Tum tum

Olen edelleen hengissä, joskin pihisten ja jäykkänä. Pyörän eturengas pysyy paikallaan ja toimii erinomaisesti ja liukastetut ketjut ovat unohtaneet, kuinka rahista. Herään puolitoista tuntia ennen herätyskellon soimista, olo on halkomaisen syinen ja hitaastisyttyvä. Koska en osaa kuitenkaan nukahtaa, pyöräilen vesijuoksemaan ennen töihin menoa.

Kirjastossa on hämärää ja ilmastointilaite pauhaa. Kolmen maissa tajuan kurkkuni olevan niin kipeä, ettei illan bilestyksistä tule mitään. Olen jopa tyytyväinen asioiden käänteeseen: aion ottaa flunssasta kaiken irti, maata lakanoiden välissä kittaamassa kuumaa yrttiteetä ja lukea työpaikalta lainaamaani John Irvingin kirjaa. (Aion parantua maanantaiksi, koska silloin Näkymätön Tyttö syö luonani lounasta.)

Tietysti nukahdan ja herään kirjankuva poskeen painuneena, aukeama kuolalla silattuna. Sitten menen käymään alakerran kaupassa. Se on täynnä kaljaa ja siidua ostavia ihmisiä. En jaksa kokea kuin lievää uteliaisuutta heidän sosiaalisuuttaan kohtaan. Tänään ei huvita nähdä ihmisiä, työpaikalla käymme hyvän keskustelun ja se riittäköön. Kaupan jono kestää vartin. Takanani oleva mies kiukuttelee naiselleen koko ajan siitä, kuinka täysi kauppa on, toiselle kassalle pitäisi lohkaista lekalla tilaa, joka toinen sana on vittu ja onko tätä kamaa just nyt ostettava. Käännyn katsomaan miestä uteliaana. Hän näyttää ihan tavalliselta mieheltä ja ärsyyntyy kai hieman, kun sillä tavalla uteliaasti katselen häntä, rutistaa kulmiaan, katselee hyllyssä tököttäviä kylmälaukkuja. Mutta ei sano mitään, ei sen jälkeen enää. Nainen huokaisee raskaasti, kahahduksesta kuulen katsomatta hänen siirtäneen painon jalalta toiselle.

Olen edelleen hyväntuulinen siitä, kuinka luen ääneen Kerubivompatin ja minun alkuaikojen sähköpostiviestejä ystävättärelle, joka koettaa olla rakastumatta ja kiintymättä. Viikon minäkin jaksoin sellaista projektia, mutta Kerubivompatin todettua viikon venkoiltuamme kirjeessään, ettei hänkään olisi nyt selkeästi valmis rakastumaan mutta lisättyään sulussa, että todennäköisesti tällainen spekulointi on täyttä paskapuhetta, taivuin säyseästi siihen tosiseikkaan, että spekulointi on paskapuhetta. Mietin kassajonossa seisoessani myös sitä, miten ihanaa olisi oikeasti pesiä jonkun syliin.

Mutta kyllähän muistan edelleen, missä maailmassa elän. En muista, milloin olen viimeksi nähnyt vanhempieni suutelevan tai halaavan tai puhuvan toisilleen leikkisään sävyyn. Siitä täytyy olla kymmeniä vuosia, olen ollut silloin lapsi. Aikuistuttuani sanon aina heille, että älkää koko ajan tapelko. Mutta ei se kuulemma ole tappelua vaan puhetta. Naiset munivat aina, miehet ovat isoja lapsia ja niin edelleen. Ehkä minulla on ollut suorastaan neuroottisen nopeasti käyntiin lähtevänä naisena jonkinlainen etuoikeutettu valinta-asema, sillä mieheni ovat olleet aina vakavampia ja aikuisempia kuin minä (suureksi pettymyksekseni). Ostokset maksavat hieman yli viisi euroa, hedelmiä.

Koska joku muu on ottanut hissin, kävelen ylös portaita ja reidet kivistelevät siinä mennessäni. Kurkussa jokainen verisyöksy sattuu tum tum. Suljen silmäni lakanoiden välissä lukiessani kohdan, jossa Irma rakastuu työnantajaansa tajuttuaan tämän kyvyn rakastaa sitä, tätä ja tuota. Taidan tätä nykyä olla aikamoinen nature boy. Enkä osaa edes oikein nauraa sille.

Lasken päiviä.