Terveisiä vuodesta 2009!

Terveisiä uudesta vuodesta! Täällä aurinko on kullannut vastapäisen talon savupiiput ja mies on jo vienyt pahvin- ja paperinkeräyksen pihalle! Täällä on erilaista kuin siellä. Viimeisenä iltana kuljimme kahden keskustaan. Mies oli uppoväsynyt monen tunnin ylitöiden jälkeen. Ihmiset hopsuttivat ohitse ja vastaan lievästi humaltuneina. Kirkko ja empiretalot oli valaistu. Välillä kirkosta tuli mieleen Teenage Mutant Hero Turtles. (Pitiköhän tässä jossain välissä olla myös ninja?) Katselimme raketteja nautamaisen tyynesti ja märehtimättä. Sitten kävelimme kotiin. Söin karjalanpiirakan ennen kuin kävimme nukkumaan. Niitä yksiä saa taas maidottomana, ne ottivat kuin ottivatkin asiakaspalautteen takia yllättäen sinne lisätyn maitoproteiinin pois valmistusaineiden listastaan. Maailma on hyvä.

Aamulla heräsin täältä. Täällä on kissoja, jotka keträävät. (Se kuulostaa enemmän keträämiseltä kuin kehräämiseltä.) En osaa jaksaa nousta, vaikken eilen juonutkaan mitään päihdyttävää. En usko, että minulla voisi olla kiirettä mihinkään. Aurinko kultaa myös lokit. Mitenhän pieni lapsi tajuaisi lentämisen, ehkä kimmeltävänä nauhana?

Tuntuu hyvältä, etten väkisin sullonut itseäni ihmisten seuraan. Maailma on kaunis, kun sitä lähestyy omassa tahdissaan. Väärään tahtiin pakotettuna kompastelee ja juoksee kaoottisesti tai pitkästyy kuollakseen ja alkaa pinnata tahdikkuudesta. Nyt tuntuu ihanalta ajatukselta nousta ja kävellä auringon kylvettämään kaupunkiin. Tietää, että hitaasti, hitaasti aurinkoa valuu yhä enemmän tänne, että päivä pitenee ja kirkastuu, että värit palaavat ja ilo palaa. Nyt keskipäivä on niin matala että näyttää illansuulta tai aamunsarastukselta. Mutta ei kauankaan, tarvitaan vain muutama mustarastaan luritus ja toivottavasti jäästä ritistyvä merenselkä, jotta voi juosta kilpaa rahtilaivan kanssa.

Se tapahtuu, siitä on hyvä olla varma, helpompi ja järkevämpi kuin monesta muusta asiasta. Tulee kevät ja kesä, on helpompi hengittää.

Näyttää jo melkein keväältä.