tiistai 11. marraskuuta 2008

Helppo, vaikea tyytyväisyys...

Lueskellessani (ensin aamulla työt kasaan mätettyäni) päivän mittaan Dalailaman ajatuksia työstä ja onnellisuuden taidosta työelämässä huomaan kutovani kysymysten verkkoa. Se on suunnilleen tämän muotoinen: Onko mitään helpompaa kuin olla tyytyväinen? Onhan talossa katto ja patterikin toimii, vaikka väännän sen pois päältä, etteivät kasvit kuolisi talveen. On paljon ihmisiä, joilta puuttuu raaja tai seksuaalinen itsemääräämisoikeus tai kodiksi nimetty koppero. On paljon ihmisiä, jotka eivät kestä maailmaa selvin päin. Tai joista tuntuu kaiken aikaa, että heidän pitää ponnistella vielä paljon kovemmin voidakseen pysähtyä ja hengähtää. Tai jotka tuijottavat kaiken aikaa muita ja purnaavat, miksi heille ei ole suotu sitä ja tätä. Asiat voisivat olla tosi huonosti. Entä jos olisin saanut AIDSin, esimerkiksi? Tai jäänyt auton alle niinä monina kertoina, kun olen melkein tehnyt niin? Tai olisin polttanut koko kerrostalon unohdettuani levyn päälle ulkoilun ajaksi? Tai olisin tässä tilanteessa kuin nyt, mutta opintoni olisivat kesken ja kokisin sen vuoksi syvää kauhua ja kyvyttömyyttä tarttua jäljellejääneisiin liuskoihin?

Ja samalla: Onko mitään vaikeampaa kuin olla tyytyväinen? Sillä enkö pullaa leipäkoneesta nostaessani ajattelekin, että olisi kiva, jos sen voisi kumota pöydälle sängyn sijaan. (Pullanmurut kovettuvat uneen mennessä kiusallisiksi petikumppaneiksi.) Mitenkä tiskit ovat edelleen tuossa, tiskaamatta? Miksi Vompsu vie töitä tehdessään koko pöydän? (Mutta nämä tuntuvat aika laimeilta huoliksi, ne vain häivähtävät ja mieli vastaa niihin puoliautomaattisesti: vielä viisikymmentä vuotta sitten tässä huoneessa eli kokonainen perhe, ajattele sitä.) Kun teen maltillisesti työtä ja maksan vain vähän veroja, olenko vastuuton vapaamatkustaja? (Toisaalta, en ole hakenut työttömyyskorvausta niistä kuukausista joina en ole saanut työtä, vaan olen elellyt isojen keikkojen säästöillä. Enkä keksi, mihin ihmeeseen rahat tunkisin, jos minulla olisi niitä vaikka kaksi kertaa sen verran kuin nyt, ja tiedän senkin, että jos niin olisi, minulla ei olisi oikeastaan juurikaan aikaa tunkea rahaa muuhun kuin johonkin eläkerahastoon tai vastaavaan.) Enkö tuota äiti- ja isäparalle kärsimyksiä, kun en lunasta kaikkia peruskoulun ja lukion hyviä arvosanojani ja ryhdy menestymään työelämässä?

Mutta mitä ihmettä, jos kaikki vakavammat tyytymättömyyden aiheen mahdollisuudet ovat ulkopuolisten hälyä ja purnausta, voinko kohauttaa niille harteitani? Onko se vastuutonta ja siten syy tyytymättömyyteen luonteeni epäempaattisuuden vuoksi?

Joskus haluaisin sopeutua joukkoon paremmin, mutta jos se tarkoittaa kampaajalla käymistä ja moitteettoman tahrattomia vaatteita ja mustia silmänalusia työstressistä, enpä sittenkään tiedä.

Dalailaman lukeminen saa kyllä ajattelemaan hetkeksi, että ehkä tosiaan on hyvä pysyä tyytyväisenä ja harjoittaa tyytyväisyyttä tietoisella tasolla. Dalailama käyttää monissa kohdin hyvin samantapaisia argumentteja, joilla itsekin olen palponut mieltäni. Se tuntuu hauskalta, koska minua riivaa epävarmuus siitä, onko oikeutettua ajatella siten kuin ajattelen ja pitäisikö minun suhtautua elämään tavoitteellisemmin, haluavammin ja neuroottisemmin.

