Esimerkilauseet, osa kaksi

Muistan kirjoittaneeni esimerkeistä ennenkin. Sekä kääntäessä että toimittaessa törmää esimerkkilauseisiin, jotka tuntuvat tolkuttavan ja aivopesevän tietylle kannalle. Etenkin näin tuntuu käyvän, kun lukee amerikkalaisia tietokirjoja, ja katsokaapa huviksenne, mistä aika monet kirjat tulevat... vissiin kaikki toimittamani käännökset ovat olleet peräisin yhden tietyn valtameren tuolta puolen. (Ehei, en kaukokaipaa sinne, en näiden lauseiden perusteella.)

On ehkä huvittavaa ärsyyntyä lauseista, mutta toisaalta tiedän, että kun samaa lausetta jankkaa tarpeeksi monta kertaa, alkaa helposti ajatella, että valas ON kala. (Kannattaa lukea kirja nimeltä Välähdys, se on ärsyttävän amerikkalainen mutta sentään tietoinen siitä ja käsittelee hauki on kalastuksen voimaa... joku voisi muuten intoontuessaan oikolukea tuon wikisivun, minun pitäisi nyt kääntää, joten en ryhdy, koska jo tämä bloggaaminen on ylimäärää mutta en osaa olla purskahtamatta julkisesti.)

Nyt sitten kääntäessäni tulen sellaiseen esimerkkiin, jossa käsitellään positiivista pintatason muuttumista. Nainen oppii uusia viestintätaitoja, joiden avulla hän saavuttaa sopuisamman suhteen tyttäreensä. Mies oppii pitämään puoliaan pomonsa kanssa. Niskakarvat nousevat pystyyn. (Se ei enää ole esimerkkilause pintatason muuttumisesta... se on kehollinen reaktio, muutosta toki sekin, mutta sitä en lue vaan tunnen.)

Ehkä osa reaktiosta johtuu siitä, että Välähdyksessä yksi alitajuisen päättelyn esimerkeistä, jonka vaikeudesta en ollenkaan saanut kiinni, perustui sille, ettei lukija olisi saanut ajatella, että lääkäri voisi olla nainen. Teksti ilkkui: Etkö tajunnut? Lääkäri on NAINEN! NAINEN! Minun kohdallani se ei toiminut, koska minusta lääkärit nyt ensisijaisesti ovat naisia ja ehkä joskus harvoin ja hämmästystä aiheuttavasti miehiä. (Ehkä tästä voi lukea, missä käyn lääkärissä. Lisäksi pidän enemmän naislääkäreistä, mitäpä sitä salaamaan. Ei minusta ole mukavaa, että joku vieras mies kuuntelee selkää stetoskoopilla. Siinä on jotakin puoliseksuaalisen puoliuhkaavaa. Rintakehän kuuntelu etupuolelta ei tunnu niin epämukavalta, koska miestä voi silloin sentään kosjauttaa, jos hän heittäytyy epäasialliseksi. On tietysti hieman hullua epäillä lääkäriä virantoimituksessaan, mutta yhtäkaikkisesti valitsisin naislääkärin, jos saisin valita. Ei-lääkärintoiminen nainen ei ole koskaan lyönyt minua tai muutenkaan satuttanut minua fyysisesti, ja silloinkin kun naislääkäri on satuttanut minua jonkin kokeen tai toimenpiteen myötä, he ovat kuunnelleet mieskollegoitaan paremmin, kun olen antanut itseni käyttöohjeet, kuten että haluan tietää, mitä minulle tehdään, koska sillä tavoin minun on helpompaa suhtautua kipuun tyynesti. Ehkä se johtuu siitä.)

Minusta tuntui järkyttävältä ajatella, että pohjoisamerikkalaisista suuri osa olisi jotenkin solmussa naislääkärin ajatuksen kanssa.

