maanantai 8. toukokuuta 2006

Langwidere

Veloena-lukuohjeita:

"Now I must explain to you that the Princess Langwidere had thirty heads--as many as there are days in the month. But of course she could only wear one of them at a time, because she had but one neck. These heads were kept in what she called her "cabinet," which was a beautiful dressing-room that lay just between Langwidere's sleeping-chamber and the mirrored sitting-room. Each head was in a separate cupboard lined with velvet. The cupboards ran all around the sides of the dressing-room, and had elaborately carved doors with gold numbers on the outside and jeweled-framed mirrors on the inside of them.

When the Princess got out of her crystal bed in the morning she went to her cabinet, opened one of the velvet-lined cupboards, and took the head it contained from its golden shelf. Then, by the aid of the mirror inside the open door, she put on the head--as neat and straight as could be--and afterward called her maids to robe her for the day. She always wore a simple white costume, that suited all the heads. For, being able to change her face whenever she liked, the Princess had no interest in wearing a variety of gowns, as have other ladies who are compelled to wear the same face constantly.

Of course the thirty heads were in great variety, no two formed alike but all being of exceeding loveliness. There were heads with golden hair, brown hair, rich auburn hair and black hair; but none with gray hair. The heads had eyes of blue, of gray, of hazel, of brown and of black; but there were no red eyes among them, and all were bright and handsome. The noses were Grecian, Roman, retrousse and Oriental, representing all types of beauty; and the mouths were of assorted sizes and shapes, displaying pearly teeth when the heads smiled. As for dimples, they appeared in cheeks and chins, wherever they might be most charming, and one or two heads had freckles upon the faces to contrast the better with the brilliancy of their complexions.

One key unlocked all the velvet cupboards containing these treasures--a curious key carved from a single blood-red ruby--and this was fastened to a strong but slender chain which the Princess wore around her left wrist.

When Nanda had supported Langwidere to a position in front of cupboard No. 17, the Princess unlocked the door with her ruby key and after handing head No. 9, which she had been wearing, to the maid, she took No. 17 from its shelf and fitted it to her neck. It had black hair and dark eyes and a lovely pearl-and-white complexion, and when Langwidere wore it she knew she was remarkably beautiful in appearance.

There was only one trouble with No. 17; the temper that went with it (and which was hidden somewhere under the glossy black hair) was fiery, harsh and haughty in the extreme, and it often led the Princess to do unpleasant things which she regretted when she came to wear her other heads.

But she did not remember this today, and went to meet her guests in the drawing-room with a feeling of certainty that she would surprise them with her beauty."

L. Frank Baum, Ozma of Oz

(http://www.literature.org/authors/baum-l-frank/ozma-of-oz/chapter-06.html)

Olen tänään käyttänyt päätä numero seitsemäntoista. Riidellyt ennen aamiaista.

Käytän pitkään pellavaista valkeaa ohuenohutta soljuvaa neuletta ja avainta rannelenkissä tuon tekstikappaleen innoittamana. Sitten tajuan, etteivät kasvoni vaihdu, vaikka välillä olenkin nutturassa, välillä leteissä, välillä avohiuksin, jakaukseni vaihtuu ja välillä on timangipinni tai peltipinni, tai ei pinnejä lainkaan, tai pikkuletit kasvoja kehystämässä, solkilaineet tai papiljottikiharat tai kaksi nutturaa tai olkihattu.

Mutta silmät ovat samat tylsät jäänsiniset valumavesi-iirikset, kolera-allassilmät, vain maisema niissä vaihtuu, välillä heijastuu talo kasvot toiset silmät, bikiniallas, mutamaa, ylivuotiset helokinvarret, avautuva siperianunikko. Silmät voi kehystää nestemäisellä tai kiinteällä eyelinerilla, huulet maalata tähdin ja unin ja hypyin ja jokin huulimaali tuoksuu jopa vaahtokarkeilta, se on helmiäistä.

Lopulta kyllästyn pellavapaitaan, hittoako minä siinä, kunnei pää vaihdu, ei ei.

