teinikarkotin nuorisojengien karkottamiseen kehitetty laite, jonka lähettämää ininää yli 25-vuotiaat eivät kuule
Hätkähdän. Huimaukseeni liittyvissä tutkimuksissa on näet tutkittu kuulonikin tarkasti ja huomattu, että kuulen tarkkuudella, joka ei ole itseni ikäisille enää tyypillinen. Ala-astelaiset kuulemma suoriutuvat näistä skaaloista hyvin, mutta kolmikymppiset eivät enää. Paitsi minä, ikifriikki. Kysyin jo kokeessakin, miten on mahdollista, että olen tanssinut kovasti musiikkia raikaavilla tanssitunneilla jalkani luut sellaisiksi mummokuntoisiksi, kulumat kaikissa varpaiden nivelissä, ja siltä myös tuntuu, mutta korvani ovat muka kuin vastasyntyneen tarkat höröttimet. Miten se on mahdollista, tarkensin vielä kysymystäni, kun lääkärikin yhdellä vilkaisulla korvakäytävääni osaa kertoa tärykalvojen arvista, että olen sairastanut useita korvatulehduksia. Miten se on mahdollista, kysyn, miten on kaikki tämä huomioon ottaen mahdollista, että kuuloni on yllättävän tarkka.
Eihän kokeentekijä tietenkään siihen osaa vastata, nauraa vain iloisesti. "No ei siitä haittaa ainakaan ole!" hän sutkauttaa, ja vastaan nyökkäämällä hymyillen.
Mutta saattaa sittenkin olla, että siitä on vielä haittaa. Tajuan tämän lukiessani teinikarkottimesta. Pyhä jysäys. Teinien lisäksi karkotin karkottaisi minut ja muut herkkäkorvaiset, jotka emme ole enää pörinäiässä. Mutta sitten keskityn hetkeksi ajatukseen, mihin karkoittimia todennäköisimmin asennettaisiin. Kotiini? Ei. Uimahalliin? Ei. Tanssikouluun? Ei. Kauppakeskuksiin? Kyllä. Vanhempaan ikäluokkaan tähtääviin baareihin? Ehkä. (Se olisi kätevää, ymmärrän toki sen, ei tarvittaisi ovimiesten henkilöpaperien tarkastuksia pakkasessa.) Mutta kyllät ja ehkät koskevat tiloja, joissa minusta on joka tapauksessa nytkin jo liian hälyisää ja ylivirikkeistä, jotta jaksaisin käydä niissä.
Siksi en ahdistu aiheesta vaan mietin jälleen kerran, mikä kumma saa aikuisemmat ihmiset sillä lailla kavahtamaan teinien laumoja, jotka kuitenkin yleensä kuhisevat keskenään sekaantumatta muiden elämään. Onko se pelkoa? Onko se yleistä ärtymystä? Mistä siinä on kyse? Ovatko innokkaimmat karkottajat unohtaneet, miltä tuntuu olla se kaikkialla ei-toivottu teini, joka ei oikeastaan voi sillä hetkellä olla mitään muutakaan, koska kukaan ei ole viitsinyt opettaa hänelle parempia hallintataitoja eikä elämänkokemus ole vielä osoittanut, että vaihtoehtojakin löytyy? Minusta teinikarkotin sanallistaa aika ikävän asenteen, koska muistan elävästi, miltä tuntui olla teini, millä tavalla silloin katsottiin, kohdeltiin ja puhuteltiin. Jos ulossulkeminen vähentäisi vaikeaa oloa ja uhmaa, karkotin voisin olla perusteltu, mutta eihän niin ole. Ei niitä tunnu vähentävän kuin luottamus ja vertaisena kohteleminen, ystävällisyys ja näkemysten tervetulleiksi toivottaminen.
Vaikka tietenkään se ei ole niin helppoa kuin ulossulkeminen, selvähän se.
Tekstit
7 kommenttia:
Toinen variaatio samasta ideasta ja ihan yhtä himmeä.
Klassinen musiikki pitää nuoret poissa Mäntynummen koululta
Veloena, ulkona ne ovat. Ne ampuvat raketteja ja todella ilkeällä tavalla.
Ampuminen alkoi suunnilleen samaan aikaan kun Israelin hyökkäys Gazaan. Ks. mun blogista lisää mahdollisuuksista TODELLA karkoittaa joitakin laumoja... Siis niitä ei ole.
