Kukaan ei ole normaali, niinhän se meni? Silti joka ikisessä takissa, joka minulla on, on ihan sama vika. Ne eivät sovi, istu, mukaudu. Kesäisin ja syksyisin ei ole hätää. Aina löytyy vaatteita, jotka joustavat. Mutta talvella ei oikein voi pukeutua vain joustavaan, koska tulee hirvittävän kylmä.
Oikeastaan talvitakkien kiro on talven inhottavin puoli. Inhoan sitä jopa enemmän kuin loskaa ja jäätyviä sormia ja varpaita. Se, etteivät takit istu, tuntuu minun kehoni tapauksessa tältä: Rintakehä kinnaa. Napit ponksahtelevat itsekseen auki juuri kainalonalusen kohdalla, kun erehtyy hengittämään syvään. Tai sitten vetoketju kiristää niin, ettei kävellessä kättä voi heilauttaa taaksepäin. Erityisen karmean tästä kinnauksesta tekee sen, että melkein kaikissa töissä käsivarret ovat muutenkin etuviistossa ja usein vielä sisäkierrossa. Sen vastapainoksi soisi, että talvitakissa olisi tilaa kiertää hartian auki ja heiluttaa lapoihin liikettä kävellessä.
Tietysti voi aina ostaa neljä numeroa liian suuren takin. Ehkä se voisi olla seuraava ratkaisu. Sitten pitäisi vain jotenkin repiä huumoria siitä, että selässä olisi tilaa kamelinkyttyrällekin. Ulkoilutoppatakin kanssa semmoinen on ihan okei, mutta haluaisin myös sievän takin, jonka kanssa on mukava mennä vaikkapa teatteriin. En tiedä, minusta se ei ole liikaa toivottu.
Tänään katselin koiraa ulkoiluttaessa vastaantulevia naisia ja totesin, etten näytä olevan ainoa takkien mitoituksesta kärsivä. Monet naiset, jotka eivät ole malliltaan aivan littanoita, kinnaavat kainalonalusesta tai tissien kohdalta. Eikä takin edes tarvitse olla kireä. Usein heidänkin selässään roikkuu kangasta löysänä säkkinä.
Hieron päivittäin naisia. Mitä vanhemmiksi he käyvät, sen enemmän heidän rintarankansa kääntyy sisään, eteen, lysyyn. Kenenkään kädet eivät sojota keskiviivan takapuolella. Melkein kaikkien hartialihaksen etuosa ja rintalihas sen sijaan kiskovat käsivarsia keskiviivan etupuolelle. Ehkä takit on tehty mukailemaan tätä tilannetta? Mutta ongelma on se, että jäykkä takki ei vain mukaile vaan myös pahentaa tätä tilannetta, eihän se päästä rintakehää ja käsiä liikkumaan silloinkaan, kun takitettu niin tahtoisi tehdä. Ei ihme sitten, että sormiakin alkaa palella, kun niiden hermotuksen ja verenkierron kannalta olkavarsi on epäsuotuisaan asentoon lukittu. Ja entä sitten kun joku tekee töitä hartioidensa anatomisesti oikean asennon kanssa, kuten itse teen? Silloin sopivaa takkia ei vain löydy.
Kotona tunsin niin suurta kyllästystä ja raivoa, että otin mittanauhan ja mittasin, paljonko tarvitsisin kangasta takin kainalonaluksen kohdalle. Etupuolelle tarvitsisin kangasta noin viitisentoista senttiä leveämmin kuin takapuolelle. Heilumisvaraa kädelle tarvitsee varmaan noin suunnilleen saman verran etu- ja takapuolella, joten etupaneelin soisi olevan viisitoista senttiä leveämpi kuin takapuolen. Seuraavaksi mittasin takkieni vastaavat kohdat. Joka ikisessä takissani selkäpuoli oli hivenen leveämpi kuin rintapuoli. Ei siis ihme, että ne kinnaavat! Hei, naiset eivät ole miehiä! Joillakin meistä on rinnat. Kylkiluita on vaikka miten monen mallisia, samoin hartioita. Takinvalmistajillekin luulisi olevan eduksi, että mallit eroavaisivat hieman toisistaan. Tähän mennessä olen kuitenkin törmännyt vain takkeihin, jotka on tehty vartalolle, jossa on rintakehä on enemmän litteä ja leveä kuin kapea ja syvä.
