maanantai 28. syyskuuta 2009

Teetauolla

Kotiin päästyäni keitän kupillisen yogi-teetä. Sen lipukkeissa on hauskoja elämänohjeita, joihin on useimmiten helppo yhtyä. Nyt lipukkeessa lukee:
Your greatness is measured by your gifts, not your possessions.
Ajattelen koulussa käydyssä keskustelussa esiin noussutta kysymystä siitä, voiko olla eettistä, että koko elämänsä kovasti työtä paiskineelle vanhukselle jää oman laitoshoitopaikkansa maksamisen jälkeen käteen yhtä vähän tuhlausrahaa kuin sellaiselle, joka ei ole panostanut niin työntekoon ja materian haalimiseen ja jonka paikan kunta maksaa, koska vanhuksella itsellään ei ole rahaa. Minun oli jotenkin vaikeaa nähdä, miksi joku siitä katkeroituisi niin kovin, vaikka monelle muulle se ei selvästi ollutkaan vaikeaa. Tiedän kyllä, että ihmiset katkeroituvat hyvinkin pienistä jutuista, eikä sitä tässä ja nyt -tilanteena kai voi kuin uskoa tapahtuvan, mutta en taatusti aio suostua siihen, että peruskatkeraan asenteeseen suhtaudutaan jotenkin luontevana tai luonnollisena, jonakin, mihin ei voitaisi vaikuttaa. Jos valistus vain onnistuttaisiin muotoilemaan järkevästi ja tarpeeksi houkuttelevasti, monia vaihtoehtoisia polkuja tarjoten... Oivallusten välittäminen on vaikeaa, koska kukaan toinen ei voi oivaltaa itsen puolesta. (Tämän huomaa hyvin anatomian kanssa pähkäillessä.)

Ehkä sekin on lahja, ettei näe syytä katkeroitua, että jaksaa pysyä uteliaana? Tosin tuo lahja tökkää jotenkin pahasti, lahjat kuulostavat niin synnynnäisiltä. Mieluummin puhuisi asenteesta, metodisesta uteliaisuudesta, kuin lahjasta. Taitokin ehkä kävisi, vaikka sekin kuulostaa jotenkin - spesifimmältä. Olisikohan katkeruuden välttämisen taidon oppiminen mahdollista kaikille noin periaatteessa, jos tahtoa riittäisi? (Ja taas tullaan tähän, mistä tahto muodostuu...) Ja: miksi joku ei tahtoisi oppia sitä? Askarruttavaa!

Yogi-teen lipukkeen kanssa on helppoa olla yhtä mieltä. Itse asiassa kuva vanhuksista laitoksessa liittyy sen tulkitsemiseen muutenkin kuin mielleyhtymänä; kuva selkiyttää hyvin sen, miksi tuollainen taito tai asenne tai lahja on tärkeämpi kuin omaisuus. Tuollaisen taidon kanssa nimittäin aiemmin varakasta elämää viettänyt vanhus voisi olla masentumatta siitä, ettei hän nyt olekaan suhteellisesti, mälläysrahassa mitattuna, sen rikkaampi kuin naapurikaan. (Väittäisin kyllä, että hänellä silti on enemmän valtaa - ainakin hän voi vaihtaa vanhainkotia, jos ei ole palveluun tyytyväinen, hakeutua samaan vanhainkotiin kuin ystävänsä tai lähelle lapsenlapsia, ja niin edelleen.) Tällainen kyky olla masentumatta tuntuu aika tärkeältä ainakin minusta. Omaisuus voidaan ottaa pois, ja voi käydä niinkin, että meidän sukupolvemme ei esimerkiksi koskaan pääse nauttimaan mitään eläkkeitä. Tai markkinasysteemit heittelehtivät pahasti siinä vaiheessa kun öljytaloudesta on pakko siirtyä jonnekin arvaamattomaan suuntaan. Raha pehmentää joissakin tapauksissa selviytymistä, mutta on lopulta aika arvaamaton tukipilari, jos yhteiskunnan rakenteet alkavat pahemmin tutista. Ja mikä lopulta on meidän varmasti ja viemättömästi - ei edes oman kehon toiminta ole täysin hallinnassamme! Emme päätä kuolevaisuudestamme enkä sairastumisistamme, emme vanhuudesta, kulumista, kolotuksista. Tuntuu jotenkin kauhean ulkokohtaiselta kuvitella, että voisimme päättää vakavasti ottaen ja syvätasolla jostakin sellaisesta kuin käyttörahoista...

Mutta jostakin sentään voi päättää. Esimerkiksi voin päättää suunnata tarkkaavaisuuttani ja voimavarojani jonkin hyödyllisen asian opettelemiseen.

On suunnattava teetauolta takaisin ranteen pinnallisten ojentajien pariin. Tänään on niiden päivä.

3 kommenttia:

paulasankelo kirjoitti...

Mä ymmärsin mietelauseen eri tavalla: ajattelin, että siinä olisi kyse konkreettisesti lahjoista, toisille annetuista. Että se, mitä toisille antaa, mittaa omaa suuruutta enemmän kuin se, mitä omistaa. Kumpikin tulkinta on minusta tosi, mutta jos kyse on konkreettisesti toisille antamista, siinä on minusta jotain erityisen lohdullista. Ei tarvitse edes olla hyvä missään, omata erityistaitoja - voi olla suuri siten, että antaa toisille omastaan. (Ehkä tätä tarkoititkin sillä, että lahjat merkityksessä kyvyt kuulostaa niin synnynnäiseltä - onko suuruus synnynnäistä?)

Veloena kirjoitti...

Uuh, synnynnäinen suuruus kuulostaa musta vaan ihan karmealta. :D

Mäkin pohdin hetken tuota lahjan tulkintaa, mutta sitten jotenkin heitin sen mielestäni. Hmm hmm.

Juu, juuri tuo lahjat = synnynnäiset kyvyt saa niskakarvani pystyyn. Hittolainen, ei, tai ainakin sitten niin, että kaikkia kykyjä tarvitaan... että niissä kaikista on lahjaksi jollekulle toiselle. Hmm.

(Seuraava yogi-teen lipuke sanoo: "Delight the world with compassion, kindness and grace.")

paulasankelo kirjoitti...

"Uuh, synnynnäinen suuruus kuulostaa musta vaan ihan karmealta. :D"

Se kuulostaa lähinnä oksymoronilta. :-)

Alkoi tehdä mieli mietelauseteetä. Joskus kauan sitten Prinsessa-teessä oli myös mietelauseita. Keräsin niitä pieneen purkkiin. Se oli hyvää teetä myös, en ole nähnyt sitä vuosikausiin.