Oltiinkohan tuossa jutussa ihan tosissaan? Vai onko niitä hyttysiä ja jyrsijöitä karkottavia laitteita alettu leikillisesti nimittää teinikarkottimiksi?
Minä olin kerran vanhemman ihmisen luona maalla yötä ja luulin tulleeni hulluksi, kun kuulin koko yön kummallisia kimeitä ääniä. Mietin sitä Truismes/Sikatotta-kirjan naista, joka alkaa siaksi muuttuessaan kuulla lepakoiden äänet. Sitten aamulla selvisi, että emäntäni oli laittanut illalla päälle hyttyskarkottimen, jota hän itse piti täysin äänettömänä vehkeenä.
(Vastasin naiskuvakysymykseesikin vasta nyt, kun käännösteni deadline oli tässä välissä.)
Karkottimesta eli mosquitosta on ollut Brittilässä tosi paljon juttua mediassa. Itse en ole kai koskaan sattunut paikalle, jossa sitä olisi käytetty, tai ainakaan en ole kuullut ininää. Minulla on myös aika herkkä kuulo ja kuulen muun muassa heinäsirkat, vaikka niidenkin äänen kai olisi pitänyt jo lakata kuulumasta (olen 28-vuotias). Olisi kiinnostavaa tietää, kuulenko mosquiton.
Mieleeni jäi eräästä aihetta koskettelevasta radio-ohjelmasta Shami Chakrabartin kommentti: jos mosquito olisi suunniteltu siten, että vain tietty etninen ryhmä (kuten esimerkiksi mustaihoiset) kuulee sen äänen, olisivat useammat ihmisoikeuksien puolestapuhujat jo pöyristyneet. Jostain syystä nuoriin on helpompaa kohdistaa tällaisia kollektiivisia toimenpiteitä, vaikka iän perusteella syrjinnän tulisi olla aivan yhtä väärin kuin vaikkapa ihonvärin perusteella.
Mosquiton puolustajat perustelevat kantaansa usein sillä, että vaarallisiksi koetut ja itse asiassa usein oikeastikin vähän vaaralliset kaupunkitilat (esim. syrjäiset alikulut, metroasemien lähistöt) saataisiin turvallisemmiksi. Vastustajat tietysti kysyvät, miksi nuorison sitten pitää hengata ulkona kylmässä pimeän aikaan, käyttää huumeita ja tapella. Eikö nuorille ole paikkoja sisätiloissa? Onko nuoret otettu huomioon kaupunkisuunnittelussa myös kannustavasti ja positiivisin keinoin?
Jos mosquito ja siihen liittyvä yhteiskunnallinen keskustelu kiinnostaa, aiheesta voi lukea lisää esim. Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/The_Mosquito
Mä olen toki vastaan, vaikka välillä pelottaakin kulkea ulkona pimeän tultua.
iän perusteella syrjinnän tulisi olla aivan yhtä väärin kuin vaikkapa ihonvärin perusteella.
Off-topic kommentti: olen todennäköisesti samaa mieltä, mutta miksi näin?
Jos nyt unohdetaan, että "syrjintä" sanana viittaa epäreiluun eriarvoisuuteen, ja mietitään vain perusteita ihmisten "valikoimiselle" tietyissä tilanteissa, niin miksi joidenkin asioiden perusteella "saa" valikoida ja toisten ei? Pohdin tätä taannoin (blogijuttuni marraskuussa 2007) sitä kautta, että esimerkiksi kaupoilla on oikeus valita asiakkaansa, kunhan eivät syyllisty syrjintään. Sitä varten yhdenvertaisuuslaki luettelee kiellettyjä valikointiperusteita, mutta lopussa on tulkinnanvaraisuus: "tai muu henkilöön liittyvä syy". Ihonväri on useimmilla meistä varmaankin kiellettyjen listalla, mutta entä vaikkapa hiusten väri? Mitä jos kauppaan ei päästettäisi punatukkaisia, tai jos keksittäisiin punatukkaistenkarkotin? Onko mitään moraalisesti hyväksyttäviä valikointi- ("syrjintä-") perusteita, ja jos on niin minkälaisia ne ovat? Puseron väri? Lapsettomuus? Järjestön jäsenyys? Kielitaito?
http://taviokuurna.blogspot.com/2007/11/syrjiv-syrjint.html
Jep, pelottaa välillä minuakin, hetkellisesti. En vain tahdo antaa pelolle valtaa enkä ainakaan rankaista niitä, joita pelkään, tuosta MINUN tuntemuksestani. Lisäksi huomaan toistuvasti, miten nykyisen piponi takia minutkin selvästi luokitellaan hieman nuoremmaksi hämärässä ja sen seurauksena minua toisinaan pelätään.
