perjantai 10. heinäkuuta 2009

Ideaan kiintyminen

Välillä sitä loukuttaa itsensä ihan hassusti.

Jokin aika sitten nimensä muuttanut ystävä piti omat nimpparinsa puistossa, ja päätin, että minäkin voisin pitää sellaiset, koska etunimen vaihtaminen on ollut elämäni parhaita päätöksiä. Sitten päätin päivän ja paikan. Paikaksi puiston, koska puistossa juhliminen on keveämpää järjestää ja sitä paitsi kesäisin niin paljon elämyksellisempää kuin sisällä könöttäminen. Eikä tarvitse siivota! (Ei siihen menisi kuin pari tuntia, mutta.)

Ensin ajatus oli kevyt ja hilpeä, ja tuumasin, että jos sataa, niin ei sitten.

Mutta kas, kun on kulunut muutama päivä ja sääennustukset elävät kuten ne täällä tapaavat elää, huomaankin huolestuneeni siitä, että entäs jos sataa. Huomaan odottavani juhlaa aika tavalla. Vaikka kyse on vain puistossa istumisesta, idea on saanut odotusaikansa takia vankemman merkityksen kuin puolessa tunnissa improttu istuminen. Tuntuu hullulta, että parin päivän asian pyörittely saa aikaan tämmöisiä seuraamuksia! Nyt nimittäin pohdin jo, että jos sataakin, haluan juhlan silti jonnekin.

Se jonnekin taitaa tarkoittaa meille kotiin. Täällä on sottuista.

Ei kai auta kuin siivota, ihan varmuuden varalta. Ja onhan sillä myönteisiä vaikutuksia muutenkin: voi taas ensi viikolla kutsua ihmisiä kylään, ainakin jos lauantai onkin poutainen ilta ja juhlat eivät tuki asuntoa taas sotkuun.

Mitenkä tässä nyt näin kävi?

6 kommenttia:

Etsijä kirjoitti...

Tämä on hauskasti monien uskontojen keskeinen ajatus! Esim. buddhalaisuudesta:

Buddhalaisuuden neljä jaloa totuutta ovat:

1. Elämään sisältyy kärsimystä. (Yleisesti myös virheellisesti[1] muodossa: Elämä on kärsimystä.) (dukkha)
2. Kärsimys johtuu itsekkäästä halusta ja takertumisesta. (tanha)
3. Kärsimys lakkaa, kun halu sammutetaan.
4. Tie halun sammumiseen on jalo kahdeksanosainen polku.


Jos ei ole läsnä, eli elää tulevaisuudessa eli tekee suunnitelmia, alkaa helposti kiinnittyä eli takertua suunnitelmiin, ja kun ne väistämättä eivät kuitenkaan toteudu alkuperäisessä muodossaan, seuraa kärsimystä.

Noin teoriassa siis. Käytännössä tämä on tietenkin aivan perkeleen vaikeaa.

Veloena kirjoitti...

Eikös vain!

Mutta toisalta, vakavammin: en ihan oikeasti tiedä, kumpi on pahempaa dukkhaa, sekö, että johonkin toiseen ajatukseen ihastumisen takia siivoaa, jolloin on hyvä mieli ja keskittyy hetkeen, vai se, että takertuu siivoamisen lykkäämiseen ja siitä laistamiseen, jolloin aika monesti kokee pientä ärtyisyyttä sotkusta ja saamattomuudesta ja on hyvin tietoinen siitä, ettei lykkääminen auta, mutta lykkiipä kuitenkin.

Itse olisin taipuvainen pitämään pahempana dukkhana sitä, että lykkää siivoamista.

Minulle tuo ajatus vieraista on se ainoa, joka siivittää siivoamiseen riemukkaasti. Siksi on hyvä, että suuntaudun ja virittäydyn vierailijoiden tulemiseen. En muista erityisesti pettyneeni silloinkaan, kun vierailu on peruuntunut ja olen suursiivonnut. Koska on kivaa olla puhtaassa kodissa. En tiedä, oikeastaan, kumpaa odotan enemmän... :P

Olen huomannut myös sen, että minulle elämä ilman odotuksia ei oikein toimi. Silloin kun vain köröttelen eteenpäin puolipassiivisesti, olen taatusti paljon vähemmän läsnä ja hereillä ja eläimenvalpas kuin silloin, kun keksin tahtoa jotakin ja tuo tahto sähköistää minut. Paljon suurempi ongelma ainakin itselleni tuntuu olevan tila, jossa olen vaipunut niin syvään apatiaan, etten keksi edes haluta mitään. (Päättäväinen tahtominen on hyvin erilaista kuin haihattelu: päättäväinen tahtominen suuntautuu asioihin, joiden eteen on järkevääkin puurtaa. Siksi päättäväinen tahtominen ei voi suuntautua vaivattomasti esim. siivoamisen lykkäämiseen - ei se ole kuitenkaan mahdollista, ettei sotkuja syntyisi tai että ne noin vips vaan katoaisivat unen aikana. En nyt puhu mistään siivousneuroosista vaan ennemmin siitä, että on puhtaitakin astioita ja että ovelta sängylle voi kävellä rikkomatta asioita, koska lattialla on paljaitakin kohtia...)

