Sympaattisista ja ei niin sympattisista asioista

Taannoinen kommentti Eekulta, joka haluaa oppia syömään tahinaa, sai miettimään sympaattisuutta ylipäänsä. Miksi ihmeessä on sympaattista kasvattaa köynnöskrassia muttei harrastaa spinningiä tai jotain muuta lievästi sanottuna natsahtavaa lajia? Miksi on sympaattista, että kattauksen jokaista lautasta kehystävät erilaiset haarukat ja veitset, ja erityisesti se yksi kalaveitsi, tuttujen kesken kalis, jossa lukee "Laughing Water"?

Miksi mustavalkoiset valokuvat ovat sympaattisempia kuin värilliset, ja miksi kuitupaperille vedostetut mustavalkokuvat sympaattisempia kuin muovipaperille vedostetut? Miksi Susan Sontagin kirja sairaudesta vertauskuvana on sympaattisempi kuin Naistentaudit ja synnytykset? Miksi masennus on sympaattisempi diagnoosi kuin paniikkihäiriö? Miksi punaiset korottomat remmikengät ovat sympaattisemmat kuin pistäväkärkiset kiiltonahkasaapikkaat?

Miksi verkkosukkahousut näyttävät sympaattisilta vasta sitten, kun niiden ensimmäinen nyrkinmentävä reikä on parsittu umpeen mustalla karhunlangalla?

Miksi gerberoilta puuttuu kaikki viehätys, jota kukille ylipäänsä attribuoidaan? Ja kuka ääliö on keksinyt, että Helsingin yliopistossa jalostetaan nimenomaan noita typeriä tökötti-gerberoita? Miksi pankkineitien kynnenaluset ovat häikäisevän liattomat? Siksikö, ettei asiakas ajattelisi, kuinka likaista raha on nuohottuaan läpi kassalippaiden, taskunpohjien, nahanhajuisten lompakoiden ja ehkä maahan kaivettujen kirstujenkin? Ja onko niin, että pankkiautomaatissa on pieni silitysrauta, joka prässää rahat suoriksi, vähän kuin rahapesula? Yksi kuivapesu, kiitos, ja laittakaa lasku postitse.

Miksi ihmiset, joilla on rintava jalka, ovat sympaattisia? Minulla on liian kapeat jalat. Kärsin siitä aina alastomana esiintyessäni. En ole huolissani muista ruumiinosista kuin jalkateristä. Rumat! Kun jalkapohja murtuu ja jalka turpoaa, olen sen ulkonäköön ensi kertaa tyytyväinen. Se ei helpota kipua nimeksikään. Olen helpottunut jalan palautuessa omaksi rumaksi itsekseen.

Miksi kuu on sympaattisempi kuin aurinko, vaikka aurinko on niin lämmin? Miksi saarni on sympaattisempi kuin haapa? Miksi ihmiset, joilla on arvokas rotukoira, vaikuttavat aina epäillyttäviltä, sitä epäillyttävämmiltä, mitä enemmän he koiransa näyttelytuloksia ylistävät? Miksi ihmisistä on ihanaa, että kissat kynsivät sängynlaidasta irti puunsäleitä? Miksi gardeniat tekevät itsemurhan kerran toisensa jälkeen? Äiti, älä osta minulle enää gardeniaa. En halua kuolla niiden kanssa.

Miksi ystäväni, joka löytää kaapistaan sykertyneitä rautalankakeriä sotkuisen villalangan kietomana, on kullanarvoisempi kuin ystävä, jonka kaapit ovat järjestyksessä? Miksi haluaisin suudella miestäni, kun hänen nenässään on pähkinävoita, mutten silloin, kun hän johtaa kokousta ja sanoo tuimasti: "No niin, asiaan."

Miksi en pidä epätoivosta? Miksi on sataverroin hauskempaa olla bileissä, joissa istutaan lattialla ja syödään rusinoita suoraan purkista kuin pönöttää Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäiväpippaloissa ripset väristä tönkköisinä?

Miksi on ihanaa, että ulkona sataa ja eräällä ohikulkevalla naisella, jonka asiakaspalvelupisteestä näen lasioven lävitse, on kirjava varjo? Miksi kaikki ne Hans-Christianin sadut, joissa on moraalinen opetus, ovat narinaa niiden satujen rinnalla, joissa ollaan vain onnettomia kollektiivisesti ja puhdistutaan omassa surussa muuttuen milloin miksikin taivaallisiksi hengiksi?

Viisas sananen ei niin viisaalta kirjastotädiltä: Tahinasta leviää takapuoli, jos on levitäkseen. Älköön se estäkö ketään hukuttamasta arkimurheitaan tahinavoileipiin, etenkään sellaisiin, joissa on päällä chilinviipaleita. Olen istunut koko päivän töissä ja riemuinnut juttutarjouksesta, joka tuli blogini ja bloggaamiseni kautta. Todennäköisesti olen tänään ollut äärimmäisen epäsympaattinen. Kuvitelkaa nyt. Riehakkaana jännityksestä, kaikki opinnot paketissa rekisterissä, menossa ystävättären kanssa teelle töiden jälkeen. No, sentään sataa ja kastun matkalla keskustaan.

Se on sympaattista. Mutta älkää kysykö, miksi.