Siinä on jotakin tyrmistyttävää.
Eikä vain nuoria syrjitä; olen tässä viime aikoina seurannut erästä tapausta, jossa eläkeikäinen tahtoisi terapiaansa kuntoutustukea (tai mikä sen nimi nyt onkaan; esim. Vompsun terapiasta maksetaan muistaakseni tuona tukena siinä 3/4 ja loput joutuu itse kustantamaan). No, eihän sitä myönnetä, koska kyse ei ole työkyvyn ylläpitämisestä. Kiinnostavaa. Ehkä minun pitäisi kertoa omalle äidillenikin tästä seikasta, hän kun on alkanut viime aikoina toisinaan puhua terapiasta ja on jäämässä eläkkeelle piakkoin.
En ole ihan varma, täyttääkö tämä nyt aivan syrjinnän tunnusmerkit, mutta kyllä se puhuu karua kieltään yhteiskunnan arvoista. Onnellisuudesta ja edes siedettävästä olosta viis, työkyky on se, mikä merkitsee... jotenkin masentavaa.
Voisin kirjoittaa tuosta syrjintäasiasta vaikka kuinka paljon (tapausesimerkkejä omista asiakaspalveluduuneista...) mutta en oikein tiedä, kuinka pitkälti on kohteliasta avautua toisen blogikommenteissa. :-) Mutta lyhyesti sen verran, että minusta esim. julkisissa tiloissa liikkumisen kontrolli pohjautuu monien piirteiden / ominaisuuksien summaan. Vähiten (Suomessa) kontrolloidaan keski-ikäisiä, keskiluokkaisen tai varakkaan oloisia, ulkoisesti terveen näköisiä ja etnisesti "suomalaisen" oloisia ihmisiä. Ravintoloilla ja kaupoilla on kiistämässä jossain määrin valtaa valikoida asiakaskuntaansa, mutta minusta on pöyristyttävää, että julkiset tilat ovat niin paljon avoimempia ja ystävällisempiä tietyille ryhmille, jotka määräytyvät nimeomaan useiden luokitusten ristileikkauksena. On aivan absurdia ajatella, että esimerkiksi punatukkaisia syrjittäisiin julkisissa tiloissa. Jostain syystä on äkkiseltään ajatellen vähemmän absurdia, että suomenkielisiä JA keskiluokkaisia JA vammattomia suositaan, noin niin kuin esimerkiksi. Vaikka eihän se oikeasti sitä ole.
Mitä tulee Kelan kuntoutustukeen, niin minusta on ihan loogista, ettei sitä myönnetä eläkeläiselle. Kelan myöntämä kuntoutustuki on määritelmällisesti sellaista tukea, jonka on tarkoitus kuntouttaa joko työ- tai opiskelukykyiseksi. (Sen myöntämisperusteissa on kyllä paljon muuta hämärää, jos minulta kysytään.) Todellinen ongelma piilee siitä, että julkisen terveydenhuollon puolelta pitäisi myös päästä terapiaan, siis jos terapia soveltuvaksi hoitomuodoksi katsotaan. Ja julkiselta puolelta pääsee terapiaan äärimmäisen harva, lähinnä osa lapsista ja nuorista, vaikka monin kerroin suurempi ja monenkirjavampi joukko tarvitsisi terapiaa. Tämä taas johtaa siihen, että Kelan kuntoutustukea kannustetaan hakemaan niissäkin tapauksissa, joissa sitä ei edes periaatteessa voida myöntää, koska mukamas muita vaihtoehtoja ei ole saatavilla.
Minustakin on ikäsyrjintää se, ettei eläkeläinen pääsisi terapiaan, mutta syrjintään ei minusta tässä tapauksessa syyllisty ennen kaikkea Kela vaan kaikki ne tahot, jotka ovat päästäneet suomalaisen terveydenhuollon ja ennen kaikkea mielenterveyspuolen asiat niin pahasti retuperälle. Tietysti voidaan kyseenalaistaa sekin, tarvitaanko Kelan kuntoutustukea nykymuotoisena vai pitäisikö sen myöntöperusteita muuttaa. Kelan tuella ja resursseilla ei kuitenkaan voida kustantaa terapiaa kaikille sitä tarvitseville, eikä se minusta Kelan tehtävä ennen kaikkea olekaan, vaan julkisen terveydenhuollon.
Lähetä kommentti