Tuntuu uskomattomalta katsella kuvia, joissa on kesä. Montako vuotta kesästä on?
On vaikeaa kuvitella se kaikki: valo lehvästön lävitse, uimastadionille käveleminen ilman pipoa, sandaalit, säärien epiloiminen, palstalle pyöräileminen, silokallioiden lämpö, lokkien äänet. Miten metsän valööri muuttuu muutamassa viikossa, kun lehdet tunkeutuvat nupuista esiin ensin kellervinä ja tahmeina ja sitten venyttäytyvät, suoristautuvat, tummentuvat. Kuinka linnut kirkuvat, huhuilevat, lirisevät, krinksuttavat ja huikauttavat pehmeitä melodioitaan. Ja mutaisesta maasta työntyy esiin päättäväisiä varsia ja lehtiä, jotka venyvät kohti aurinkoa, kuinka kukat tanssivat auringolle, kääntävät mesikehänsä sen valokehään päin. Että voi mennä palstalle, istua takamuksillaan maassa ja lauleskella hiljaa ääneen samalla kun ruopsuttaa maata. Ohdakkeen juuret ovat suuret ja murakat, vesiheinän hiusmaiset, sitkeät.
Ystävä soittaa töihin, kyselee viljelypalstoista. Kaipaus valahtaa minuun ja sitten iskee halu kulkea vuodenkiertoa Flickrissa. Kaksi viimeistä kesää ovat olleet niin vaisuja ja viileitä, että ainakin itse huomaan kaipaavani jo sellaista kunnon kesää, jossa tekee mieli ottaa Suomenlinnan lautta ja mennä kallioilta uimaan kantosiipialusten aaltoihin. Jossa on niin lämmin, että on helppoa hakeutua puistoon tai rannalle istuskelemaan ja soittaa spontaanisti ystäville, josko näilläkin vaikka olisi aikaa ja halua liittyä seuraan. Talvisin elämismaailma on vain niin erilainen. Keinovalo särisee tapaamisten taustalla, kaikkia väsyttää.
Tunnen muutaman ihmisen, jotka eivät erityisemmin pidä kesästä, mutta kylläkin talvesta. En osaa kuvitella sitä mitenkään. Se tekee jollakin lailla epävarmaksi ja empiväksi. Jos jonkin näinkin perustavanlaatuisen suhteen voi olla eri mieltä, missä kaikissa muissakin asioissa voi ihmisten välille jännittyä ritisevä railo, jonka ylitse katsomiseen liittyy aina tietty määrä ahdistusta siitä, ettei toista vain pysty koskettamaan tämän seikan suhteen? Olisi tietysti hyvä oppia pitämään talvesta, koska se on täällä niin paljon pidempi kuin kesä. No, olen kyllä edistynytkin sen asian suhteen. Esimerkiksi tänä vuonna en syksyllä tuntenut mitään valtavaa ahdistusta. Mutta en tunnu voivan sille mitään, että kaipaan juuri kesää.
Minulla on aika harvoja hyviä muistoja, jotka eivät liity tai paikannu kesään. Kummallista, miten ihmiset ovat hakeutuneet tänne, näin kylmään ja pimeään, liikahtamattomaan talveen. Aina kun mies puhuu siitä, hakisiko hän töitä myös ulkomailta, huomaan ajattelevani: Miksipä ei? Olen asunut ulkomailla ja tiedän, että sopeutuminen on kovaa työtä ja joka käänteessä saa huomata olevansa tyhmä, väärällä tavalla puhuva ja perusasioista tietämätön. Mutta toisaalta, jos kesä olisi parikin kuukautta pidempi ja talvi vastaavasti lyhyempi... olisiko se sen arvoista?
Sitä on yhtä vaikeaa kuvitella kuin muistaa nyt, miltä tuntuu keväisin, kun äkisti runkoihin on räjähtänyt elämän purkauksia ja linnut mekastavat.
Tekstit
すべり台
1 päivä sitten
4 kommenttia:
Minä olen ehkä ennemmin talvi- kuin kesäihminen. Syy on se, että kestän kuumuutta hyvin huonosti.
Helsingissä on vain se ongelma, että talvet eivät ole kunnollisia lumisia talvia, vaan pelkkää jäätä ja vesikeliä. Asuin lapsuuteni Kuopiossa, ja siellä oli silloin kunnon talvia: pakkasta ja kunnon lunta eikä räntää.
Helsingin talven kaltaista vesikeliä oli tuolloin vain lyhyt aika syksyllä ja keväällä, ja silloin kaikki odottivat vain, että kunnon talvi tai kesä alkaisi.
Helsingissä pidän ehkä eniten syksystä ja keväästä, kun ei ole hellettä, muttei toisaalta myöskään loskaa.
Eipä Suomen kesässä yleensä kuumuus juuri haittaa.
Talvi on inhaa aikaa, vaikka olisi sitten kunnon lumitalvikin. Toki loskaisuus on vielä sitäkin inhempaa. Kesä on ainoa inhimillinen vuodenaika tässä maassa.
Talvi on myös aikamoinen ympäristöhaitta. Ei tarvitse kuin katsoa Uuden Suomen sivuilta Helsingin ympäristötilastoja niin huomaa, kuinka paljon enemmän kasvihuonekaasuja talven aikana tuprutellaan taivaalle kuin kesällä.
Puhuin äidin kanssa eilen kansallispuvuista ja tulimme yksissä tuumin siihen tulokseen, että lähes kaikki suomalaiset kansallispuvut ovat rumia, pihtailevia ja ankeanvärisiä ja suomalaiset kansantanssit näyttävät yleensä ihan pöljiltä. Yritin jostain monimutkaisesta syystä vuosikaudet tykätä (varmaan siksi, että en olisi täyttänyt jotain punaviher-monikulttuurisuus-kliseetä) kansanmusiikista ja vastaavasta perinnesuomalaisuudesta, mutta oikeasti en tykkää niistä yhtään. Samaa ei-tykkäämisen myöntämisen tuomaa vapauttavuuden tunnetta on siinä, että toteaa, ettei pidä talvesta. Senkin myönsin itselleni vasta aikuisiällä, sen talvi-inhon. Ettei siinä voita mitään selviäjä-pisteitä, että teeskentelisi pitävänsä jostain jonka kaikki ilmenemismuodot aiheuttavat puistatuksia ja halua pysyä sisätiloissa.
Lapsena pidin sekä talvesta että kesästä, molemmissa oli omat hauskuutensa. Nykyään pidän enemmän kesästä, ehkä siksi että silloin on paljon vaivattomampaa - talvella ulos lähtiessä pitää esimerkiksi pukea päälle ärsyttävän paljon erilaisia asioita. Kuitenkin kun ulos pääsee, talvellakin on hienoa, mutta vain jos on "oikea" talvi (=lunta ja sopivasti pakkasta) ja on todellakin malttanut pukeutua oikein :-)
Lähetä kommentti