perjantai 19. marraskuuta 2010

Hyvää kansainvälistä miestenpäivää!

Miehille ei anneta ruusua. Eivät he osaa semmoisia vaatiakaan. Mutta annan hyvän kirjan lainaan. Siitä lienee apua. Ja viimeinen hieronta tänään katkeaa siihen, että summeri soi. Miehen miespuolinen ystävä tulee saunaan. Mies itse on vielä matkalla tänne. Käy keittiöön, pyydän. Ja saunan saa laittaa päälle. Ei, miesten sauna se ei sentään ole. Pidän saunomisesta aivan liikaa, jotta malttaisin jättää saunan noille.

Miestenpäivänä on hyvä muistella kaikkea, mitä on miehiltä saanut. Paljon. Enkä nyt puhu materiasta, koska tapaan tehdä aika pian selväksi, etten arvosta roinaa. Vaan aikaa ja läheisyyttä ja tilaa olla ja puhua ja välillä itkeä ja nauraa. Totta vie olen kiitollinen miehille.

Niin että hyvää miestenpäivää! Mukavia olette!

2 kommenttia:

nippa kirjoitti...

Onko sinulla muuten ollenkaan naispuolisia ystäviä tai läheisiä ihmisiä? Olet usein kirjoittanut täällä blogissasi siitä, miten viihdyt paremmin miesten seurassa. Miksi? Joskus, ajoittain kirjoituksistasi tulee sellainen kummallinen olo, että olet VIHAINEN naisille. Ovatko naiset joskus pettäneet luottanuksesi pahasti?

Veloena kirjoitti...

Onhan toki läheisiä naisiakin.

Lähinnä niiden naisten kanssa on vaikeaa tulla toimeen, jotka heittäytyvät sisarellisiksi siinä mielessä, että olettavat jonkin hämärän naiseuden (vastapainona mieheydelle) yhdistävän ja heittävät sellaista läppää, että "miehethän tiedetään". Sitä en jaksa kuunnella yhtään. (Kuten en miehiltäkään vastaavaa "no naisethan tiedetään".)

Eivät naiset käsittääkseni sen enempää ole pettäneet luottamustani kuin miehetkään, paitsi tietysti koulukiusaamisen aikoihin, mutta siitä on kauan. Voi se silti vaikuttaa, vaikea tuota on arvioida. Ei minulla oikeastaan ollut läheisiä naisystäviä ollenkaan 20-30-vuotiaana, koska silloinen avokkini ei erityisemmin pitänyt naispuolisista kavereistani ja oli helpompaa pitää heihin etäisyyttä; arvotin parisuhteemme tärkeämmäksi tuossa tilanteessa. (Mikä varmasti tuntui monesta ystävästä ikävältä ja luottamuksen pettämiseltäkin ehkä.)

Ehkä kyse voisikin olla enemmän priorisoinnista: aikaa on tietty rajattu määrä, ja vietän sitä mieluiten niiden kanssa, joidan kanssa minulla on myös vahva kehollinen yhteys, joiden kanssa on luontevaa halailla ja lojua sylikkäin. Nämä henkilöt taas ovat olleet jo pitkään miehiä.

Sitten on muutama nainen, joiden kanssa on hyvin helppo olla. Heitä ei vain tule nähtyä niin tiiviisti, koska en asu heidän kanssaan. Seurustelukumppanieni kanssa taas olen oikeastaan aina asunut. Se tuntuu vain minusta hyvin kätevältä tavalta ja tekee suhteesta välittömämmän ja toverillisemman kuin kaukaisempi, erillään asuva järjestely, jossa alan helposti jännittelemään liikaa.

Minusta on kauhean hauskaa nähdä naisia silloin kun jaksan järjestää tapaamisia, mutta useimmiten en jaksa, eivätkä kovin hyvin jaksa ystävänikään. Nyt kommuunissa on ollut jännittävää, kun on elämänsä ensimmäisen kerran asunut aikuisena naisen kanssa ja sillä tavalla päässyt lähentymään uudella tavalla. Tykkäisin kyllä vielä isommasta kommuunista, niin ettei tarvitsisi lähteä haahuamaan vieraisiin tiloihin tapaamaan ihmisiä vaan he kaikki voisivat asua samassa talossa... :D