Matkustamisen moodeja

Laivassa on liikaa ilmastointia.Olkapaa miltei lahtee tuulessa irti (anteeksi, aakkoset puuttuvat!) ja Viin punainen huivi ei ole kovin paksu. Tuijotan murheellisena Helsingin rantaviivaa, vaikka toisaalta olen helpottunutkin muutamasta paivasta ajattelemattomuutta. Mutta Kerubivompatin kasvot eivat jata minua rauhaan. Kuukautiseni alkavat kolmatta kertaa kahden viikon sisaan. Toisella puolen laivaa meri nayttaa jaatikolta. Sanon Viille, etta tama voisi olla yhta hyvin jaatikolla telaketjuin monkiva planetaarinen yhteysalus. Totta, Vii myontelee ja ryystaa kahviaan.

Toteamme oksennuspussin olevan sissalta pinnoitettu jollain muovinkaltaisella kalvolla. Hyva silta kannalta, ettei pussin pohja peta tositarpeessa, huono biohajoavuuden kannalta.

Bussissa julistan vessattomuutta kunnes selviaa, etta vessa onkin. Mutta olen sen verraan epailevainen, etten kuitenkaan uskalla juoda paljon. Ostamassamme granaattiomenamehussa on ikavan punajuurimainen sivumaku. Valmistusaineet ovat selvasti ymmarrettavalla viron kielella eika niissa mainita punajuurta. Mutta maku on vielakin vakuuttavampi, allottaa. Yritamme tunnistaa komeat myohaan lehteen puhkeavat puut peltoaukeiden keskella. Vii nukkuu toinen polvi sylissa, jalkapohja penkille nostettuna, kasivarret saaren ympari kiedottuna, otsa polveen nojaten. Ilmeisesti sellainen on mahdollista. Niin ei kuulemma niska nulju. Annan niskani nuljua. Krapuloitsemme samaan tahtiin.

Menemme liikaa taksilla, rahaa kuluu. Tama on tavallaan mukavaa, silla miesten kanssa matkustaessa hotelliin kavellaan rinkkkaa raahaten, vaikka matkaa olisi viisikin kilometria. Me vain viittaamme taksin ja hurautamme lompakkoa keveammaksi. Tavarat purkaneina menemme tietysti sitten jo trammilla. Kymmenen minuutin raitovaunumatka osoittautuu puoleksi tunniksi. Mutta hotellin luona kirkuu valtava paaskyparvi, kulmakaupan porras on purettu ja entinen ovenpaikka laudoitettu umpeen ja parvekkeilla kukkivat pelakuut. Heratamme hilpeytta seisomalla trammipysakilla odottamassa. Taalla kuuluisi odotella istuksien kaupanedustan penkilla ja rynnia pysakille vasta trammin jo liukuessa laiturin luo.

Naiset ovat taalla valtavan korkeilla koroilla. Kuinkahan miehilla on heihin varaa. Elouaikengissa kaveleminen on jotakin, jonka itsekin aika hyvin osaan, mutta takalaiset stilettikorot saavat silti kauhunvareet selkapiihin. Myos hameet ovat todella vesirajaa. Taalla en mitenkaan onnistuisi siina, etta olisin aina seurueen lyhythameisin ja korkeakantaisin halutessani. Tai sitten pitaisi tehda kapeasta kaulaliinasta kietaisuhame. Jotkut elouaikengista ovat kylla todella hienoja, niissa on paljetteja ja perhosia. Kuolaamme Viin kanssa ikkunoiden aaressa ja pohdimme, kuinkahan pitkat lahkeet hienoissa lasten sukkahousuissa saattaisi olla.

Koska harekrishnala on kiinni, syomme sushia. Wasabi tekee aina teraa. Ja toteamme, etta sushi ei turvota ja niin edelleen. Sitten kavelemme Rimiin ja ostamme puolen kilon laatikon valkosipulileipia ja suuren pussillisen sefiireja. Royh. No, eiko krapulassa kuulukin syoda krapularuokaa?

Vasta taalla Rigassa oikeastaan alkaaa tuntua, etta olemme toisaalla. Ihmiset nayttavat kovin erilaisilta. Talot ovat toisenlaisia, maan tuoksu eri. Katselen jo silla silmalla konvehtirasioita tuomisiksi. Huomenna on kaveltava paljon. Olen ostanut jalkaliukastevoidetta, jonka pitaisi ennaltaehkaista rakkoja. Hammentava tuote!

Vahitellen olo alkaa tuntua saalliselta ja matkustaminen kivalta, vaikka olenkin ollut surkeaa seuraa iloiselle Viille, lahettanyt jo heti aamutuimaan surkean tekstiviestin, jossa olen varoittanut surullisuudestani. Jotenkin kahden paivan bilestaminen putkeen, rakastuminen ja ensimmaiset julkiset yhdessa nayttaytymiset Vompin kanssa seka ensimmainen lomamatka ties kuinka moneen vuoteen ovat olleet yhdessa vahasen liikaa pikku paalleni.

Olen loytanyt jo yhden aurinkohatun, jonka tahtoisin ostaa, mutta eparoin viela, silla hattu on aika kallis. Vaikka tietysti, onhan kyse kestokulutushyodykkeesta... ei saisi aina miettia, miettia, miettia. Lomalla pitaisi relata. Plaraan Riga in your pocketia mutten loyda huvipuiston osoitetta.

Hotellissamme ilmastointi on niin kovalla, etta tuntuu aivan uskottavalta, etta paikallaan olemisen sijasta tamakin rakennus oikeasti on matkalla jossain aution tilan halki, avaruudessa, jaaaavikolla tai avomerella. Miksi sanotaan, etta on matkalla, kun istuu hotellin tietokoneluokassa taysin paikallaan?