maanantai 25. toukokuuta 2009

Seestymistä

Huh, onneksi alan vähitellen seestyä koko pöntöstä ihastumiskuviosta. Sain eilen puhuttua aiheesta Hurinan ja toveri Timon kanssa, välillä festareilla kävellen ja törmäten kaiken sortin ex-filosofeihin, jotka kai useimmat nykyään harrastavat jotakin meditaatioon ja kehotekniikoihin ja joogaan kalskahtavia asioita (tuntui myös rikkaudelta, että omat kollegat ovat sijoittuneet niin monille elämän aloille ja opiskelleet niin monia ja erilaisia toisia ammatteja, tilanne olisi ehkä vähän erilainen jollakin toisella koulutuspohjalla, heh, filosofit soluttautuvat kaikkialle ;)...), välillä Timon työhuoneella istuen ja isoäidin neliöitä rooiboksen ääressä virkaten, ja siinä sitten tajusin, että ehkä tilitykseni kuulosti heistä vähän hassulta, kun en kuitenkaan sillä lailla ollut ajatellut tehdä mitään asian suhteen, antaa vain olla, olin aistivinani pientä hämmennystä angstistani. Ja kun pohdin sitä, tajusin kyllä syynkin - ihastun aika harvoin ja olen vähän tottumaton sellaiseen aikuisiällä. (Teininä ja pississinkkuna, äh, no, se on toinen olotila!) Olen kuitenkin elänyt enimmäkseen ihan hyvässä, toimivassa suhteessa ja suunnannut tarmoni kaikkeen muuhun kuin pariutusmisspekulaatioihin. Lähinnä kai eläimiin ja kasveihin ja tanssimiseen ja läsnäolon ja esteettisen kokemuksen pohtimiseen. Ja sitten niinä kahtena edellisenä kertana kun olen kesken suhdetta kunnolla havahtunut siihen, että olen nainen ja minulla on jotakin hämärää hormonaalista toimintaakin, joka ehkä on epäsopivaa tässä ja nyt (mutta en usko, että tämä on sellaista yhtä rajua, jos vain annan asian olla), olen totisesti tehnyt isoja elämänmuutoksia: Ensimmäisellä kerralla vaihtanut miestä lennossa, mikä tuntui kurjalta, sai aika monen suhtautumaan minuun vihaisesti tai pettyneesti ja epäilemättä satutti pahasti miestä, jonka jätin. Ja sitten toisen kerran kun aloin tulla levottomaksi sillä lailla, että ihastukset oikein versoivat minusta, en halunnut loukata ketään sillä tavalla ja katkaisin melkein kymmenen vuoden suhteen sen takia, että pelkäsin, että jotain sellaista kuitenkin kävisi. Toki suhteessa oli silloin paljon muutakin jo pahasti pielessä. Mutta ei sen pahemmin kuin useimmissa tosi pitkissä suhteissa. (Ajattelen nyt sukulaisteni suhteita, harvat ystäväni ovat seurustelleet kovinkaan pitkään ja sitten ne, jotka ovat niin tehneet, ovat nyt lapsellisia ja heidän kanssaan olemisen tapa muuttuu aika tavalla lasten tultua, sitten istutaan lattialla yhdessä risti-istunnassa ja lauletaan "on sika kunnossa", eikä silloin tule puhuttua tuollaisista asioista kuten että ottaako jokin asia heitä päähän niin kovasti, että he haaveilevat erosta ja sinkkuelämästä. Sukulaisten elämää on sillä lailla päässyt tarkastelemaan lähempää, koska saattoi havainnoida sitä lapsena, jonka ei ajateltu ymmärtävän. Mutta pienillä padoilla on isot korvat ja aika monesti myös norsunmuisti. Ja myöhemmin ne ymmärtävät näkemänsä. Aikuisina.) Minä en vain tiedä, haluaisinko sietää niin pahasti pielessäolemisia, ainakaan en enää haluaisi suhteessa sellaiseen rooliin enkä myöskään vastapuolen roolia kellekään... Minusta on parempi erota kuin päkistellä väkisin. Se vaatii enemmän päättäväisyyttä ja toiveikkuutta kuin huonosti toimivaan suhteeseen jääminen, mutta on pidemmän päälle epäilemättä parempi. Mutta tuollakin kerralla ne ihastumiset antoivat lopullisen niitin siihen, että nyt pitää lähteä. Tämä suhde nyt on ihan toisenlainen. En ole suunnitellut mitään lähtemisiä tai sotkeentumisia kehenkään muuhun. Tuntuu kurjalta sitten reagoida kuin nainen johonkuhun toiseen, tai ei oikeastaan vain kurjalta, kivalta myös, ehkä vain säikäyttävän yllättävältä.

