Ääh! Keho on oma kehonsa

Luen ruokatauolla Mykkäsen vinkkuarvostelun Taloussanomien lauantailiitteestä (lauantain kohokohta - nyt tosin huonoja uutisia: ALko on vähentämässä Espanjalaisia ja lisäämässä Uuden maailman viinejä; merkittävä takaisku keskivertotahvojen viininkulutuksen ekologiselle selkärepulle...) ja etenen Nyt-liitteeseen. Anna-Stina Nykäsen kolumni saattaa minut jälleen ällötyksen valtaan. Vitsit, se täti sitten elää omassa universumissaan. Kirjoittaa teiniraskauksista ja päättää kolumninsa asianmukaiseen tasa-arvokommenttiin "Jos joidenkin tyttöjen ote nyt lipsuu, pojilta voi odottaa enemmän."
Teinipojilta?
Kuulemieni kommenttien galleria:
"Kuukautiset? Ai niin, teillä naisillahan on sellaiset, tosiaan."
"Kuukautiset myöhässä? Ai niin, minä kokonaan unohdin, että niitä pitää vahtia."
"Jos sun pitäis kuitenkin mennä jollekulle muulle gynekologille, toihan voi vaan olla väärässä, kun se väittää, ettet sä voi syödä pillereitä. Kaikille aiemmille tyttöystävilleni pillerit ovat sopineet tosi hyvin. Niiden tissitkin on niistä kasvaneet."
"Mutta ethän sä voi tulla raskaaksi, jos sulla on just kuukautiset?"
"Kondomi tuntuu vaan niin paskalta, ihan kun sä et luottais muhun ollenkaan."
Huokaus. Nämä ovat siis aikuisten, yli kaksikymppisten miesten kommentteja. En ole koskaan harrastanut seksiä kenenkään alle kaksikymmentäyksivuotiaan kanssa. Yksikään mies ei ole ikinä tullut kanssasi gynekologille eikä osallistunut ehkäisysuunnitteluun, ainoastaan valittanut siitä. Gynekologin tiedustellessa miesteni mielipiteitä asioista ja miesteni taustaa (lasten hankkiminen, näiden kumppanien määrä, milloin viimeksi otettu tautitestit, mielipide tästä ehkäisymetodista) olen joutunut kiekurtelemaan tuolissa epämukavasti ja vastaamaan, etten tiedä, ne pirut kun eivät halua ikinä keskustella seksuaaliterveydestä, ehkäisystä ja sen sellaisesta, minun on täytynyt luvata gynpalle, että ensi kerraksi kysyn vastaukset, ja minun tiedustellessani sitten näitä asioita sediltä, on reaktio ollut: "Mikä bitch! Mitä se sille kuuluu?" Hirvittävä loukkaantuneisuus ja järkytys. Heidän seksuaalisuutensa on kajottu, altistettu se tarkastelulle.
Heille ei tunnu pälähtävän päähän, että vuosittaistarkastuksissa jokainen nainen joutuu silti altistumaan tuon saman syynäävän katseen alle. Eikä se ole aina kivaa. Joku gynppa nostelee kulmiaan aiempien irtosuhteiden määrälle, joku sille, että mies ei ole käynyt ikinä tautitesteissä, vaikka onkin harrastanut suojaamatonta irtoseksiä.
Ajatus teinipojista, jotka huolehtisivat vähän holtittomampien tyttöystäviensä seksuaaliterveydestä ja ehkäisystä ei siis tunnu oikein realistiselta. Kun aikuisten miestenkin näkökulma on niin hirvittävän usein, että naisten seksuaalisuus, voi paskat, vaaroja ja ongelmia täynnä. Ikuista raskaaksitulemisen pelkoa, ikuista vaikeutta sopeutua mihinkään ehkäisymetodiin, ikuista kuukautisten odottelua, potemista, harmittelua.
Pahinta tuossa kuvassa on, ettei sitä tunnista, itse. Minusta kuukautiset ovat mukavat. Silloin on niin hyvänkevyt olo ja oikein tuntee olevansa elossa. Niiden myöhästyminen on kyllä huolestuttavaa. Eilenkin selitin Kissalle, että huolestuttaa. Aamuisin on viime aikoina huipannut ja on ollut kova nälkä, harvinaisen kova nälkä. "Ja, kuvittelin että kuukautiset alkavat jo viikko sitten, silloin alkoi huipata ja olla nälkä."
Kissa näyttää surkealta.
Sitten hän muistaa: kierukan piti olla aika varma ehkäisy. Helvetti, niinpä niin. Kaikki on suhteellista ja kehoni yrittää saada vauvan kaikin keinoin. Kumoa siinä sitten mind-body -erottelua...
Kun tarkemmin muistelen, tulen siihen tulokseen, että viikko sitten ajattelin kuukautisten tulevan etuajassa. Perse, en silti osaa olla huolehtimatta. Sain kierukan vasta kaksikymmentäviisivuotiaana, vasta abortin "todistettua" etten pärjää ilman sitä. Olisi sen aiemminkin voinut antaa, heti, kun todettiin, etten pysty käyttämään hormonaalista ehkäisyä, kuten ei äitinikään.
Kaksikymmentäviisivuotiaaksi pelkäsin raskaaksi tulemista aivan tolkuttomasti, niinäkin kuukausina, kun en ollut edes kätellyt miestä. Spekuloin, voiko uima-altaassa tulla raskaaksi ja niin edelleen. Jotain siitä on edelleen jäljellä. Nyt en sentään pelkää koko ajan, ainoastaan viikko pari ennen kuukautisia, kun näppyjä nousee naamaan, housunkaulus kiristää ja on väsynyt olo. Entä jos olenkin raskaana, kyselen itseltäni ja Kissalta. Nyt opinnotkin ovat niin loppusuoralla, ettei aborttia varmaan enää annettaisi niihin vedoten, kuten edellisellä kerralla. (Silloin en vielä edes ajatellut valmistua, mutta enhän sitä tietenkään kertonut gynpalle.)
Kissa ei jaksa olla huolissaan. Hän on kaikinpuolin mainio, tasapainoinen ja lämminsydäminen ihminen, älykäs ja kiltti, mutta tätä huolta hän ei ymmärrä. Hän ei tunne sitä omassa itsessään, ei seiso alasti eteisen peilin edessä tarkastellen vatsan profiilia, pullottaako se uhkaavasti, mitä? Hän arvelee, että jos yksi gynppa ei hädän hetkellä lähetettä kirjoita, joku toinen tekee niin. Vaikka rahasta. Hän ei tiedä, millaista on mennä vastaanotolle polvet täristen, pelosta, ettei lähetettä saakaan. Anella, koettaa perustella, tilaansa syvästi häveten. Pamahti paksuksi, sellaista sattuu, silkka vahinko, sanoo, ettei halua, ei halua, ei halua, jos ei saa aborttia, niin ei tiedä mitä tekee, suhde menee poikki, ei ole rahaa lapseen, ei jaksa kasvattaa, olisi huono äiti, ekokatastrofiin ei kannata tehdä lasta, kilpailukulttuuriin ei kannta tehdä lasta, nyt ei voisi vedota opintoihinkaan. Ellei sitten vetoaisi siihen, että haluaisi tehdä toisen tutkinnon. Näen jo mielikuvituksessani gynpan tympeän ilmeen, sen kuinka alan huutaa, että sen kierukan piti olla varma ja turvallinen, ettekö tajua, siksihän minä sitä sisälläni siedän, etten pamahtaisi paksuksi ja joutuisi häpeämään sitä julkisesti.
Naisilla on tämä loistava keho, joka saattaa meidät julkiseen ei-toivotun-häpeän tilaan.
Tämä on asia, jota en osaa ajatella toiselta kantilta. Osaan tajuta, että jotkut haluavat tulla raskaaksi, olla raskaana, jotkut nauttivat siitä, haluavat lapsen. Se on teoreettista tajuamista. En silti ymmärrä sitä, niin kuin sisäpuolelta asiat ymmärretään. Se on mulle hauki on kala -hopotusta.
"Se on luonnollinen asia, ei siinä ole mitään häpeämistä", sanoi äiti ennen kuin jouduin aborttiin. "Minä ajattelinkin, että tulet sinä raskaaksi, ennemmin tai myöhemmin, kun et sinäkään voi hormoneita käyttää." Aivan tyynesti.
En osaa ajatella asiaa luonnollisena. Suvuton lisääntyminen on selkeämpi juttu, pistokkaat.
Kuukautiset, tulkaa nopeasti. Vaikka myöhässäkin. Anything goes. Tulkaa. Parinkymmenen tunnin murehtiminen on saattanut paniikin vallitsevaksi olotilaksi. En rauhoitu edes kierukan ehkäisytehon netistä tarkistamisesta. Ajatukset laukkovat upottavia polkujaan: jos joku ei tunnu missään eikä miltään, voiko se olla muka tehokaskaan... eikö tulosten saavuttamiseksi pidä aina kärsiä, minä en ole tehnyt niin... tuntematon mekanismi, sellainenhan voi pettää milloin tahansa...
Nykäsen kolumni, niin.
En jättäisi asiaa teinipoikien vastuulle, en osaisi odottaa heiltä enempää. En miehen vastuulle, en uskalla luottaa gynekologiinkaan, näemmä. Kaikesta vähiten luotan kehooni, joka on ilkeällä tavalla vittuillut minulle ennenkin tässä tematiikassa. Se tekee kaikkensa tullakseen raskaaksi. On hankalaa olla näin kahtiajakautunut.