Aargh, olen kyllästynyt tuntemaan vartaloni friikiksi aina takkiin (tai joustamattomasta kankaasta tehtyyn paitaan) pukeutuessani!
Täytyy kai sinnitellä mahdollisimman pitkälle talveen ohuessa, jättikokoisessa kuoritakissa. Siinä voi tuntea liikkuvansa vapaasti. Ja jossain vaiheessa täytyy kai etsiä ompelija tai räätäli, joka osaisi tehdä mittojen mukaan naisten talvitakin. Luultavasti omien mittojen mukaan hyvästä materiaalista tehty talvitakki tulee lopulta halvemmaksi kuin se, että joutuu puuttellisesti istuvien takkien myötä huonoon ryhtiin ja kärsii sen takia niskahartiaseudun kivuista.
Tai jos jollain on tietoa valmistajasta, jonka takeissa on otettu vakavasti se mahdollisuus, että jonkun kädet tosiaan voisivat pudota kehon keskilinjaa pitkin rentoina rintakehän ollessa syvä, otan mielelläni vihjeitä vastaan.
ごっつんこ
1 päivä sitten
5 kommenttia:
Voih...! Tässä taas itselleni tärkeä teksti - mä nimittäin myös kärsin takkien sopimattomuudesta. Mulla ongelma on se, että rintakehän levein kohta - siis tarkoitan rintojen alapuolelta, en rintojen päältä - kinnaa monesti. Ja sitten toinen juttu: on kai niin leveät hartiat tai niin pitkät kädet, että omaa kokonumeroa vastaavia takkeja ei oikeasti voi käyttää näyttämättä naurettavalta. Siltä, kuin olisi jotkut osamaksuhihat. :(
Itse olen viime aikoina suivaantunut ostamaan sovinnolla vaan kokonumeron 40 takkeja. Niissä riittää hihat. Oikeastaan ei haittaa istuvuutta käyttää vähän isompiakin takkeja, jos valitsee sellaisen takkimallin, että luo vaikutelman kuin löysyys voisi olla tarkoituksellista, tyylikeino siis.
Ihmettelen vaan sitä hihojen lyhyyttä! Miksi niin pitää olla? En voi olla mikään ihme friikki vartaloni kanssa, koska mitenkään erityisen leveiltä ei hartiat näytä kuitenkaan. Jossain on vika, mutta missä? Mussa vai takissa?
Anoppinikin muuten siunailee takkeja yms. Häntä taas sellaisena kypsempänä naisena harmittaa hihojen tiukkuus ja se, ettei rintavarustukselle oikein ole tilaa. Valitamme siis eri asioista. Ehkä markkinoilla pitäisi oikeasti olla enemmän erilaisia malleja, erityyppisille vartaloille. Siukku ja Anoppi marssivat suosiolla Haloselle ostamaan tyyriimpiä takkeja, mutta itse ostan omani kirppiksiltä.
Kiitos kuitenkin kun kirjoitit juuri tästä, on aina jotenkin lohduttavaa kun saa tietää ettei ole AINOA ja yksin ongelman kanssa.
Totta, hihojen lyhykäisyys haittaa minuakin. (Sama juttu myös lahkeiden kanssa.) Ja kuitenkin olen keskimittainen. Mitä se on pitkille naisille, en uskalla edes kuvitella...
Ja mulle ne hihat on poikkeuksetta liian pitkiä, mulla on lyhyet kädet :D
Mutta niin, elloksen plus-valikoimasta löytyy aika ihaniakin takkeja, joilla tosin on hintaa, mutta sinne mahtuu tissit sisään ja silti voi tehdä lumienkeleitä ja kaikkea <3 Käykää sieltä kurkkaamassa.
Kiitos vinkistä :)
Mahtava postaus! Minulle takit ovat aina hihoista liian pitkiä, rintojen kohdalta kinnaavat ja kainalotkaan eivät asetu oikealle kohdalle. Sen sijaan selässä on tilaa vaikka muille jakaa.
Lähetä kommentti