Mitä pitäisi uskoa, kun yksi lähde toitottaa, että ihminen ei lajityypillisesti nuku parisängyssä vaan pysyisi terveempänä omassa sängyssään toisten kuorsaukselta ja kääntelehtimiseltä piilossa, ja kun toinen lähde taas siteeraa kädellistutkimuksia ja sitä, miten muut kädelliset ja alkuperäiskansat nukkuvat lähestulkoon läjissä, kädenojennuksen päässä toisista? Mistä hitosta sitä voi tietää, kummin nukkuu paremmin, kun on kuitenkin jo jokin ennakkokäsitys... nukkuisiko paremmin sitten tosiaan yksin-sängyssä, jos tietäisi, että voi hiipiä hämärän läpi toisiin huoneisiin toisten luo, kenellä on nykyään toisia toisissa huoneissa, umpioiden ovissa on lukot ja turvalukot.
En haluaisi uskoa mihinkään.
Vaan kun kävelee lehmusten alta ja uskaltaa pitää kädestä, uskaltaa uskaltaa, vaikka voisi tulla joku asioista etääntynyt tuttu vastaan tai äiti vastaan ja mitä sitten sanoisi, ehkä vain hymyilisi, irrottaisiko käden tai jotakin, voiko siitä olla varma, ei kai, uskaltaa kuitenkin pitää kädestä kiinni ja hymyillä, sanon että olet nielaissut auringon, silloin voi olla varma, että tämä tuntuu joltakin. Ryhtiä ei joudu ajattelemaan erikseen. Se kantuu.
Ei tässä kohdin saa tuntumaa mihinkään päättämiseen, ratkaisuun, uskon hyppyyn. Mitä hengitän ja ryhdistyn, ellen varmuutta jostakin?
Illalla makaamme laumassa pedillä, tyttö sanoo ymh ja painaa poskensa vatsalleni, vaatteiden päälle, oma pääni pojan vatsalla, musiikki, paistuvan punasipulin tuoksu. Piiraan reunalla kuplii ylenmääräinen rasva sinertäen punasipulin väriä. En nukahtaisi lainkaan, mutta tiedän lauantain työpäiväksi, jokin ei vain halua uskoa siihen, ei viiden päivän kouluviikon ja flyygelin äärellä improten steppaamisen jälkeen. Kenkien ääni on niin kova verrattuna flyygeliin, niin epälyyrinen, kalkattava. Ei ihme, että valvottaa. Nyt on lauantai, istun töissä ja luen ruokatunnilla uutisen unesta. Sinnittelen kohti iltaa ja lyhtyjuhlaa. Nukahdanko siellä jonkun syliin? Minut on luvattu kantaa pois, jos nukahdan kesken kaiken.
Lyhdyt, pimeä ja kynttilät, poissaolevat ystävät ja nämä tässä, odotan iltaa, varmasti.
Tekstit
ごっつんこ
1 päivä sitten
2 kommenttia:
Kun luen tuota, kuinka saatatte nukkua tuolla lailla 'kasassa', niin tosiaan, ihminen on laumaeläin! Se siitä tulee mieleen! Tietysti sitä kaipaa myös yksinäisyyttä, mutta jotenkin olisi ehkä luontevampaa olla 'laumassa'. Osata nukkua ystävien kanssa samassa huoneessa, eikä pitää sitä outona. Tai asua vaikka kommuunissa.
Tuo on sellaista elämää, jota ihmisen kai oikeasti pitäisi viettää!
Lauma tulee tulevaisuudessa olemaan ihmiselle yhä useammin jotain muuta kuin biologinen perhe.
Njaah, en oikein usko pitämisiin, mutta koetan kuulostella, mikä tuntuu hyvältä. :)
Lähetä kommentti