Vaalikoneet

Vaalikoneessa sattuu ja tapahtuu. Klikkailen vaihtoehtoja, enkä ole tyytyväinen koneen antamiin ihmisiin. Tätä nykyä sentään kone tarjoaa listalleni "oikeankin" puolueen ehdokkaita. Vaalikoneiden tullessa, kun kysymyksissä ei ollut painotusfaktoreita, sain järkytyksekseni tulokseksi Kommunistisen Työväenpuolueen ehdokkaita. Olen pitänyt itseäni aina jonain muuna kuin vasemmistolaisena, vaikka kieltämättä ongelmani onkin samansuuntainen kuin ystävälläni, jota kutsumme Porvariston Helmeksi: oikeistolainen, yrittäjyyttä korostava liberaali kotikasvatus on saanut rinnalleen opiskelun myötä universalistisen arvohorisontin piirteitä, jotka usein korreloivat vasemmistolaiseen ajatteluun.

Oikeisto-vasemmisto -jako on kuitenkin perseestä, aika imagologinen juttu. Mitä oikeistolaisuus tai vasemmistolaisuus nykyään on, jos ei lasketa mukaan ryssävihaisia juomalauluja, joita jotkut urpot edelleen viitsivät jollata rapujuhlissaan, tai sitten sellaista täysin lautassilmäistä sosiaalitanttaisuutta, joka änkyröi yksittäisissä teknisissä ratkaisuissa aina kun jokin palvelu ollaan antamassa yksityisen sektorin tuotettavaksi? (Itse kaupungilla töissä olleena voisin kyllä kertoa, että niissä kaupungin töissä ei ole ollut työnteon makua nimeksikään - tuntuu siltä, ettei siellä kestä kukaan täysijärkinen vaan ainoastaan tosi slarvit ihmiset. Jos ajan kulukseen tekee jotain ylimääräistä joka ei oikeastaan kuuluisi työtehtävään, alkavat työkaverit hyppiä seinille: lopeta heti, toi voi olla muuten kohta meidän tehtävissä, eikä me silti saada palkankorotusta! Puhun nyt toki vain omasta kokemuksestani. Uskon, että kaupungilla esim. terveydenhoitohenkilökunta ei slarvaile. Mutta monessa muussa palvelussa on löysää pussikaupalla.)

Ergo: en ymmärrä itseäni oikeistolaiseksi enkä vasemmistolaiseksi. Mutten kyllä vihreäksikään. Vihreät ovat olleet pelastusköyteni monissa vaaleissa, se vähiten huono vaihtoehto. Nyt täytyy kyllä nostaa hattua heidän kannalleen bussijupakassa. Vaikka monet keuhkoavatkin nyt, että vihreät ovat osoittautuneet liian oikeistolaisiksi, en oikein ymmärrä, miten yhdestä käytännön teknisestä kysymyksestä voidaan tehdä moinen päätelmä. Minusta vihreät ovat olleet vasemmalle liian kallellaan jo ties kuinka pitkään. Kurssinojennus näyttää siis tästä vinkkelistä hyvältä, luovimiselta tarkalleen keskelle. Mutta missä helvetissä on ekologinen sanoma? Ei ainakaan puolueen lapsilinjauksissa... voi tätä maailmaa, jossa johdonmukainen ajattelu on aina jonkinsortin fanatismia. Ja silti: enhän siltikään tahtoisi kieltää ketään elämästä niin kuin he haluavat. Edes itseäni. No, ehkä sentään miestäni, jota ei näy kotona valveillaoloaikaan; mikä perhe me nyt oikein olemme? Meikäläinen raahaa koirat pitkälle lenkille jalat vilusta täristen, parasetamolista turtana.

Minun pitäisi sairastaa sängyssä, mutta olosuhteet kieltävät sen.

Huomenna alkaa vaalirumba: kolme ennakkoäänestystä vaalitoimikunnan jäsenenä. Vaalipäivänä ensi viikon sunnuntaina olen taas lautakunnan puheenjohtajana.

Tänäkin vuonna vaaliaineistot tulivat minulle myöhemmin kuin lautakunnan jäsenille. Niinpä ensimmäisen soittaessa tiedustelin ihan uunona: "Ai vaaliasioissa, olenko jäsenenä lautakunnassasi?" Hiljaisuus. Rykäisy. "Ei kun sinä olet puheenjohtaja." Jaahas, sanoin, kiva kuulla. Tunsin itseni taas bimboksi blondiksi, vaikken suomalaisittain blondi olekaan.

Vaatimus, ettei saa sairastua vaalipäivänä, on jokseenkin kohtuuton. Kaupunki eikä valtio ei tietenkään ole se elin, joka moisen vaateen esittää, vaan meidän pankkitilimme tila. Pakko mennä, tai muuten... jollain on ostettava kissanhiekkaa, koirannappuloita, kauraleseitä ja omenamehua. Ei auta muu kuin olla vaalikone, napata parasetamolia ja olla kuin mitään flunssaa ei olisikaan.

Tänään on onneksi vielä vapaata. Illalla tapaamme pienellä joukolla kirjallisuuden luontokäsitysten opintopiirin merkeissä. Jaa, jos ajatukseni matavat tätä tasoa, saa nähdä, muistanko jälkeen päin mitään!