Lauantaina ja sunnuntaina tapahtuu juhlimista. Dodo täyttää kymmenen vuotta ja kun sunnuntaina juhlitaan Makasiineilla (tervetuloa vaan teillekin, jos pidätte grillailusta ja tsillailusta!) omin ruoin, on pakko ensin talkoilla. Talkoilu tarkoittaa sitä, että meille tulee monta ihmistä.
Meillä on siivo. Kuten aina. Hämmästelen edelleen ihmisiä, jotka jaksavat siivota kotonaan. Ehkä heitä ärsyttävät kirjakasat ja paperikasat ja maksa nämä laskut -kasat, joka pöydillä rönsyilevät avoimet post-it-laputetut hakuteokset ja puolen pöydän vallanneet läppärit, tuoleilla lojuvat puolipitoiset vaatteet ja olohuoneen komistus, pyykkiteline. Vaan kas meillä ei olekaan sohvaryhmää, joka näyttäisi kaaokseen rantautuneelta delfiinilaumalta tämän keskellä.
Sohvaryhmä on niitä harvoja asioita, joita suostun vihaamaan. Etenkin, jos siihen yhdistetään televisio ja aktiivinen tapa töllöttää looraa. Joihinkin asioihin tympääntyy lapsuudenkodissaan niin, ettei niitä enää myöhemmin halua kestää sekuntiakaan omassa huushollissaan. Sitä paitsi Kissan tapa nukahtaa sikeästi sohvalle yhdistettynä tämän yli yhdeksäänkymmeneen elopainokiloon tarkoittaisi ikäviä kuntoiluhetkiä juuri iltaisin, kun olen muutenkin väsymyksestä äreä.
Koska vieraita on tulossa, vaikkakin talkoovieraita, pitää paikkojen olla edes jossain kunnossa. Lauantaina tullee yövieraitakin ja koirien teini-ikäinen hoitaja, joka saattaa hänkin pyörtyä löytäessään sängyn alta aamiaisarkeologisen kerrostuman. Jynssään vessan kaakeleista irti niihin paakkuuntunutta Cat's Best Öko Plus -kissanhiekkaa. (On muuten maailman paras hiekka vaikka aika jämäkästi klimppiintyy lattiaankin.) Keittiön katon vedenhaihdutuspullon havaitaan tyhjentyneen ja se täytetään uudelleen. Samalla tarkistetaan, paljonko pölyä kertyy lasille viiden vuoden aikana. Melko paljon.
Eläimet väistelevät korvat luimussa. Niitä siivoaminen inhottaa, koska ne tietävät, että imuri viimeistelee hommat. Ja imuri, tietäähän sen, on eläimistä vielä eläinlääkärikäyntiäkin kammottavampi tapaus. Heidän reviirillään! Muut pakenevat, vain Nasu uskaltaa käydä murisevan kojeen kimppuun, näykkäistä letkua nopeasti ja juosta sitten sängyn päälle murisemaan, keräämään rohkeutta seuraavaan nokkaisuun. Eipä silti, äidin kertoman mukaan sabotoin imuria itsekin lapsena. Aluksi heitin sitä leluilla tai mitä nyt käteen sattui, aivan paniikissa, juoksin kaappiin piiloon ja kiruin hysteerisesti, mutta lopulta älysin, mistä napista painaen mölytoosa sammuu, ja heti selän kääntyessä juoksin sammuttamaan imurin.
Toki ääni inhottaa vieläkin. Mutta ajatus lattioista, joista ei koko ajan tartu nöftää paljaisiin jalkapohjiin, on omalla tavallaan lumoava. Mainittakoon vielä ohimennen, etten juuri tunne siistejä ihmisiä. Tai siis, lähipiiriini ei kuulu sellaisia, ellei Kissan vanhempia lasketa. He olivat aluksi täysin tyrmistyneitä yhteisen huushollimme kunnosta ja puhuttelivat siitä Kissaa aina kun en ollut läsnä; sen seurauksena Kissa ei enää suostunut sinne yksin vaan minun piti tulla mukaan suojakilveksi.
On kiinnostavaa tarkkailla, missä vaiheessa torakat palaavat suomalaiseen kotiin. Ja luteet, toivottavasti ei ikinä. Miljardeja pölypunkkeja möyrii täällä joka tapauksessa ultrahepasuodatinimurista huolimatta. Jos imuroi kerran kahdessa tai kolmessa viikossa, ja asunnossa elää seitsemän eläintä...
Nyt on jatkettava käytännön hommia. Yllättävää kyllä, pidän siivoamisesta. Kunhan on kunnon sotku ensiksi, jotta tulokset näkyvät. Pikkusiistimisessä palaa hermo, mutta kunnon siivous on melkein yhtä loistokasta kuin lannanluonti tai kissanvessan siivoaminen. (On muuten käsittämätöntä, millaisen määrän ulostetta kolme kissaa tuottaa päivässä. Niin pienet eläimet!) Jälki näkyy ja tuntuu.
(Ottaa likaisen lounaslautasen käteen, paarustaa keittiöön ja jatkaa uunipannun kuuraamista.)
ごっつんこ
1 päivä sitten
6 kommenttia:
Juu, imuri on meilläkin se viimeinen ase, jolla Missen saa houkuteltua ihmisten ilmoille sängyn alta [makuuhuoneeseen se ei saa päiväksi yksin jäädä].
Vedenhaihdutuspullo?
Ettei huoneilma olisi talvella kuivaa. Meillähän ei ole talvisinkaan patterit päällä, ja silti ihon kanssa on ongelmia. Kesäisin, kun parvekkeen ovi ja ikkunat on aina auki, on ihanan kosteaa ja iho voi hyvin.
Eipä se pullo taida kyllä kovin tehokas haihduttaja olla. Lapsena mulla oli ilmankostutin koko ajan surisemassa, etten raapinut koko talvea itseäni ihan verinahalle.
Mutta hauska katossa roikkumassa. Luultavasti yhtä funktionaalinen kuin olohuoneen katon diskopalloni.
Avot. Ihan hyvä idea ja kaunis pullo. :)
Aina hauskempaa on palata tänne kun on viikon lukematta. Niin, miten ne kissat voi paskoa niin paljon? Itselläni on kaksi ja nekin sontii ihan tarpeeksi ;) Mulla on ja itelläni pölynkeräinlasipallero keittiön seinällä...
Torakat, ne ovat tulossa. =) Ainakin leirikeskuksessa, jossa tämän kesän majailen, on nähty tällainen harvinaisuus. Ja kirppujakin kuulemma.
Lähetä kommentti