Palomuuri, pah

Tänään on kurja päivä. Niin kylmä, että edelleen Mobutu tarvitsee kahisevan toppaloimensa, jota se vihaa. Kissa tekee aamupäivän töitä kotona eli kiroilee läppärimme äärellä. Säpsähtelen Kissan karjaisuja, vaikka tietenkin hän karjahtelee yksinomaan tietokoneelle. Myös Nasua pelottaa, se luimuilee Kissan jaloissa ja lärpättää sovinnon elkeenä tämän sukkia märiksi. Sisällä on lämpömittarin mukaan kolmetoista astetta lämmintä. Rannelämmittimillä on siis töitä. Mutta patteria ei voi laittaa päälle, kukat eivät tykkää siitä, nyt on kaikkein herkin aika vuodesta, ne ovat väsyneitä, valo lisääntyy, kohta tehdään mullanvaihto, kunhan ehdin Alku ja juuri -puotiin ostamaan vermikuliittia, tuota maanmainiota ruukkumullan parannusainetta. Lohi oksentaa olohuoneen matolle pöllimänsä ja syömänsä hiuslenksun. Raijatessani kissanhiekkapussia bioroskiin pohja hajoaa.
Jee jee. Tää on niin arkea, ettei paremmaksi mene.
Kidneypapuja en sentään onnistu kiehuttamaan yli, koska pistän ne pessimistisesti viiden litran jättikattilaan porisemaan veteen, ennen kuin erottelen ne kahteen satsiin, joista toinen joutuu jääkäriin venailemaan, mitä tulevan pitää, toinen chilipadan raaka-aineeksi. Aah. Chiliruoat!

Sentään jotain mukavaa tässäkin päivässä on, todellakin. Chilipadasta tulee ihanan tulista, sillä isken sinne omien, yhden kuivatun Super Redin ja yhden kuivatun Orange Haban, lisäksi Tukaanin San Fransiscosta tuomaa Psycho Bitch -kastiketta, jossa yhtyvät hienosti chipotlen savuinen jälkipotku ja habaneron terävä, hien otsalle nostattava raapaisu sekä cayennen selväpiirteinen, kiinteä polte.
Ihanaa. Etenkin kun papupataan on heitetty mangoldia, punasipulia, valkosipulia, korianteria, omaa oreganoa ja kesäkynteliä niin, että keittiö notkahtelee tuoksuista ja levittäytyy miltei rapunkin puolelle.
Muuten: paskaa. Koneella mellastavat exploit ja troijalainen, ja ihmettelemme jälleen kerran, miksi maksamme Welholle palomuuripalvelusta, joka ei onnistu pitämään niitä hemmetin troijalaisia ulkona. "Ne on pirun hankalia, ei niitä oikein mikään ohjelma pidä ulkona", kommentoi aikanaan Welhon asiakaspalvelija. No, onneksi olemme jo oppineet poistamaan ne käsin. Saamarin kitkemistä koko konehomma! Ei auta yhtään, että on F-securen virustorjunta ja palomuuri korkeimmin mahdollisin asetuksin. Kun troijalainen on saatu häädettyä modeemi tiukasti kiinni puristettuna, kone suostuu eheyttämään kovalevynkin ja käynnistymään ja vaihtamaan käyttäjätiliä nikottelematta ensin pimeänä kymmeniä minuutteja.
Tänään piti -listan asioista vain välttämättömimmät on tehty.
Väsyttää.
Täysikuu. Ei ole yhtään ihmissusimainen olo. On liian kylmä. Lääkäri kysyi multa pari talvea sitten terveyskeskuksessa, onko mulla ollut anoreksiaa joskus, kun kasvoni ja käsivarteni ovat täynnä hiuksenhienoa karvaa; sellaista kuulemma kehittyy anorektikoille. "No ei taatusti", purskahdin. Lääkärin selitettyä, että sillä keho todennäköisesti koettaa torjua lämpöhukan - anorektikoilla kun ei ole eristävää rasvakerrosta juurikaan - oivalsin hyvän selityshypoteesin: "Ei se siitä kiinni ole. Meillä on vaan himassa aika kylmä." Lääkäri kysyi, kuinka kylmä, ja kauhistui. (Olin lääkärissä sitkeän flunssan takia.) "Väännä nyt hyvä ihminen patteri päälle, vai missä mummonmökissä sinä asut?" Vastasin tyynesti: "En voi. Kamelia, passiflora ja jasmiini suuttuvat." Lääkärisetä tuijotti hetken sen näköisenä, että passittaa kohta mielenterveysosastolle lähetteellä, mutta kohautti sitten vain olkapäitään ja kysyi, mitä ne ovat.
"Kasveja", vastasin syvästi loukkaantuneena moisesta yleistiedon puutteesta. Mitähän setä luuli? Frettejä? Hiiriä? Pingviinejä?
Kaikki kasvit rakastavat viileyttä. Kliivia kukkii todella komeasti, siinä on kahdeksan kukkaa auki. Kliiviani on vielä semmoinen vanhanaikainen daami, maatiainen, jolla on kapeammat lehdet kuin kuvien kliivioilla yleensä, kuulemma Kasvitieteellisen puutarhan kantaa... Phalaenopsis on myös edelleen aivan samassa kunnossa kuin joulun alla sen saadessani: kaksi komeaa, valkeaa kukkavanaa nuokkuu kukkien paljoudesta. Tarkkailen kahvipensasta, joka teki pari vuotta sitten papuja, tiukasti, mutta vielä ei nuppuja näy.
Tällaisena roskapäivänä voi kasveja suihkutella odottaessaan kovalevyn eheytymistä. Laittaa orkideat yksi kerrallaan ämpäriin lämpimään veteen, sillä lailla niille annetaan vettä. Nyppiä kumipuusta paleltuneet lehdet. Se ei pidä kylmästä, mutta ainoana vastarannankiiskenä kasvikunnassani saa luvan sopeutua.
Kämmeniä vähän kutkuttaa: jospa käyttäisi Stockan kanta-asiakastarjouksen hyväkseen ja ostaisi kasvin viidesosan alennuksella... siellä oli mm. aivan suloista madeiranvihmaa, jonka kukissa oli uskomaton sitruksentuoksu. Tuoksukasvejahan useat kasvini ovatkin... etenkin ulkokoristekasveissa tuoksu tuppaa olemaan se ykkösasia, ulkonäkö vasta kakkonen (aiheesta kiinnostuneille suosittelen mainiota ja perusteellista Eva Ruoffin Tuoksujen puutarhaa).
Käyskentelen ympäriinsä asunnossa, välillä pissitän koiria, ne kiukuttelevat, kun on niin kylmää, nostelevat jalkojaan, ontuvat silkasta inhosta maan jäätävyyttä kohtaan. Hyräilen.
No jaa, ehkä päivä ei sittenkään ole niin paska.
Mitään ei vain tapahdu, oivallusta ei synny, mutta onko se mikään mittari?