Aamu: herään illan sessioiden jälkeen; eilen Tukaani oli meillä kahteen saakka ja sääsi läppäriämme hieman käytettävämmäksi. Söimme uunissa paistettuja luomuperunoiden lohkoja - kaupan Nicolaa ja Tukaanin itse viljelemää Blue Congoa - kahden Tukaanin San Franciscosta tuoman erilaisen chilikastikkeen, Coyote Cocina Chipotle Saucen ja West Indies Creole Hot Pepper Saucen kera. Edellisessä potkii chipotle, eli savustettu Capsicum annuum-lajin jalapenochili, joka kärventää hitaasti ja kytee pitkään, jälkimmäisessä habanerochili, joka on siis Capsicum chinensen lajike, trooppinen ja varsin terävä, mutta lyhyt poltteeltaan. Aah, ruoka. Etenkin tulinen.
Herään iloisena, koska keksin äkkiä, mitä minun on kirjoitettava graduuni lisää. Toisinaan herätessä on täysin valmiita, selviä ja kirkkaita lauseita, jotka ikään kuin aineettomina kelluvat kaiken käytännöllisen tiellä. (Käytännöllinen on muuten käsite, joka ymmärretään aivan liian suppeasti, lyhyen tähtäimen hyötyä ajatellen. Pitkällä tähtäimellä: mikä on käytännöllisempää kuin kokemuksen teoria?)
Maailma ikkunoiden takana on väärä. Lunta kaikkialla. Carl Larsson on tullut idylleeraamaan Koskelantiemme maiseman. Mutta ulkona ei liiku punatumppuisia pentuja puisine vesikelkkoineen, vaan autoja, autoja, autoja. Puut ovat kuitenkin ehtaa Carl Larssonia. Voisiko nykyistä kaupunkia enää kuvata Larssonlaisin ottein maalaustaiteessa?
Säätilat muuttavat kaupunkia eri taiteilijoiden maailman oloisiksi. Lumimuuruinen puukuja on Carl Larssonia, mutta sitten on muutakin: synkkätaivaiset talvipäivät, jolloin äkkiä pilvenraosta lankeaa valosäde kalliolaisen talon rapattuun seinään, on ehtaa Kimmo Pälikköä. Kesän valkoiset yöt hämärine puistoineen on ehtaa Rene Magrittea, yksinäinen puhelinkopissa puhuja vähälumisena talvena Edward Hopperia. (Mainittakoon, että kahdesta jälkimmäisestä mainitusta taiteilijasta pidän, kahdesta ensimmäisestä en.) Joskus humalassa, kun elokuun ilta on oikein kuuma ja mieli hilpeä, voi nähdä miltei Chagallisti.
Ja mitä puolisoni YK:n Johannesburgin huippukokouksen yhteydessä safarilla? "Että siellä on oikeasti samanväristä kuin Gallen-Kallelan Afrikka-tauluissa."
Huomaammeko edes sitä, mikä ei ole kenenkään maalaamaa tai kirjoittamaa? Kuinka kovaa joudumme pinnistämään tavoittaaksemme sen, mille ei ole symboleita? Pitäisikö jonkun olla syklonin kuvaaja, tai betonin konkretisoija (vaikka kyllähän tagit tekevät sen jo, jotkut eivät vain osta niitä osaksi maailmaansa vaan haluavat pestä ne pois)?
Eilen katsoimme Yhdysvaltain karttaa. On käsittämätöntä että niin eteläisissä kaupungeissa voi olla niin kylmää. Eläköön, Golf-virta! Kuinka joku voisi tehdä Golf-virrasta käsitettävämmän?
(Jos jotakuta kiinnostaa aihe "taide havaintojemme järjestäjänä, suosittelen lukukirjaksi iki-ihanaa, järkälemäisen paksua ja taideaiheissa kerrankin tarpeeksi analyyttista ja tarkkaa Gombrichin Art and Illusionia. )
Tekstit
ハンモック
2 päivää sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti