Kirjastossa

Leikin töissä runokoneen pantoumtoiminnolla. Läiskäisen hakutermiksi itseni ja paikan, jossa istun.

Että vain luen ja luen, Vaikka Pitäisi tehdä Sitä
To the 59 already displayed. If you like, you can .Kävinkin
Kirjastossa käydessä. - Veloena. posted
Displayed. If you like, you can .Kävinkin tänään kirjastossa

To the 59 already displayed. If you like, you can .Kävinkin
Tietoa kirjastossa, koulussa, luennoillaan,
Displayed. If you like, you can .Kävinkin tänään kirjastossa
Tiramisu · TuoToi · Tämä on minun! Vatsarintaliike

Tietoa kirjastossa, koulussa, luennoillaan,
Kaksi kirjaa jotka Olen uusinut (netin kautta) jo maksimit
Tiramisu · TuoToi · Tämä on minun! Vatsarintaliike
Minyaweb · benrope · maalainen

Kaksi kirjaa jotka Olen uusinut (netin kautta) jo maksimit
Kirjastossa käydessä. - Veloena. posted
Minyaweb · benrope · maalainen
Että vain luen ja luen, Vaikka Pitäisi tehdä Sitä

Että vain leikin koneella, vaikka Pitäisi Tehdä Sitä. Jaa-a. No, aloitan Sen.

Se tarkoittaa, että olen hetken varsin huono asiakaspalvelija. Hajamielinen, hymähtelevä, eilisen illan puolihysteerisestä nauramisesta vielä väsynyt. Ihmeissään siitä, kuinka nuoria ihmisiä on olemassa ja kuinka saattaa kulua vuosia, ennen kuin läheiset ystävät kertovat toisilleen suurista asioista, itsemurhayrityksistä ja seksuaalisista suuntautumisistaan. Jollain tavalla levollinen, vaikka puhummekin liian myöhään ja meinaan nukahtaa satulaan pyöräillessäni Käpylään, jossa vuorostaan Kissa haluaa puhua edelleen, vaikka aamulla on työ.

Istumme pitkään eräässä ravintolassa, lasit eivät oikein vaju, kun puhumme niin paljon. Kun mainitsen ohimennen joillekin puolitutuille olevani yhdentoista vuoden jälkeen sinkkuna taas, he pyörittävät silmiään ihmeissään. Huomaan, etten osaa olla ravintolassa nytkään. Suhteessa ajattelin, että se johtuu vain siitä, että seksuaalitalous turvattuna ravintoloilla ei ole mitään tarjottavaa, mutta ehkä kyse on jostain perustavammasta: en pidä siitä, että musiikin yli huutaessa ääni pettää. En pidä tupakansavusta. Ihmiset näyttävät kaikki niin eristyneiltä, heiluvat omissa universumeissaan, bilelaitettuina, tarkkailevat tarkkailemistaan. Ehkä heitä ärsyttävät samat asiat, en tiedä. Kämpillä on pakko mennä heti suihkuun. Haluaisin kirjoittaa "kotona", mutta en voi, koska se kuulostaa väärältä.

Olen kirjastossa ja en ole, koska asiakkaita on tällaisena hämäränä marraskuisena päivänä liian vähän eivätkä he onnistu pitämään mielenkiintoani suunnattuna tässäolemiseen. (Kirjoitan melkein täsmäolemiseen, sekin olisi hyvä termi johonkin tekniseen sanastoon.) Olen eilisessä illassa ja toisaalta tässä illassakin, menemme katsomaan Innocencea Kissan kanssa. Kissa haluaisi viedä minut myös syömään Kuurnaan, mutta haluan mieluummin nukkua ja lukea runoja. Ja pakata tavaroitani laatikoihin.

"Älä viitsi", sanoo Kissa aina kun alan puhua siitä, kuka saa minkäkin levyn tai kirjan. "Ei vielä."

Ehkä me jaamme tavarat jouluna. Lahjoja, lahjoja. Ehkä otan mukaan vain ne musiikkini, joita Kissa joka tapauksessa inhoaa, ja runokirjat, joita hän ei lue. Steppikengät, vaatteet. Jasmiinit ja kamelian. Kamelia pudottaa nuppunsa siirrossa, se on helppo ennakoida. Tänä talvena ei tule ihmeellistä, avautuvaa kameliakauneutta.

On ihmeellistä, miten koskettava marraskuukin on. Miten lauha ilma, on hyvä pyöräillä ja hengittää. Piirrän post-it -lapuille Passifloria, Ipomoeoja ja Daturoita, soitan paperiskaaloja yhtä kuvitusta varten. Maanantaina ostan tussin ja alan tosissani. Kollega kysyy, mitä nuo nimet tarkoittavat. "Ääähm, kärsimyskukkia, hulluruohoja", aloitan tajuten kuulostavani eroni seurauksena henkisesti nurin tuiskahtaneelta. Onneksi ovat sentään Ipomoeat. "Ja päivänsiniä", lopetan.

Passiflora ja Ipomoea ovat minullekin rakkaita. Luulen, että Passiflora caerulea heittää veivinsä Kissan hoteissa. Ei se mitään. Vapauteen se kuuluisikin, kasvatin sen kahdesta siemenestä kymmenen vuotta sitten, ja sen kuuluisi saada peittää aitaa jossain lämpimämmässä maassa, ei kituuttaa Käpylässä venyen pituutta ja kiskoen kattolamppua sokeripaloineen alas. Olen samastunut liikaa huonekasveihin, tajuan, siemenestä kasvatettuihin kivuliaisiin primadonniin, jotka tahtoisivat paahdetta eivätkä hämärää.

Ipomoea alba kuoli jo viime talvena. Niitä oli monta, ihanat kuunkierrot. Jo se nimi: Ipomoea alba, Ipomoea bona-nox. Tuli vain yksi kukka, mutta sen tuoksu oli koko kylvö- ja koulimisrumban arvoinen. Olisin mielelläni jäänyt nuuhkimaan sitä vuosiksi, mutta sellainen ei ole mahdollista. Ja sitä paitsi, ihmisen hajuaisti on siitä ikävä, että muutamassa minuutissa se turtuu. En olisi siten haistanut parin minuutin kuluttua enää mitään, vaikka olisin tunkenut pääni kasvin sisään. Käärmeiden laita on toisin: ne puhdistavat kielensä hajuista ja pysyvät siten niille valppaina jatkuvasti.

Mitähän olinkaan kirjoittamassa?

Ai niin, sitä minä vaan, etten aina kyllä ymmärrä ajatusta työn terapeuttisesta vaikutuksesta.