Virma

Aamuyöstä rohtovirmajuuresta keitetyn haudukkeen vaikutus hiipuu ja vaimenee. Herään kuuden pintaan, taivas on vielä voimakkaan sininen ja täysi kuu kelluu korkealla. Tämä kuu ei voisi soutaa venettä veneenmuotoisena, sen kyytiin ei lähtisi kolmio herne nutturanaan, se sama symboli, joka esittää naista joissakin vessanovissa. Kehollani on kiireisiä tarpeita. Sen on saatava tarkistaa, mistä pinnalliset ja syvälliset ranteen ja sormien ojentajat lähtevät ja minne ne kiinnittyvät. Herään täysin virmana ikään kuin mitään unta tai välitilaa ei olisi ollutkaan. Silti olen nukkunut tuntikausia pimennossa ilman unia. Lieneekö pääni koko ajan koettanut järjestellä lihasten juoksusuuntia?

Tavallaan on aika kätevääkin, että silloinkin kun tietoinen mieleni nostaa kädet pystyyn jonkin tehtävän edessä, nurisee ja kiukustuu sen huonosta suunnittelusta, kehoni kyllä virittyy suoriutumaan näistä häiritsevistäkin yksityiskohdista. Sen prioriteeteissa ei ole huoneen siivoaminen tai jokin muu, kuten usealla kurssitoverilla. Ei. Eikä se reagoi väsymyksellä vaan väsymättömyydellä, jollakin kiireellä ja tarpeella ja kärsimättömyydellä, joka vilkkuu punaista valoa ja pitää ambulanssiääntä. Sitä ärsyttää suunnattomasti, kun se ei ole oppinut sitä, mitä olen niin kovasti koettanut lueskella ja ajaa sisään hieman epävarmana kaiken tuon informaation ulkoa oppimisen mielekkyydestä. Keho herää kuuden aikaan oppimaan, sitä hiertää silkka oppimattomuus.

Kun olen katsellut listat läpi taas kerran, taivaan väri on heleämpi ja kuu jo alempana, oikeammalla. Kuivuvat yrttikimput lasin edessä näyttävät mustuudessaan vähemmän syviltä. On aika pukeutua ja syödä aamiainen ja polkea kouluun asfalttista alamäkeä ja ratisevaa hiekkatietä ja ihmetellä kurssitovereita, jotka tarvitsevat kahvia pysyäkseen hereillä ja vastaanottavaisina.