Maailman nälkäongelmasta

Töissä. Luen Hesarin ja puistelen päätäni maailman nälkäongelmalle: 800 miljoonaa aliravittua ihmistä. (Ylipainoisia on vieläkin enemmän.) Jako-ongelma, jonka katoamista jokaisen luulisi haluavan; sekä aliravittujen, kilojensa kamppailevien että meidän normaalien. Ruoka ei oikein maistu, vaikkei juurespihveissä ja herneissä sinänsä mitään vikaa olekaan. Etenkin pussillinen alfalfan ituja tuntuu jo silkalta luksukselta.

No, ovat ainakin kotimaisia, koetan lohduttautua, eikä niiden rahtaamiseen ole tuhlattu energiaa, eikä niiden kuluttamat maaperän ravinteet ole pois nälkäisten osuudesta. Silti kiukuttaa. Mikä helvetti tässä maailmassa on oikein valloillaan kun yhtä yksinkertaista ruoka-asiaa ei saada kuntoon? Jokainen tietää, ettei nälkäisenä saa mitään hyviä ideoita ja kuinka nälkäisenä kaikki terävä kiinnostus ympäristöön hajuympäristöä lukuunottamatta katoaa. Aikanaan kirjoittaessamme lehtijuttua epäonnistuneista paastokokemuksista naureskelimme ihmisille, jotka kävivät leipätiskillä haistelemassa leipiä. Mutta niinhän se menee. Kun nälkäisenä kävelee kauppaan, kaikki hajut iskevät suoraan limbiseen systeemiin eikä rationaalisesta päätöksenteosta voi puhuakaan.

Silti on vaikeaa ymmärtää ihmisiä, jotka shoppaavat ruokaa niin paljon, että joutuvat jatkuvasti heittämään pilaantuvia vihannesvuoria roskiin. Onko heillä jonkinlainen pysyvä stressi, joka saa heidät ahtamaan ostoskärrit täyteen ruokaa, jota oman perheen ei voi mitenkään kuvitella pystyvän syömään? Itse en käytä ostoskärryä: korin on riitettävä. Koristakin riittää kahdelle syötävää pitkät ajat. Suomessa kaupat ovat vielä kaiken lisäksi niin myöhään auki, että töistä kuin töistä ehtii kauppaan. (Ja jos ei ehdi, olisi syytä kyllä muutenkin miettiä työnvaihtoa...) Joskus harmittaa, kun koriin ei enää mahdu pussillista viinirypäleitä torjunta-aineineen kaikkineen, mutta käytännössä: ei niitä olisi jaksettu syödäkään.

Tietenkään nälkäongelmaa ei voi vyöryttää täysin äitini kaltaisten ruoankierrättäjien (kaupan hyllyltä jääkäriin ja siitä biojätteeseen) niskaan, vaan kyllä kauppaakin voisi suomia ankarasti. Perhana soikoon, eikö vain meidänkin Alepamme raakkaa hyllyistä pois kaikki kypsät hedelmät ja vihannekset sen sijaan että möisi vanhan ajan malliin "salaattihedelmiä". Joskus olen joutunut toraan yrittäessäni poimia pussiini ne ainoat kypsät tomaatit, jotka on juuri raakattu poisheitettävien pahvilaatikkoon. Kaiken lisäksi Alepan roskikset ovat kunnon kalterien takana eli dyykkaamaankaan ei voi mennä, toisin kuin aiemman Kallion-kotini takapihalla, jonka roskiksiin Siwa kantoi aina poistonsa jätesäkissä. Se leipien ja kaalien paljous! Oikein lämmöllä muistelen lauantai-illan dyykistä!

Vähän aikaa Vantaalla toimi suuressa K-kaupassa, sen takahuoneessa, poistotuotteiden myymälä, josta saattoi ostaa parillakymmenellä markalla kokonaisen kassillisen ihania, pehmeitä hedelmiä, eilisiä leipiä ja pullia, juuri eräpäivän ylittäneitä pakasteita, keksejä, sipsejä... kyllä me ostimmekin! Ajoimme bussilla Helsingin puolella niin pitkälle kuin pääsi, kävelimme Vantaan puolelle Tikkurilaan, ostimme rinkat täyteen ja kävelimme takaisin, ja ladoimme pakastettavat pakastimeen, täytimme jääkaapin ja tietysti myös vatsamme... Sitten poistomarketti suljettiin äkisti. Kesko oli jyrähtänyt jotain imagohaitasta, kuulimme huhun. Kesko, joka on sijoittunut ekologisuusvertailuissa Euroopan 10 parhaan joukkoon omalla tuotannon alallaan.

Länsimaista kuluttajaa kumarretaan vähän liikaakin - mehän vaadimme kuulemma, että hyllyssä olisi aina oltava kaikkia tuotteita. Niinpä tuotteita pitää pitää hyllyillä pilaantumiseen saakka, jos vaikka joku tulisi ja ottaisi. Minusta meille pitäisi uskaltaa myydä ei oota, sillä olemmehan paitsi kuluttajia, myös ihmisiä. Meille voi selittää, että 80 % tilatuista guavoista pilaantuu ja siksi niitä ei ole järkevää pitää valikoimissa ja tilata Suomeen, vaan antaa paikallisten syödä guavansa itse. (Esimerkki on hypoteettinen eli minulla ei ole aavistustakaan guavojen todellisesta menekistä.)

On se kummallista, että länsimaihin rahdataan ruokaa hullun lailla pilaantumaan, ja toisaalla ei ole riittävästi ruokaa pitämään ihmiset hengissä. Samalla myös meidän metsiimme pilaantuvat sienet ja marjat ja hienot yrttiteeainekset. No okei, olen minäkin marjojen keräämisessä yksi laiskiainen. Pitäisi ryhdistäytyä. Sieniä meillä on valtavat varastot, mutta marjojen kerääminen on kurjaa. Voin kerätä instant-mustikat piirakkaan tai kiisseliin, mutta pakkaseen keräämiseen ei puhti riitä. Ainoastaan villivadelmat saavat tässä suhteessa armon. Niitä voin kerätä säilöönkin, koska niiden aromi on jotain aivan taivaallista.

Mutta miten tämä liittyy nälkäongelmaan? Kai laiskuudet pienissä teoissa vain kumuloituvat. Me emme käytä metsän antimia, aavikon asukkaat ovat hylänneet aavikon antimet, sama pätee varmaankin useaankin alueeseen. Perinteiset metsästäjä-keräilijäkulttuurin ravintokasvit ovat vehnään, maissiin ja muihin jalostettuihin maanviljelystuotteisiin tottuneelle karvaita, sitkaita ja liian kuituisia. Ja ennenkaikkea: liian vaikeita kerätä talteen, liian hankalia ja aikaavieviä, sillä joskushan rahaakin pitää tehdä.

Raha, kiukuttava väline, jonka välineellisyys tuntuu unohdetun. Tehdä rahaa, ei tehdä hyödykkeitä (ruokaa, asuntoa, hupia...) ; köyhät maatkin tekevät rahaa myymällä ruokaansa niille, joilla on sitä eniten antaa, vaikka nämä sitten pilaannuttava. Kummallista. Rahalla mekin saamme Suomeen niin paljon ruokaa, ettemme pysty sitä kuluttamaan, vaikka osa suomalaisistakin selvästi osallistuu syöntitalkoisiin niin innokkaasti, että terveyskin siinä mässytyksen tohinassa pettää.

Monimutkikasta tämä todellisuus.