sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Rutiiniin palaaminen

Pahoittelen sängyllä vatsamakuussa sitä, miten nopeasti kirjoittamisen rutiini katoaa. Kun sitä ei tee joka päivä, kynnys kasvaa. Tai niin sanon, en tiedä, kuinka oikeassa olen, se voi olla pelkoakin vain. Vompsu konfrontoi: olenhan minä kirjoittanut, esseitä. Ihan totta. Sitten viime päreen olen kirjoittanut kouluun kaksi kolmisivuista esseetä (pieni fontti, tiuha riviväli, jotta pysyy maksimin rajoissa) ja haaveilen itselleni tehtävistä kirjallisista tuotoksista, jotka käsittelevät lihaksia ja luita. Minun on kirjoitettava ne, jotta muistan. Ehkä muistan tämän vuoden myöhemmin lihaksien ja luiden nimin, ehkä tämä vuosi katoaa kuten jotkut - monet - vuodet aiemmin, Aristoteleen Metafysiikan vuosi ja seksin ja synnin vuosi ja kulttuuriantropologian vuosi.

Rutiinit saattavat muutenkin hukkua. En ole kesällä malttanut paljonkaan venytellä tai olen venytellyt vain ne lihakset, joiden venyttämisestä pidän jollakin tavalla. Tänään on ensimmäinen syvävenytystunti pitkän tauon jälkeen. Tunnilla ei vielä satu ja kotiin kävellessä ihmettelen selän avaruutta ja keveyttä, mutta sitten jumahdan. Lääkitsen kivistystä väärin, lämpimällä kääreellä. Vamman päälle pitäisi aina laittaa jäätä. Mutta kun. Mutta kun minä en pidä jäästä enkä kylmästä ja olen ennenkin rentouttanut kuumalla ja se on toiminut äärimmäisen hyvin. Huokaus. Aion jatkaa samaa itsepäisyyden linjaa, koska kohta ei ole kuuma eikä turvonnut, ainoastaan outouttaan kivistävä.

Kun venyttelyä on jatkunut muutaman viikon, arpikudos selän isossa kalvossa rauhoittuu ja tottuu taas siihen, että sitä kiusataan. Niin on käynyt ennenkin. Mutta ensiksi se protestoi. Kuuman kauratyynyn alla se vaikenee hetkeksi.

Ja koulu. Koulu jatkuu huomenna, maanantaina. Paluu rutiiniin. Lukujärjestysten arvaamattomaan elämään, luokkatoverien tervehtimiseen käytävillä, sen miettimiseen, minkä sanominen on okei ja minkä ei, mikä on tuntiaktiivisuutta ja mikä hyperaktiivisuutta, voiko ruokatauolla omaksua anatomiaa, jos istuu kellarissa kirjan ääressä ja niin edelleen. En muista käyneeni tällaista koulua ikinä ennen. Tällaista: näin paljon ulkoa opettelua vaativaa. Haluaisin oppia kunnolla ensimmäistä kertaa elämässäni. Aiemmin sillä ei ole ollut väliä, olen tuntenut itseni vangiksi, motivoitumattomaksi. Nyt haluaisin oppia, ja tuntuu pahalta, miten hitaasti asiat niveltyvät paikoilleen. Ei, muistan äkisti, ei tämäkään pidä paikkaansa. Halusin oppia filosofiassakin ja siihen meni siinä seitsemän vuotta, että aloin hahmottaa vähän, mistä kaikesta näkemyseroissa saattoi olla kyse. Seitsemän vuotta oli silti helpompi kestää, koska saattoi nukkua päiväunet ja ottaa kursseja omaan tahtiin. En koskaan ymmärtänyt, miten joku saattoi sanoa yliopistoa kouluksi. Minusta se oli epäkoulu. Nyt käyn taas koulua. Siellä sullotaan informaatiota. Jos tätä koulua saisi käydä omaan tahtiin, käyttäisin siihen ehkä kolmisen vuotta. Opetusta olisi kaksi päivää viikossa. Ei minulla ole kiire mihinkään. Ei ole kai koskaan ollutkaan. Muut keksivät kiireen päänvaivakseni, jos en itse osaa sitä.

Olen varannut lentoliput ja majoituksen jouluksi. Menemme isommalla porukalla Lissaboniin kahdeksi viikoksi, tasan siksi ajaksi kun koulusta on lomaa. Ensi viikonloppuna matkustan Faunin kanssa viikonlopuksi Tallinnaan. Elämän on kuljettava. On tapahduttava muutakin, ajattelen, muutakin kuin koulu. Tänään istumme avokommuunin ja Paulan kanssa intialaisessa ravintolassa ja sitä ennen kävelemme kasvitieteellisessä puutarhassa. Poluille on pudonnut jo lehtiä. Mustaseljan marjat ovat syömäkypsyneet. Lehvästöt ovat vielä vihreitä. On kuin kesä. Tai kevät Roomassa, miksi ihmeessä tämä syyskuu on Rooman huhtikuu? Suihkulähteen vedessä on sama sävy. Ja kun kävelen venyttelytunnilta kotiin yksin, katselen pilviä ja katonreunoja ja linnun siluetti liukuu taivaan yli siipiään väräyttämättä kuin varjoteatterin hahmo.

Ystävän talo on edelleen paketissa, toinen ystävä siivoaa tuntikausia vähän kerrassaan, saan vietyä biojätteen tuhansine banaanikärpäsineen ja ilta katoaa ja kauratyynyä selän kalvolla on lämmitettävä tuon tuosta mikroaaltouunissa.

Huomenna viikko nielaisee minut. Pääsemme kokoamaan raajojen hieronnasta oppimamme ja teemme lihaskuntoliikkeita sormien ja kyynärvarren lihaksille ja varpaillenousuja ja kyykkyjä loppuviikosta sata toistoa putkeen.

1 kommentti:

etäältä lähelle kirjoitti...

"Ehkä muistan tämän vuoden myöhemmin lihaksien ja luiden nimin, ehkä tämä vuosi katoaa kuten jotkut - monet - vuodet aiemmin, Aristoteleen Metafysiikan vuosi ja seksin ja synnin vuosi ja kulttuuriantropologian vuosi."

Ihastuin tästä. Minä aloitin elävänmallin piirustuksen ja ajattelin, että anatomiaa voisi vilkaista vähän, mutta vain vähän ja ilman pakkoa, eli paineita ei juuri ole kuten sinulla. Silti tuntuu olennaiselta ymmärtää jotain anatomiasta jollain tavoin ymmärtääkseen ihmistä kokonaisuutena paremmin.

Heit täältä syksyisestä säästä! Heit 8-18 yliopistopäivien keskeltä! (olen silti tullut siihen tulokseen, että luennoilla istuminen on helpompaa kuin se, että ottaa itse selvää kaikesta)

t. riikka