Mutta nyt siis säikähdys on menossa yllätyksestä ohi ja tavoitan taas itseäni. Pyöräilen aamulla palstalle, Vompsu jää nukkumaan. On lämmin, satakielet klunksivat ja kottaraiset hyppivät silkkisinä ja suittuina pellonlaidalla, heitän paidan pois ja kitken biksan yläosassa ja löysissä farkuissa. (Biksan yläosiin on kirjottu melonien kuvia, mitähän sekin suunnittelija on oikein miettinyt? Hassua. Minusta se oli niin hauska läppä, että ostin biksat uusina. Se onkin ainut aikuisiällä uutena ostettu uima-asuni.) Maasta puskee rikkaruohoja, siitä näkee, että on tarpeeksi lämmin kylvää huomenna herneet. Ajattelen hierovani maata, se on vähän hassu ajatus, suostuttelevani sitä tietynlaiseen olemisen tapaan, rauhoittavani ja vetreyttäväni sitä. Koska ihan samalla lailla kuin hierominen virittää uskomattoman rakastavaan ja melkein liikuttuneeseen tilaan, myös maan muokkaaminen, kitkeminen ja kääntäminen saa melkein vedet silmiin. Se on vain niin keskittynyttä, rauhallista, loogisesti etenevää, tarkoituksellista... Siinä ei luoda eikä löydetä mitään, ainoastaan muokataan.

Palstoja reunustava nurmikaistale on ajeltu jonkinlaisella ruohonleikkuukoneella, ehkä semmoisella pienellä, äänekkäällä traktorintapaisella. Se on jättänyt jälkeensä paitsi takkuisaa nurmea, myös pieniä ruohosilppukasoja, joita haravoin kokoon sormin. Olen monesti miettinyt, pitäisikö minun ostaa palstalle harava tätä tarkoitusta varten, mutta en ole ryhtynyt siihen, koska pidän siitä, että voin olla polvi-istunnassa, kurkotella eteenpäin ja kammata nurmen tukkaa harottavin sormin. Olla lähellä, tuntea sormenpäin. Harava ei sillä lailla ole hyvä käden jatke, että sen piikeissä ei ole tuntoa. Sillä työskentely menee helposti romputtamiseksi, vaikka sekin on toki paljon meditatiivisempaa kuin suurin osa puuhista. Kädellä ei oikein voi romputtaa, ja se on hyvä.

Katsellessani maasta hurjasti pukkaavaa raparperia ja parsaa ja köynnöspinaattia mietin sitä, mitä kuulimme käydessämme alkuviikosta luomuyrttiviljelmillä. Kuulemma luomuyrttien kasvatuksessa saa käyttää ihan tavallista kananlantalietettä, koska vastaavaa luomulannoitetta ei ole saatavilla. Niinpä, kurjaa kyllä, tukiessaan luomuyrttejä tulee tukeneeksi, tietysti aika pienesti, tehokanalaa. Tilalla työskentelevä nainen oli asiasta hieman vihaisen oloinen, mikä on ymmärrettävää. Koetan lohduttaa: no, se on tätä siirtymäkautta... Voi, kunpa joku perustaisi luomulannoitetehtaan, jossa raaka-aineena voisi olla esimerkiksi typpipitoinen nokkonen tai ruohosilppu... En tiedä, ehkä se ei toimisi sitten isommilla viljelmillä ja kaupallisilla kasvutavoitteilla, mutta on siinä jotakin kieroa, miten makkilantaa ja tuollaisia kasvilannoitteita ei käytetä, vaan mieluummin sitten joko öljypohjaisia lannoitteita tai tehokanalan kakkaa. Ja jopa useat palstaviljelijät, joilla olisi mahdollisuus pienimuotoisessa viljelyssään harjoittaa ja kehitellä kestäviä lannoitusmenetelmiä, menevät samaan teholannoitevillitykseen mukaan ja ostavat kaupasta lannoitesäkin. Se tuntuu vähän surulliselta. Mutta tietysti moni heistä tulee palstallekin autolla ja niin edelleen, aika harvalla varmaan on ekologinen maailmankatsomus kovin systemaattisena. Joskus kun näitä ajatuksia tulee mieleen, sitä vakavoituu ja katselee surullisena Kellomäen valkeina kuohuvaa tuomimassaa, joka tanssii tuulessa ja levittää ihanaa tuoksuaan kauemmaskin. (Metsän läpi pyöräillessä sen sijaan en osaa olla ajattelematta pyöräilevänä vessanraikastimen sisällä.)

