Jakojäännöksiä

Istun jo toista päivää tavattoman monikäänteistä ja kafkamaisen kuulasta talousrikosjuttua. (Oletteko muuten ikinä silmäilleet Kafkan kirjeitä Felicelle? Sieltä saisi niin vaaleanpunaisia ja läähättäviä Kafka-sitaatteja, että kirjeitä tutkimattomat lukijat epäilisivät kieroa ironiaa tai jopa väärennöstä.) Ensimmäisenä päivänä jaksan vielä pukeutua aavistuksen täteisesti, mutta tänään vedän ylleni jo tähtitaivasvillapaidan, jossa mustassa mohairissa kiiluu hopeista kiillelankaa. Enkä jaksa pestä hiuksia. Eivät ne sinne tule lautakuntaa ihailemaan, perustelen itselleni, vaikka asiallista pukeutumista tähdennetään nuhdekirjeissä neljännesvuosittain. Vittu, parisuhdekriisi ja kaikki. En jaksa, en jaksa, en jaksa.

Jokin äilähtää sisälläni yhden syytetyistä kaivellessa kyseltyjä asiakirjoja Valintatalon kassista. Valintatalon kassissa talous vatupassissa. Viiden konkurssipesän kuitit. Pöydän takana ei saa hymyillä, ettei synny väärinkäsityksiä. Onko mitään kamalampaa kuin hymyilemiskielto, hihittämiskielto ja lattiallenaurustakierähtämiskielto? Vilkuilen kohtalotovereitani oikealla ja vasemmalla puolellani, mutta vitsi ei ole rekisteröitynyt heidän tajuntaansa lainkaan.

Kotimatkalla vien postiin muuttoilmoituksen. Sydämeni on kevyt ja palasina. Valot hohtavat kirkkaammin, tavaratalon sivustaa kulkiessani katselen lamputettuja puita enkä voi olla hymyilemättä. Tällä kertaa en hymyile mainoksille enkä sille, kuinka ydinsähkö tekee kaupungista kimmeltävän. Olen täynnä kulkemista, se nostaa eteenpäin.

Kotona katson laatikoita, käärin hihat ja huokaisen. On jo pimeää. Lohi kiipeää syliini, kun bloggaan. Ja nyt nousen ja alan nostella laatikoihin lisää tavaraa. Näin se käy: kävele hyllylle, katsele, ojenna käsi, tartu kirjaan, kiikuta se laatikolle. Toista. Vaatteet: pakkaa muovikasseihin. Kengät: samoin. Alkosta pitää vielä hakea laatikoita kasveille ja pikkuesineille. Lontoon kodittomien takomalle sammakonmuotoiselle kynttilänjalalle, jonka ensimmäinen minuun ikinä juurtunut ihminen on antanut lahjaksi täyttäessäni yhdeksäntoista.

Ylihuomenna. Ylihuomenna olen jälleen yhdeksäntoista. Joistain on kummallista, että sen ikäisiä ihmisiä on, minusta ei. On helppo muuttua. Tai ehkä yksitoistavuotiaaksi. Yksitoista on hyvä ikä. Ymmärtää paljon mutta toisaalta ei vaivaa itseään turhilla asioilla. Ajattelee, ettei ikinä kasva niin suureksi, että joutuu menemään hevostunneille ponituntien sijaan. Syö voileipiä ja juo kaakaota ja vartoo pulkkamäkeen.