Käännettävät esimerkkilauseet saavat niskakarvat nousemaan osittain siksi, koska ne vahvistavat entisestään sitä ajatusta, että koti on naisen ja työ miehen aluetta. Kuinkahan kauan tätä paskaa tuutataan mieleemme säännöllisinä mikroannoksina? Toinen raivostuttava seikka on, että tuota vinoumaa pönkittäessään nämä lauseet tuntuvat vihjaavan, ettei mikään muutukaan. Naisten on edelleen oltava enemmän huolissaan tyttäristään ja miesten pomoistaan.

Mutta kun oikein tarkasti mietin niitä ihmisiä, jotka tunnen, minusta tuntuu, että enimmäkseen lauseiden pitäisi olla ihan toisin päin. Eikö naisten juuri pitäisi oppia jämäkkyyttä työneuvotteluihin ja uskaltaa pyytää palkankorotusta samalle tasolle kuin mieskollegoilla? (Vaikka muistan kyllä hämärästi lukeneeni jostakin, että työnantajat eivät pidä siitä, että perheelliset naiset uskaltavat jättää - tietysti palkattomat - ylityöt tekemättä, koska he kokevat ensisijaiseksi velvollisuudekseen lapsen tarhasta hakemisen, eivät oman uraintonsa osoittamisen. Olisikohan tällainen puolensa pitäminen mahdollista myös niissä tapauksissa, jossa tarhalasta ei ole? Olisi kiinnostavaa kuulla myös muista töissä puolensa pitämisen ulottuvuuksista kuin palkkakehityksestä, palkankorotuksen pyytäminen kun ei ole kovin radikaalia. Esimerkiksi, ketkä käyttävät enemmän tutkimusvapaita ja uskaltavat vaatia oikeutta etätyöhön ja niin edelleen.) Ja eikö, totta vie, monelle isälle tekisi oikein hyvää hieman lukea temperamentista, hoivasta ja tyttöydestä tullakseen paremmin toimeen ja tukeakseen empaattisemmin tyttärensä naiseksi kasvamista? Senhän täytyy olla heille jokseenkin vieras alue, vaikka se on heidän tyttärelleen ainoa todellisuus, jonka tämä tuntee ja jonka siinä iässä oikeastaan voikaan tuntea. On aika vaikeaa luottaa miesten ymmärrykseen, jos oma isä leimaa joka tilanteessa naiseuden ja tyttöyden joksikin hankalaksi ja käsittämättömäksi sen sijaan, että ottaisi selvää ja osoittaisi kiinnostuneensa ja pyrkivänsä ymmärtämään.

Eh, toivottavasti kukaan ei ota tätä henkkoht. Ymmärrän kyllä, miten hankalaa on tehdä asioita, jotka eivät tunnu kuuluvan minulle. Ja juuri siksi minua raivostuttavat lähinnä nämä esimerkkilauseet, eivät perhekeskeiset tädit ja uraansa identifioituneet sedät.

No, enhän minä tietysti voi muuntaa esimerkkilauseita miksikään.

Kirjoja ei vain käännetä, toimiteta eikä kustanneta sillä viisiin. Se taitaisi kuulostaa hieman liikaa Isonveljen valvonnalta, vai kuinka? Ei minustakaan olisi hyvä idea kirjoittaa kaikkea uuskielellä. Etenkin ikävän historian on syytä olla muistettavissa, jotta edistysaskeleista voi iloita ja ammentaa voimia seuraaviin muutoksiin ponnistelemiselle. Mutta tunnen lievää pettymystä siitä, ettei alkuperäiskäsikirjoituksen toimittaja ole kysynyt tästä asiasta mitään kirjoittajalta. Ehkä hän ei ole oikein nähnyt lauseita tai on pitänyt niitä vaarattomina tai ajatellut niitä vain näinä kahtena pikku lauseena, pari hassua sanaa sinne tänne.

Minä rakastan sinua. Minä vihaan sinua. Miksi sinun pitää aina olla noin ääliö? Ihanaa, että muistit.

Aivan kuin sanoilla ei olisi vaikutusta meihin ja ikään kuin ne eivät kaikuisi meissä vuosikausia senkin jälkeen kun vannomme päässeemme niiden ylitse ja käsitelleemme asian jo.