Toisaalta en ole varma, onko oma mielen harjoittamiseni millään tavalla tuottoisaa työtä, johon Dalailama lukee tuottoisan meditaationkin. Hänen kriteerinsä tuottoisuudelle on meditaation kohdalla, että meditaatio ei saa olla pelkkää eskapistista irrottautumista vaan sen pitää aktiivisesti pyrkiä muokkaamaan mielialaa siten, että ystävällisyys, myötätunto ja tyytyväisyys kävisivät helpommiksi tuntea vaikeissakin tilanteissa.

Toisaalta, eikö vaikea tilanne tarkoita juuri sellaista tilannetta, jossa menee jotenkin lukkoon omaan epätoivoonsa ja pelkoonsa, eikä silloin kerkiä oikein keskittymään vaalimaan myötätuntoa ja ystävällisyyttä, ja tyytyväisyyskin tuntuu toisesta universumista reväistyltä?

Dalailaman ohjelma kuulostaa aika paljon tunteen ja asenteen erottamiselta. On vaikeaa olla tuntematta kiitollisuutta, kun ajattelee kaikkea hyvää, mitä on tapahtunut. Kun sen vain muistaisi niinä hetkinä, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan niskaan. Koska ei kaikki kaadu, kaatuu vain yksi tilanne, so what.

Luulen myös, että Dalailama on oikeassa sanoessaan, ettei onnellisuus ole niin paljon kiinni ympäristöstä kuin sisäisestä tilasta, omasta asennoitumisesta, mikäli perustarpeet ovat kunnossa. Päätän koettaa vaalia tyytyväisyyttä marraskuussa.

Aloitan olemalla tyytyväinen uuvakseen olemukseeni. Saa nähdä, mitä siitä vielä kumuloituu pilatestunnin kuluessa... pitäisi jaksaa pitää keskivartalo tiukkana tai sitten olla tyytyväinen siihen, ettei oikein jaksa yrittää. Jännittävä koe!

2 kommenttia:

Punainen Nörtti kirjoitti...

Päädyin kommentoimaan itsetarkoituksellista tyytyväisyyteen pyrkimistä blogissani

http://punainennortti.blogspot.com/2008/11/hidas-sytytys.html

Veloena kirjoitti...

Tuskin tyytyväisyys voi päätepiste olla, eiköhän se ole onnellisuus. (Mutta toisaalta, on vaikeaa kuvitella onnellisuuta ilman tyytyväisyyden sävyä.)

Hauskaa, että kommentoit kokonaisella kirjoituksella. Huomaan taas, miten väsyneenä kirjoittaessani en lainkaan onnistu rajaamaan aihetta niin tarkasti, että olisin likimainkaan ymmärrettävä. Ounastelen kyllä, että näin käy juuri silloin, kun kirjoittaa jostain vastikään lukemastaan. Se on niin suoraa jatkoa luetulle, tavallaan sen sovittelemista oman elämän ylle, että se vaatii lukijalta liikoja. Eihän hän todnäk ole lukenut kirjaa ja putoaa kyydistä...

No, ei se onneksi ole niin vakavaa, nyt kun tämä on taas harraste, ei enää työ. (Kun SK maksoi minulle, minua joskus hirvitti, etten osaa kirjoitta mitään järkevää ja kommunikatiivista mutta sitten onneksi muistelin sitä, mitä sopimusta solmittaessa oli puhuttu - etten muuttaisi tyyliäni. Höh, ihan kuin sellainen olisi mahdollista, tietoisen tyylin muuttumattomuus siis, ei muuttuminen... Ainoastaan tyylittömyys säilyy... :D)

Suosittelen kyllä Dalailaman kirjaa. Dalailama tuntuu hämmentävältä henkilöltä, hyvin radikaalilta ja myhäilevältä ja sympaattiselta. Ja ymmärrettävämmältä kuin tämä pieni heijastus :)