torstai 14. toukokuuta 2009

Tulehdus ja väsymys

Kummallista, miten jokin ihan pieni tulehdus voi vetäistä olon äkisti väsyneeksi. Mitä silloin tarkalleen tapahtuu? Voiko kutina, kirvely, tykytys ja turvotus yhdessä ainokaisessa varpaassa tosiaan olla näin rasittavaa? Olen lätrännyt jalkoihin kertakäyttöistä sienilääkettä ja jalat tuntuvat samalta kuin kädet decoupagen jälkeen: niitä peittää tasainen, ohut, narskuva kalvo. Kenties tulehdus on jumalten rangaistus siitä, että unohdin desinfioida jalat yksi päivä maauimalassa. Ehkä pitäisi viisastua ja alkaa käyttää läpsykkäitä. Ongelma vain on, että tunnun aina unohtavan ne altaan reunalle. Olen kadottanut sillä tavalla jo parit läpsykkäät. Ja vaikken kadottaisikaan niitä ja hakisin ne löytötavarahuoneesta, mitä hyötyä niistä on, jos kävelen kuitenkin aina altaasta pois ilman niitä... ääh.

Voisin saman tien tilata uuden pään. Jos päitä nyt myytäisiin jossakin. (No, ehkä se ei sittenkään olisi hyvä idea. Ehkä uusi pää ei olisi innostunut nykyisistä suunnitelmistani ja esimerkiksi heittäisi langat roskiin ja peruisi hierojakoulun ja palaisi yksinomaan teoreettisiin asioihin. Uusilla päillä on kokemukseni mukaan tapana tehdä tuollaista. Vanhemmiten päät käyvät leppoisemmiksi ja käytännöllisemmiksi.)

Onneksi mies sai ystävältään Spotify-kutsun, joten voin maata jalkaparka koholla ja kuunnella lempikappaleita kymmeninä eri versioina. Kuka olisi ikinä arvannut kaksikymmentä vuotta sitten, että jotakin tällaista voisi olla? Toisaalta pidän siitä, että voin itse tehdä soittolistan ja valita siinä kaiken, mutta arvatenkin kyllästyn Spotifyhin nopeammin kuin last.fm:ään, joka on harmillisesti käynyt maksulliseksi. Lastiksesta sai koko ajan uusia suosituksia, jotka ainakin minulle avasivat ihan uudenlaisen musiikin maailman. Oikeastaan vasta lastiksen myötä aloin hahmottaa, miksi en pidä perusrokista ja -popista: en pidä kapuloilla lyötävistä rummuista, kämmenellä läpättävissä rummuissa on paljon sympaattisempi, sydänmäisellä tavalla nielaiseva ääni. Tajusin ensimmäistä kertaa pitäväni myös siitä, että laulajan ääni kuuluu selkeästi, pistää esiin musiikista.

No, ehkä Spotifyn myötä tulee lisää oivalluksia.

Olo ei vain oikein tunnu oivaltavalta tänään, vaikka tietysti jokaisessa hetkessä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin... makaan ja kuuntelen musiikkia ja olen äkkiä hyvin väsynyt ja vähän alakuloinenkin.

Ihmeellistä tuntea tällä lailla väsymystä kaikkien voimaa säteilevien päivien jälkeen. Ehkä se on vain eilinen punaviinilasillinen tai sitten tulehdus. Nautin tästä uneliaasta ja hieman surumielisestä olosta, koska vaikka surumielisyys tuntuukin tutulta, uneliaisuus on itselleni aika vieras asia. Yleensä minun on vaikeaa nukahtaa ja herään täysin virkkuna, enkä sillä lailla valvota itseäni väkisin, jolloin joutuisin iltaisin tällaiseen tilaan. Mutta näin yllättäen se tuntuu aika hauskalta kaikessa outoudessaan.

3 kommenttia:

Juha kirjoitti...

"Kuka olisi ikinä arvannut kaksikymmentä vuotta sitten, että jotakin tällaista voisi olla?"

Et taidakaan olla niitä, jotka harrastavat “1000 songs you have to sing before you die” -tyyppisiä juttuja. Minä olen “very much”. (Lue: ahdistun tai ainakin tuskastun tässä hersyvien mahdollisuuksien maassa).

Ei kai se tulehdus ole kihtikohtaus?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minäkin kaipaisin Spotifyhin suosituksia, oma muisti ja mielikuvitus ei oikein riitä :) Mutta se on hauska jos vaikka lukee jossain jostain laulusta niin voi yrittää löytää sen.
Minä pidän rumpukapuloista mutta minäkin tajusin joskus että pidän hyvin erottuvasta laulusta. Erään nuoruuden lempibändini laulajalla oli mahtava ääni ja minua alkoi ärsyttämään ettei se ikinä ollut tarpeeksi pääroolissa vaan osana meteliä (ehkä se oli merkki siitä että olin tulossa vanhaksi :)).

Ja parannusta tulehdukseen :)

Veloena kirjoitti...

Eh, tämä mätärakkulointi tuskin on kihtiä... ;)

Paranemaan päin, onneksi. toistaiseksi.

Juha, koetan karsia kaikki pöntöt pitämiset, jotta jaksaisin oikeita velvollisuuksia ilolla.

Näkymätön, nythän me voidaan suositella toisillemme... :)