Kesästä

Jostain syystä kirkonkellot moikuvat joka aamu. Ne kuulee selvästi, sillä yksi lasikuistini ikkunoista on pysyvästi avattu kesäsäälle. Sinä aamuna, kun sade raapii ikkunalasiin syksykynsin, Kerubivompatti kysyy, pitäisikö ikkuna sulkea. Mitä turhaan. Alla on vain sanakirja.

Päivät ovat kaloja, huomaamattoman liukkaita lahnasalakoita, solahtavat otteesta. On aina parempaa tekemistä. Puistossa voi istua täyden työpäivän, kuunnella krokettimailan klakkia palloon, kävellä verkkaisesti olkihattu päässä, kitkeä ja nauraa hernerivin ylitse hassuja juttuja, lounastaa isoäidin ompeleman tilkkupeitteen päällä lehmusten varjossa. Kahdeksankymmentäsenttiselle laverille mahtuu paitsi kaksi aikuista, myös yksi koira ja yksi kissa. Loppuyöstä kissa kaivautuu housuhyllylle.

Kissa tietää, mitä ei saisi tehdä. Ei saisi kakkia suihkun lattialle eikä oven eteen. Ei saisi pissata avoimiin laukkuihin. Ei saisi mönkiä vaatteiden sekaan niitä karvastamaan. Häissä vaatteissa on harmaakarvainen ketto.

Hääihmiset tanssivat onnellisina, mekin tanssimme parit valssit. Puheiden ajaksi tarvitsisin korvatulpat, koska en osaa olla syyllistämättä itseäni niistä. Mietin, että varmasti noiden kokema on jotakin todellista, eivät kai ne kehtaisi valehdella julkisesti noin monelle korvaparille. Mutta miksi en itse osaa sillä tavalla olla varma? Kun entiseni sanoo puheessaan, että miettii yleensä häissä, onko niissä mitään järkeä - mutta että näissä häissä on, tietysti - jään pohtimaan, kumpi meistä pilasi toisen. Ja koska entiseni on kaikin tavoin kunnon ihminen, päättelen kyseen olevan minusta. Karkaan häistä kesäyökävelylle, en pysty palaamaan.

Kun yritän kääntyä takaisin talolle, alkaa kuristaa, nilkat tärisevät. On pakko kävellä kotiin, laittaa vain seuralaiselle pahoitteleva tekstiviesti. Tulen itkien Viin ikkunalle, kolkuttelen, saan valerianateetä, menen kotiin ja käperryn sänkyyn peläten, että kaikki loppuu tähän. Mutta päivät eivät lopu.

Pitäisi muistaa, etteivät päivät lopu niin helposti. Taivas on taas kirkas, pilvet ohutta puuvillaa. Koira juoksee Fleminginkatua ylös luoksemme. Koiran kanssa on hyvä olla, Kerubivompatin kanssa on hyvä olla, Lohen kanssa on hyvä olla. On hyvä olla, kun ei tarvitse kuunnella huolestuttavia puheita ja miettiä, onko vika korvissa vai niiden välissä. Voi kävellä kaksia pitkospuita silittämään lampaita ja hämmästellä tuomenkehrääjäkoin toukkakeinuja, napata ystävättärestä kuvan ja luvata, ettei se tule nettiin. Sopia, että mennään saunaan, jota huoltaa sarjakuvahenkilön alter ego.

Kaikki hohtaa ja kylpee valossa. Kesä on sellainen. Hieman liian läpipolttava valokuviin, mutta kaikkiaan kovin onnellinen. Se, mitä siinä tapahtuu, ei ole niin olennaista. Yleensä ei tapahdu mitään. Auringon armo hellii ihoa, ei ole pakko vuorautua säätä vastaan kuin sotaan. Maailma on hetken hyvä ja levollinen. Kaikki näyttää kauniilta, kun aurinko vajuu. Ja aamut, aamut ovat jumalaisia aina.

Päivät karkaavat.