Outo keskiviikko

Kukapa kuvittelisi, että mennessään auttamaan omaa mummoaan muutossa joutuisi torjumaan muuttamiseen palkatun keski-ikäisen limaäijän lähestymisyrityksiä ja lopulta lopettamaan ne uhkaamalla kutsua poliisin paikalle ja ilmoittamalla olevansa valmis viemään sukupuolista häirintää käsittelevän syytöksensä käräjille saakka? Elämä on ihmeellisempi kuin pieni mielikuvitukseni oletusarvoasetuksineen. (Tässä tapauksessa ihmeellisyys ei kyllä tarkoita mitään kovin positiivista.)

Ergo: olen sillä tuulella, että voisin tuntea oloni kotoisaksi sellaisessa t-paidassa, jonka maanantainen kaffetreffiseurani kertoi omistavansa: sellaisessa, jossa lukee "Yks vitun päivänsäde". Onkohan kyse mentalwearista?

No, onneksi safka auttaa kaikkeen. Sisilialainen sananlasku sanoo, että täydellä vatsalla ei voi olla vihainen. Minäkin hämmennän valtavaa täysjyväluomuspagettikattilaan, kumoan sekaan chilisoossia, ja sitten kauhomme miehen kanssa kaiken naamaan Casa de la Ermitan vm 2000 säestyksellä. On muuten helvetin hyvä viini. Luomukin vielä. (Yhdet lasit vaan, loput Vacuvin Concertolla ensi kertaan talteen.)

Divine Comedy soi stesseisssä, viini päässä on vaikeaa kirjoittaa mitään järkevää. Taidan lopettaa tähän. Mainittakoon vielä, että em. bändillä on loistava biisi Booklovers, jota rakastan, koska se potkaisee minua ja miestäni juuri oikeaan kohtaan. On aika paska juttu rakastaa kirjoja, kun tajuaa, että ne tarkoittavat upeiden metsien hakkuita. Tai siis, paska juttu, kun rakastaa niitä metsiäkin, eläimineen, kasveineen, sienineen.