Pyristelyä

Juuri kun olen vetänyt päälle ne likaisemmat farkut ja sen rönttöisen paidan, ajatellen keramiikkatuntia, Kissa kysyy, monelta nähdään Galleria Heinossa, Pikselitaiteiljan näyttelyn avajaisissa. "Älä viitsi", narisen Kissalle, "Just kun mä laitoin tällaset vaatteet."
Olen autuaasti unohtanut Pikselitaiteilijan avajaiset. Kaksi päivää ilman ajattelutaukoja näkyy, kuuluu ja tuntuu. No, mentävä on, kun Kissalla lupasin. Ja ehkä näyttelyssä törmää vanhoihin tuttuihin. Kissa haluaisi näyttelyn jälkeen klubille, jossa Roope soittaa levyjä. Ääh. Minä tahdon vain nukkua, nukkua, nukkua.
Miksi elämän pitää olla tämmöistä pyristelyä? Aamulla herää ysiltä, vie koirat ulos, on helvetin kylmä, kadottaa toisen uusista mummareista, lähtee omia jälkiä takaisin löytääkseen mummarin, löytää sen lähes kotioven tuntumasta, laahustaa sisään, syö soijajugurttia kaakaojauheella, chai-lattea kasvismaidolla, kaksi Anton Bergin madeiraluumu-marsipaania (Kissan siskon Madeiran-tuliaisia), banaanin, greipin, muistaa sitten unohtaneensa harjata hampaat aamutuoksinassa, alkaa tehdä kiukkuisena gradua, lätvehtii loppulukua pari tuntia saaden aikaan lähinnä päänsärkyä ja pari kappaletta, jotka pyyhkii pois kerta toisensa jälkeen. Hitto! Minulla ei ole aiheesta enää mitään sanottavaa. Huomenna keksin otsikon ja sitten heitän mokoman tiedekuntaan. Sanon hyvästit koko paskalle. Jee! Jos nyt huomenna jaksan. Äh.
En ole koko, mitä, kolmen vissiin, vuoden graduntekoni aikana onnistunut luomaan angstia, mutta nyt se alkaa syntyä. Tekisi mieli deletoida koko tiedosto ja ilmoittaa yliopistolle, ettei minusta ole maisteriksi. Olen liian järkevä sellaiseen.

Kaiken pyristelyn taustalla on sottuinen olohuoneen pöytä, joka on työpöytä ja ruokapöytä, all-in-one-pöytämme. Joka päivä hyödyllistä merkityksenmuodostusenergiaa kuluu kaiken höpön arkiesineistön tutkimiseen. Kuvaan näkymän tästä käsin: Edessä läppäri, ruudussa yskänroiskeita. Läppärin vasemmalla puolella likainen kuppi, josta söin jugurtin, ja Kissan likainen teemuki, yksi valkoinen puolipitoinen kangasnenäliina, Motorolan surfboard-modeemi. Läppärin oikealla puolella Pikselitaiteilijan näyttelykutsu, tyhjä teekannu, likainen teemukini, kasvismaitotölkki, jonka suomenkielisessä tuoteselostetarrassa lukee maidon valmistusaineet väärin. Riisin, soijan ja kauran sijaan siinä lukee riisi, soija ja vehnä. Mietin, moniko jättää maidon hyllyyn moisen käännösvirheen takia. Edellä mainittujen takana: Freixenetin cava-pullo, josta Kissa on katkaissut shampanjamiekalla kaulan. Pinossa Bertrand de Jouveneilin The Art of Conjecture, Virginie Despentesin Kauniita asioita, Juha Sihvolan Maailmankansalaisen etiikka, Georg Megglen editoima Actions, Norms, Values, John Deweyn Art as Experience, puhelinluettelon keltaiset sivut, Annalan viljelypalstastamme tullut 37 euron lasku. Ompelurasia, josta Nasu on jyrsinyt tikuille kahvan ja pari kulmaa ensimmäisen meilläoloviikkonsa aikana. Rasia on auki, ja istuen voi nähdä kuminauhapakan, ratkojan pään, parin lankarullan päädyt ja mittanauhan, joka lonkeroi kaoottisesti kaiken päällä. Steppikenkäni, Capezion Premier Tapit. Likainen bandanahuivi. Klippoteketin hiuslakkapullo. Päivänvalolamppu. Talouspaperirulla. Runsaasti monisteita ja asiakirjoja. Saunaämpäri, josta pilkistää ulos saakka muovituoppi ja Klippoteketin shampoo- ja hoitoainepullo.
Kissan jostain edustustilaisuudesta tuoma hopeinen sydänilmapallo pysyttelee edelleen katossa. Enää se ei näytä yhtä pullealta kuin tullessaan pari viikkoa sitten, mutta ihmeen hyvin helium on sen sisällä pysynyt. Vai täytetäänkö niitä edes heliumilla enää? Eivätkö ne lapsena tyhjentyneet muka vähän nopeammin? Vai olivatko odotukset niin paljon suuremmat?
Huvittaisi ottaa tirsat, mutta ei siitä taida mitään tulla. Ehdin juuri ja juuri viedä koirat ulos, kiirehtiä keramiikkatunnille tekemään ikuista torsoreliefiäni, joka ei sitten yhtään nappaa, sieltä Pikselitaiteilijan avajaisiin, ehdin toivoa, ettei Mobutu tänään pissisi matolle eikä sänkyyn. Sen vanheminen on edennyt tuskalliseen vaiheeseen, jossa pissaa karkailee mitä sopimattomimpiin paikkoihin. Joskus tuntuu siltä, että elämä on yhtä pyykkäämistä, pissojen ja oksennusten korjaamista (Arttu-ukko on semmoinen ahmatti, että se oksentaa vähintään joka toinen päivä ahmittuaan omien safkojensa lisäksi nuorempien kissojenkin ruoat).
Aika pientä siitä, mitä saa vastineeksi.
Ainoastaan tällaisina väsyneinä päivinä, kun ilmoitetaan, että joutuu vielä sosialiseeraamaankin jonnekin keskustaan, missä ihmisillä on herramunjee jotkut trendihyntteet niskassaan, tuntuu, että aivot sanovat plop ja painuvat kokoon, sotkuiseksi kasaksi. Että jokainen pissi on liikaa, jokainen hymyileminen on liikaa, jokainen pesemätön aamiaiskulho on liikaa.
Pesukone laulaa kylpyhuoneessa.
Ohi ajaa punainen Koffin rekka ja autoja, autoja, autoja.
Huomenna pitäisi ehkä laittaa chilinsiemenet likoamaan, jotta Long Chocolate Habanerot ja Sinsiberet ehtisivät antaa satoa jo kesän keskellä.