Tänään aion leipoa myös korvapuusteja yläkerran faunin luona juhlia varten. Sekin on hyvä juttu.

Veloena kirjoitti...

Tuota dukkhaa on muuten suomennettu eri tavoin. Yhdessä tekstissä,jota luin keväällä, dukkhan kääntämistä kärsimykseksi kritisoitiin varovasti, itse asiassa varmaaan parasta, että siteeraan nyt tuon Epsteinin kohdan uudelleen:

"Vaikutuin vielä enemmän saadessani kuulla, että Buddhan käyttämä sana dukkha sisältää itse asiassa hienovaraisemman merkityksen "läpitunkeva tyydyttymättömyys". "Kärsimys" tuntuikin hieman melodramaattiselta, vaikka perusteellinen historiantutkimus näytti sitä tukevan. "Läpitunkeva tyydyttymättömyys" tuntuu osuvan paremmin asian ytimeen. Nautinnollisimpiinkin kokemuksiin liittyy häivähdys tyytymättömyyttä, koska ne ovat niin katoavaisia ja hauraita. Ne eivät poista meistä epävarmuutta, epävakautta ja levottomuutta.

...

Tahdoin itse asiassa kirjoittaa tämän kirjan voidakseni korjata sitä edelleen vallitsevaa väärinkäsitystä, että buddhalaisuus pyrkii tuhoamaan halun.

Puhuessaan dukkhan aiheuttajasta Buddha ei käyttänyt sanaa halu vaan tanha, joka tarkoittaa ehkä täsmällisimmin "janoamista". Se viittaa siihen, mitä voisi kutsua myös takertumiseksi: yritystä pitää kiinni katoavasta kokemuksesta, ei onnen tai täydellisyyden halua. ... Jos ihminen määrittää halun viholliseksi ja pyrkii tuhoamaan sen, hän pyrkii samalla tuhoamaan yhden arvokkaimmista inhimillisistä piirteistään, luonnollisen reaktionsa kärsimyksen todellisuuteen.

....

Jos halun kokemuksesta pyrkii poistamaan epämukavuuden, tekee halusta vain ylivoimaisemman. Mutta kun suostuu pudottautumaan etäisyyteen [kuvitellun ja todellisen kohteen välillä, kuvitellun ja todellisen tyydytyksen välillä], jota halu ei voi täyttää, kokemuksesta tulee ehjä. Vaikka halu tyydyttyisi miten perinpohjin, jotakin jää aina puuttumaan, ja sen ymmärtäminen tarjoaa tärkeän ja toden näkökulman. Meillä on vahva taipumus vältellä tätä ja tulkita se puutteeksi, joka täytyy korjata, mutta siihen on mahdollista suhtautua myös täysin toisella tavalla. Siitä voidaan itse asiassa nauttia halun luonteeseen olennaisesti ja peruuttamattomasti kuuluvana asiana ja havaintona minuuden todellisesta luonteesta."

Ei niin, etten ajattelisi sinun jo pohtineen tätä asiaa (minusta se pohtimisesi kaikuu tuossa "eivät kuitenkaan toteudu alkuperäisessä muodossaan"...) , mutta ehkä joku lukija hämmentyy tästä halun sammuttamisesta ja alkaa miettiä, tarkoittaako nirvana siis apatiaa, ja sen oikaisemiseksi...

Se Epsteinin kirja on muuten hyvä. Epstein, Mark: Avoinna halulle.

Hmmh, en tiedä, kuinka vaikeaa se lopulta on. Joissain tilanteissa se käy kovin helposti, kun pysyy avoimena ja nimenomaan kutkuttuneena siitä, ettei tiedä tosiaankaan, mitä tulee tapahtumaan, ja on pirun utelias ja kaikki vain hihityttää pikkaisen. Mutta sitten on tietysti tilanteita, joissa sellaisen asenteen ottaminen on aika karmaisevan tankea homma.

