) Ihmiset liikkuvat ulkona yksin, kaksin, kolmin, perhekunnittain, Annalan palstalta tutut intialaiset tulevat myöskin vastaan värikkäinen toppavaatteineen. Vallilan piruntorjuntabunkkerikin näyttää oikein maalaukselliselta keväisessä valossa. Näemme pari mäyräkoiraa, howawartin, kahdeksankuisen lapinkoiran, borderterrierin ja pari kultaista noutajaa. Noutajille pitää tietysti irvistää ilkeästi. Nasu on koiratarhalla ollut parin tarmokkaan noutajanpennun nokittavana eikä ole antanut sitä vielä anteeksi yhdellekään muulle noutajalle kuin meidän talon Chocolle, jonka se onkin tuntenut kymmenviikkoisesta saakka. Chocollekin se murisee, mutta se on vain leikkimurinaa. Muista noutajista se oikeasti huolissaan.
Valo lupailee, että ei aikaakaan, kun saa taas istua takamuksellaan sorapolulla ja kitkeä sydämensä kyllyydestä auringon paahtaessa selkään rintsikanrajat, västäräkkien hyppiessä käännetyn maan kohdissa, hyönteisiään metsästäen, pelotta pyrstöään soutaen.
Ja kasvit, kun lumi katoaa, näkyy heti lumen alla talvehtineiden kasvien lehtiä. Sinivuokon, talvikin... ja pian nousevat perennojen versot.
Kun kullero kukkii, on se ihmeellinen aika vuodesta, kun joka ikinen pienikin puutarhanpläntti näyttää olevan täynnä kandeerattuja kasveja. Kaikki värit ovat talven jäljiltä niin täyteläisiä ja imeliä, keväänvehreitä.

Sitä ennen on kuitenkin kestettävä se, minkä mieltää kevääksi, se inhottava jakso, jolloin ruoho on kuraista harmaanruskeaa haituvamössöä, maa notkuu lietettä ja puiden silmut ovat suurina, mutteivät vielä tohdi avautua hiirenkorviksi ja siitä lehtikämmeniksi. Aurinko on karkean voimakas, polttaa puhki päivät, öisin on edelleen niin kylmä, että yöt tuntuvat kaasumaisilta avannoilta päivien lämmön jälkeen. Tässä vaiheessa, joka ikinen vuosi, nokka vuotaa ja kurkku on karhea. Keväinen aurinko ja sula maa kuiskaavat kevättakkia ja minihametta kirjavien sukkahousujen kanssa, mutta mereltä puskeva tuuli palelluttaa ihon kalvakaksi ja kylmänkosteaksi. Aurinko paljastaa, kuinka harmaankalpeita ja hapertuneita olemme talven jäljiltä.
Yhtäkaikkisesti, vaikka tuo vuoden karmivin aika onkin edessä, ei sitä voi olla odottamatta. Jo valo, yksinomaan, pakottaa toivomaan, että aika harppoisi eteenpäin oikein ripeästi ja seisahtuisi sitten kesän eteiseen... keskikesään... loppukesän satotunnelmiin ja vattuaukeille... sienimetsään... pimentyviin iltoihin... vuodessa on muutama aika, josta en pidä: lumitalvi ja se kevät, jolloin lumi on sulanut pois. Rospuutto ei haittaa, mutta lumesta ja sen jäljistä en pidä, henkilökohtaisesti, vaikka koetankin suhtautua niihin neutraalisti, lumihan on elintärkeä monelle kasville ja eläimelle. Säätä vastaan on turha tapella, sitä ei voi tahtomalla muuttaa.
On täyttä roskaa jankuttaa, että olemme jotenkin irroittautuneet agraariyhteiskunnasta ja vuodenkierrosta. Suomalaisessa ilmastossa se on täysin mahdoton ajatus. Tosin Kissa, joka kävi Sitran rahoittamana Kanadassa tutustumassa sikäläisiin ratkaisuihin, kertoi, että Montrealissa on sellainen periaate, että ihmisten pitää päästä talvipukeutumatta ostoksille metrolla... en ole varma, onko se hyvä juttu, vaikka kieltämättä dösiksellä venailu, kun on liian flunssainen pyöräilemään, ei tunnukaan viimassa erityisen terveelliseltä tai mieltäylentävältä. Mutta jos täällä olisi sellainen meininki, ja olisin porhaltanut metrolla tanssitreeneihin, sieltä metrolla shoppaushelvettiin haalimaan kasvissosekeiton ja salaatin aineksia, sieltä metrolla suoraan himaan, olisinko edes huomannut keväistymisen, olisiko minulle ylipäänsä ikinä pälkähtynyt päähän hankkia koiria, saisinko kicksejä keväästä, lisääntyvästä valosta?
No jaa, niistä en joka tapauksessa suostu luopumaan.