Onneksi alkukesällä kestää ajatella raskaita, surullisia asioita hyvin. Maailma on vain niin kaunis ja rikas, harakat nauravat voikukkien lomitse tepastellessaan, mustikoiden punaiset lyhdyt ja kielojen valoiset hohtavat metsissä, ihmiset näyttävät iloisilta ulkona kävellessään. Ja kaikki on niin avoinna ensi vuotta lukuun ottamatta. Mitä sitten tapahtuu? Ja millaista koulussa on? Ja saanko joskus asua sillä lailla, että minulla olisi piha, johon voisin rakentaa monia muinaishaudannäköisiä kukkapenkkejä ja voisiko joku kuvitella asuvansa kommuunissa Vompsun ja minun kanssa koska kahdestaan on vähän tylsää asua, haluaisin välittömämpää tapaamista, pakkotörmäämistä, koska se tekee hyvää eikä kukaan jaksa järjestää enää niin usein näkemisiä, ja niinä kertoina kun tapaa jonkun tutun, sitä liikuttuu jo melkein kyyneliin ja nauraa ihan villinä siitä ilosta, että on ihminen, jonka kanssa voi puhua, siis joku muukin kuin Vompsu, häntä nyt mitenkään haluamatta väheksyä... mutta kukin ihminen on vain yksi näkökulma, ja tarvitaan useampien kuuntelemista, ennen kuin mitään kokonaiskuvaa jostakin asiasta alkaa muotoutua. Tuo kommuunijuttu on sillä lailla vähän pelottava, että voi olla ihan hyvin, ettei kukaan oikeasti haluaisi. Koska haalisin tietysti eläimiä ja kasveja ja puhdetöitä, heh. Ja olisin laiska siivoamaan ja toivoton tiskari.

Ääh, nyt kun pääsen kirjoittamaan tätä vasta yöllä nettitakkuamisen takia, huomaan, ettei tekstistä tule ollenkaan otsikon mukaista eli seestynyttä vaan alan hurista tuota hippikommuuniasiaakin. Huooh. Luulisi, että vähitellen alkaisi väsyttää, kun olen herännyt seiskan maissa ja liikkunut kuitenkin 7 1/2 tuntia aktiivisesti tänään. Mutta ei se niin taida mennä...

No, nyt käyn joka tapauksessa nukkumaan, koska huomennakin pitää jaksaa touhottaa!

5 kommenttia:

paulasankelo kirjoitti...

"[...] kahdestaan on vähän tylsää asua, haluaisin välittömämpää tapaamista, pakkotörmäämistä, koska se tekee hyvää eikä kukaan jaksa järjestää enää niin usein näkemisiä [...]"

Ah, niin tuttu tunne. Joskus sitä miettii, että onko minussa jotain vikaa, kun omasta mielestäni minulla on maailman paras mies ja silti on vähän tylsää asua vain kahdestaan. Tai ei varsinaisesti tylsää, mutta siitä huolimatta tuntuu, että vielä mukavampaa olisi asua suuremmalla porukalla. Pian meille tulee kesävieras ja syksyllä taas kämppis, tämän kokoisessa asunnossa onkin oikein viihtyisää asua kolmestaan. Kun seuraavan kerran tästä muutamme, niin olisi hyvä aika miettiä vielä suurempaa kämppää ja isompaa porukkaa. Asuisin mielihyvin sinun kanssasi samassa kommuunissa!

suklaahirviö kirjoitti...

Mulla oli kerran aika pelottava "ihastuskokemus". Olin miehen suvun jossain 50-vuotispäivillä ja siellä oli joku miehen etäinen sukulainen.. joka sanoi kuulleensa musta paljon [mitähän?] ja sitten kosketti mua olkapäähän. Ihan ystävällinen, kiltti kosketus, mies oli siinä vieressä, ei mitään "seksijuttua". Ja tajusin siinä ja silloin, että jos tuo mies pyytäisi, niin makaisin hänen kanssaan! :(

Se oli niin puhdasta, alkukantaista kemiaa JA ihastusta.. siihen hänen olemukseensa.. että se oli pelottavaa. Ja vielä miehen suvun jossain juhlissa!

Tietenkään en alkanut mihinkään. Jotenkin sen on oppinut hyväksymään, ettei se kemian hetkikään tarkoita sitä, että luvassa olisi esim. hyvää seksiä. Se alkukemia voi nimittäin sängyssä olla ihan plääh-toimintaa. Ja muutenkin sitä nykyisin ajattelee että seksi tuo melkein enemmän ongelmia tullessaan kuin mitä saamapuolelle jää. Aina jompikumpi kiintyy, alkaa ruikuttaa jotain pysyvää suhdetta.. aina joku loukkaantuu, pahastuu. Vaikka kuinka "sovittaisiin" (!) ettei.