Etsijä kirjoitti...

Voisiko olla jotenkin niin, että parhaimmillaan halu saada koti puhtaaksi olisi hyödyllisempi motivaattori kuin pelko siitä mitä ystävätkin ajattelevat jos kotona on sotkuista.

Mutta tietysti, jostainhan se halu saada koti puhtaaksi myös kumpuaa. Kai siinä jotain eläimellistäkin on mukana, eivätkö monet eläimetkin siivoa kotipesäänsä?

Esoteerisessa psykologiassa jaotellaan tunteet hyviin ja huonoihin. Nykyihmisen ajatellaan olevan ensisijaisesti huonojen tunteidensa vanki. Ne pitäisi siivota itsestään jos haluaa kokea aitoja, hyviä tunteita. Se ei tosiaan tarkoita apatiaan vaipumista.

Sellainen normaali arjen apatia tuntuu ainakin minulla liittyvän pikemminkin juuri menneiden tai tulevaisuuden murehtimiseen, tai vaihtoehtoisesti johonkin korviketekemiseen kuin täydelliseen tyhjyyteen.

Tekemisessä taitaa olla ainakin helpompaa unohtaa itsensä, eli aivot eivät kerkeä murehtimaan mennyttä tai tulevaa. Siinäkin on minusta eroja — tehdessäkin voi olla tai olla olematta läsnä. Esimerkiksi autolla tai polkupyörällä voi ajaa kilometritolkulla muistamatta tapahtumasta juuri mitään. Hahmotan asian nyt niin, että flow on liikekeskuksen läsnäoloa. Sinulle saattaa liikeihmisenä olla helpompaa saavuttaa flow-tila?

Nuo Epsteinin havainnot ovat tuttuja jostain, vaikken mikään buddhalaisuuden ekspertti olekaan. Otin Wikipediasta miettimättä asiaa tarkemmin. Tässä kävi nyt niin, että lainasin läsnäoloa koskevaa tekstiä ilman läsnäoloa! :-)

Sillä "eivät kuitenkaan toteudu alkuperäisessä muodossaan" on laajempi merkitys. Lyhykäisyydessään ajatus menee jotenkin niin, että koska kaikki toiminta on lopulta mekaanista kausaalisuusverkkoa, vain mekanistisuuden yläpuolelle nouseminen (keinona läsnäolo) auttaa toimimaan niin, että tavoite on harmoniassa eikä aiheuta käänteistä vastavoimaa, jonka ansiosta haluttu asia kääntyy suurin piirtein päälaelleen. Olipa huono selitys, ehkä pitää kirjoittaa tästä joskus lisää.

Hyviä juhlia! Olen lupautunut pikkusiskoni syntymäpäiville joten joudun jättämään juhlat väliin.

Veloena kirjoitti...

Hyvä pointsi. Äärimmäisen kiinnostava, itse asiassa.

En tieä, ehkä ootkin nähnyt tän jo, mutta siltä varalta, ettet... Tuo kausaalisuus/vapaa tahto/läsnäolo viritelmä on esitetty ihan tajuttoman hienosti ja pohdituttavasti David Leanin elokuvassa A Passage to India. Kannattaa etsiä käsiinsä! Siinä kontrastoituu länkkärien ja sitten oppineen intialaisen näkemys siitä, mitä on kohtalo ja mitä vapaa tahto. En tajua, miksi siitä elokuvasta ei enemmän kouhkata. Ehkä koska suuri osa ihmisistä ei jotenkin koe kausaaliverkon ja siinä pehmeän tahtoisesti luovimisen teemaa, hmm, suunnilleen keskeisimmäksi, mitä voi olla? Harvassa leffassa semmoiseen puututaan ihan suoraan ja eksplisiittisesti, ja tässä tosiaan tehdään niin.

Mä vähän luulen, että mun on mahdotonta vielä toistaiseksi onnistua haluamaan vaan puhdasta huonetta, tai ainakin näyn siinä epäonnistuvan, huh. Siispä on oltava ovela ja hankittava lisämotivaatiota.

No nyt täällä on tietty sotku ja joku päivä siivoan. Ehkä kutsun jonkun syömään, niin saan deadlinen. Deadline on joskus mainio apuri!

Etsijä kirjoitti...

Ehkä koska suuri osa ihmisistä ei jotenkin koe kausaaliverkon ja siinä pehmeän tahtoisesti luovimisen teemaa, hmm, suunnilleen keskeisimmäksi, mitä voi olla?

Niin se voi olla. Outoa & surullista.

Kiitos leffavinkistä!