Tiedättehän: päivä, jolloin Kioton pöytäkirja astuu voimaan.
Nilkat tärisevät.
Vaikka sanovat, ettei se riitä, alkuunkaan, on se silti alkamista.
Suomalaisten ja ulkomaalaisten uskomukset ilmastonmuutoksesta surettavat (kiitokset linkeistä fiksuille dodolaisille - ilman järjestöelämää tuskin tietäisin maailmanmenosta mitään). Kuinka moni lopulta tajuaa, etteivät metsät osaa siirtyä ilmastovyöhykkeiden siirtyessä? Miten käy saimaannorpan ja jääkarhun? Entä riisinviljelijän, kun öiden lämmetessä riisin kasvuvoima menee yhä enemmän korren, ei jyvien, kasvattamiseen?
No, hanan kiinni vääntäminen alkaa huomenna.
Sitä kannattaa juhlia.
Kannat kattoon ja niin edelleen.
Ei, en ole oikeastaan ollenkaan virkeä vaan hyvin väsynyt.
Mutta jollain tavalla toiveikas. Epämääräisesti, väliaikaisesti, hypoteettisesti.
Tekstit
3 kommenttia:
“Kuinka moni lopulta tajuaa, etteivät metsät osaa siirtyä ilmastovyöhykkeiden siirtyessä?”
Minä en ainakaan. Mikseivät osaisi?
Tietyn alueen kasvikanta on pitkällä aikajänteellä sopeutunut juuri tuon alueen olosuhteisiin niin kosteusvaihtelun, vuotuisen keskilämpötilan, kesän lämpösumman, talven max-pakkasten,lumipeitteen paksuuden ja pysyvyyden, jne. jne. suhteen.
Puille ei voi sanoa: ota juuresi ja kävele, jos uudet tuulet ei miellytä. Eikä sitä, mikä tiettyyn olosuhteeseen sopeutuu, ole helppo arvata etukäteen. Jokin esim. pakkasen kannalta varsin kestävä kasvi ei sopeudukaan kesän lyhyyteen tai siihen, että öisinkin on valoisaa. Näitä tekijöitä ei oikein osaa arvata kokeilematta.
Eikä lämpeneminen ole aina jees. Esim. täällä etelärannikolla jotkut arat monivuotiset kasvit eivät suostu talvehtimaan, koska lumipeite rakoilee, toisin kuin Keski-Suomessa, jonne on isketty samaa kasvia kokeilumielessä, ajatellen "ei se tätä talvea ja kasvukauden lyhyyttä taida kestää, mut koklataan nyt."
Ainut seikka, minkä olen kasvinharrastajana oppinut, on nöyryys sen suhteen, että kasvi itse valitsee, aikooko kasvaa paikassa x vai ei. Sopeutumista voi vielä yksittäisen puutarhakasvin kohdalla helpottaa, mutta kokonaisten metsien kohdalla se taitaa olla aika vaikeaa.
Ilmastonmuutoksen kohdalla paska juttu on vielä sekin, että arviot siitä, mitä sää ja paikallisilmastot ovat vaikka viidenkymmenen tai sadan vuoden kuluttua (relevantti aikajänne, kun puhutaan metsistä) on tosi hataralla pohjalla. Ainoa, mistä suuri osa tutkijoista on yhtä mieltä, on että lämpenemistä tapahtuu. Suomeen ennustellaan myös märempää säätä.
Tietysti kasvikannat liikkuvat suvullisen lisääntymisensä avulla hitaasti kohti pohjoista, jos lämpenee ja jos esim. sen hetkiset kosteusolosuhteet sopivat niille. Mutta se on hidasta liikkumista joillekin, riippuen siitä, levittääkö kys. kasvin siemeniä linnut, vai pudottavatko ne siemenensä tuuleen, vai peräti maahan juurelleen.
(Tässä mekin voimme toki auttaa.)
Muutaman vuoden takainen kuiva kesä tappoi melkein joka ikisen pihlajan takametsässämme. Se on aika lohduton näky. Kuolleiden pihlajien annettiin seistä metsässä tähän talveen asti, kai koetellen, josko ne vielä siitä lähtisivät kasvamaan. Nyt ne on korjattu veke.
Toivon mukaan jäljelle jäänyt kitulias pusikko kykenee monistumaan tehokkaasti.
Luultavasti olen metsistä huolissani eniten inhimillisestä perspektiivistä. Suomalaisille metsässä kävely ja siellä rauhoittuminen on niin kauheen tärkeää. Jos havupuut suksivat Lapin rajoille saakka ja muratti peittää täällä puut, se vaatii jonkinmoista sopeutumista. Mutta onhan siihen aikaa. Siihen, että uudet kasvilajit valtaavat alan, menee aikaa.
Olen huolissani siitä välivaiheesta, jolloin metsä on täynnä kituliaita puita eikä siten kovin houkutteleva kävely-ympäristö. Mitä se tarkoittaa luontosuhteellemme?
Minusta on murheellista ajatella, että kun olen mummo, voi olla, että metsä on kummituspuita täynnä. Harvat ystävät ovat niin uskollisia kuin puut.
“Tietysti kasvikannat liikkuvat suvullisen lisääntymisensä avulla hitaasti kohti pohjoista, jos lämpenee ja jos esim. sen hetkiset kosteusolosuhteet sopivat niille.”
Tätä minä lähinnä niin kuin tarkoitinkin. Havupuut hilautuvat pohjoisemmas, lehtipuut niiden perässä ja niin edelleen. Tietenkin se tarkoittaa samalla myös aavikoitumisen pahenemista nyt jo kuumilla alueilla ja pohjoisimpien lajien elinalueen kapenemista kun jäätikkö tulee vastaan, mutta kaiken kaikkiaan en ole huolissani puista.
Lähetä kommentti