Mä olen aika paljon kyllä elämässäni seurannut ihastuksen ja kemian ääntä.. ehkä mulla on vaan SEKSIÄHKY ja siksi puhun näin. ;)

Sen tunteen tajuan kyllä myös, että on halua joskus irrallisuuteen, sinkkuuteen. Mua joskus ärsyttää se, kun tuntuu ettei meidän elämässä ole MINUN unelmia toteutettu juuri lainkaan. :( Meillä esim. mies potee sitä sun niin osuvasti kuvaamaa NELIÖFIKSAATIOTA, ja mä taas haluaisin oikeasti asua ihan pikkuruisessa kodissa. Sitten muutenkin meidän elämä menee aika lailla miehen latuja. Esim. mun pitää kesämökkeillä vaikka vihaan sitä.

Olen joskus ajatellut että miten meidän suhde mahtaisi muuttua jos ihan kylmästi vaan kieltäytyisin esim. kesämökkeilystä. :) Mies varmaan menisi sinne sitten itse, tuskin hän siitä suuttuisi sentään.

Joskus parisuhteen alituinen kompromissaaminen tympii! :( Joskus myös pelkään, että pitkä parisuhde katkoo siivet. Osaisinko enää olla yksin, osaisinko olla itsenäinen? Kun on niin tottunut olemaan "vaimo"! :(

Äh, tuli pitkä kommentti. :) Sinun blogi synnyttää niitä. :)

Juha kirjoitti...

Hauskaa lukea tuosta maanviljelyksestäsi. Mutta, miksi maata pitää muokata ennen kylvöä? Kun kulkee tuolla metsässä ja niityillä, kukaan ei muokkaa maata siellä pikkutaimille, ja tuntuvat osaavan kasvaa silti. Muistelen jostain kuulleeni, että intiaanit eivät muokanneet maata. Sen sijaan antiikin kreikkalaiset käyttivät oikein härkiä apuna. Tietenkin luonnonoloissa on taimilla hyvä kasvaa kuolleiden lehtien suojasta, kai. Siellä on myös sienirihmstoa, joka voi myös auttaa.

Veloena kirjoitti...

Parisuhteessa saa tosiaan tehdä työtä, ettei se muutu umpioksi eikä toisaalta myöskään vain toisen pillin tahtiin tanssimiseksi... se on ehkä vaikeimpia asioita. (Mun kokemuksen mukaan muuten se, että asiat tehdään minun ja vain minun tavallani, on vielä stressaavampaa kuin itse ainaisiin kompromisseihin taipuminen... sellainen tekee jotenkin raivokkaaksi, haluaisi huutaa toiselle, että sano nyt, miten tahdot elää, haluan sinulta vaikutteita. :D...)

Juha, aika monet keittiökasvien siemenet ovat juuriltaan aika hentoisia, ne on jalostettu antamaan suurta satoa kuohkeassa, möyheässä maassa. Esimerkiksi juurekset eivät intiaanimetodilla niin suuriksi kasva tuommoisessa jönkössä savimaassa kuin Annala... ;) Olen kyllä aika laiska muokkaaja, tarkoituksellisestikin. Monet kääntävät meidän palsta-alueella maan syksyllä ja keväällä, minä vasta juuri ennen siementen pudottelua tai taimien istuttamista. Kate kyllä sopii muokattuunkin maahan loistavasti ja ruokkii kastemato-kultia, jotka ovat ilmaista lapioväkeä. Katteen alta kasvien on hyvä kohota!

文章 kirjoitti...

AV,無碼,a片免費看,自拍貼圖,伊莉,微風論壇,成人聊天室,成人電影,成人文學,成人貼圖區,成人網站,一葉情貼圖片區,色情漫畫,言情小說,情色論壇,臺灣情色網,色情影片,色情,成人影城,080視訊聊天室,a片,A漫,h漫,麗的色遊戲,同志色教館,AV女優,SEX,咆哮小老鼠,85cc免費影片,正妹牆,ut聊天室,豆豆聊天室,聊天室,情色小說,aio,成人,微風成人,做愛,成人貼圖,18成人,嘟嘟成人網,aio交友愛情館,情色文學,色情小說,色情網站,情色,A片下載,嘟嘟情人色網,成人影片,成人圖片,成人文章,成人小說,成人漫畫,視訊聊天室,性愛,AV女優,美女,成人圖片區,080苗栗人聊天室