Ystävä kirjoittaa, että pään sisältö silti vaihtuu, se on ovelin muutoksista, arvaamattomin. Välillä suopea pää, välillä oikukas sokerilaaksossa, välillä kikattava, välillä kyynelehtivää paatosta, välillä rappukäytävissä kuiskuttava ja silmiä puoliummistava, välillä sotaisasti argumentit oikaiseva, välillä ne äärimmäisen huolitellusti asetteleva, välillä kokonaan sanojen alla, välillä suu täynnä pimeyttä sähisten, välillä laulaen hassuja virkkauslauluja, välillä Spinozaa siteeraava ja niin edelleen. Välillä näkymättömällä kaapilla käydään kesken puhelun, hymy ja rauha muuttuu pääksi numero seitsemäntoista kuinka kehtaat väittää tuollaista sinä et ymmärrä mitä minä ajan takaa.

Kutsu nainen käymään ennen aamiaista, kysy tältä vakavia asioita, kuule kuinka pää vaihtuu tiikerin pääksi rauuoorrouuuv. Pyydä turhaan koherenssia. Tiikeri hyvä, koherenssia.

Tänä keväänä erään miehen silmien väri muuttuu samalla kun hän kirjoittaa, ettei ymmärrä, mikä häntä aiemmin rasitti. Se on omituisinta aikoihin näkemääni, mutta en erota värillisten piilolinssien rajoja, vaikka koetan katsoa iiriksiä tarkasti. Onko se vain heijastus taivaan värin muutoksesta keväässä, vai onko se vain heijastus kun äkkiä tajuan vakavan pyyteettömyyden hyvään? Mutta kummassa? Kummassakin? Kummissakin?

Tutustu prinsessa Langwidereen, jolla on näkymätön avain ranteessaan, näkymättömiä päitä. Lue palanen, tekstikappale, Matkallalallallala sanoo eskimoprinsessan muikeudella, että tuo on se silmä, mutta muukin muuttuu. Esimerkiksi punaiset paidat. Mistä ne ovat lentäneet kaappiini? Tahdon niistä eroon. Ja hypistelen purkillista tummaa hiusväriä merkitsevästi, sellaista eläinkoetestaamatonta väriä, irlanninnoitien kasvikeitettä.

Syliin putoavat mustikat värjäävät unikkohameen kankaan. Nyt hameessa on päivän jäljiltä sekä reikä että tahroja.

Sottuprinsessa minä olen. Kun alan lukea sosiaalipsykologiaa ja törmään symboliseen interaktionismiin, ajattelen Langwiderea, mutta äiti on jo heittänyt Prinsessa Ozman roskikseen liian ruokatahraisena ja revenneenä, enkä siten pääse käsiksi tekstikappaleeseen ennen kuin tänään, kun löydän sen netistä, äkisti ja miellyttävästi. Ihastuttavat pähkinänruskeat hiukset.

Halusin lapsena pähkinänruskeahiuksisen pään kuten Langwiderella.

Mutta sainkin vain pään, jonka nopeuden rysähtää ajatuksesta toiseen unohdan silloin tällöin. Miksi pääni tahtoo pelata sanapingpongia ja briljeerata maailmaan liukkautta? Miksi se ei osaa käyttäytyä toisinaan? Miksi se on joissain seurueissa nöyrä ja kuuliainen, ja joissain aivan mahdoton? Tavallaan aika kätevää kyllä, että on Langwidere all in one -pää. Mutta onhan se vähän rasittavaa, että välillä diotimaalista rakkautta, välillä nonsensea ja välillä tiikeriä in extremis.

Ja että ihmiset olettavat, että päitä on kuitenkin vain yksi.

3 kommenttia:

Kati Parppei kirjoitti...

Ah, prinsessa Turhaman päät! Tuo kohta aiheutti aina mukavia puistatuksia lapsena; sittemmin sitä on toivonut, että itselläkin olisi kaapillinen päitä eri tarkoituksiin.

(Pyörällisiä - mitähän ne ovat englanniksi - sen sijaan taisin pelätä oikeasti. Syystäkin.)

Lokki kirjoitti...

Minulle ei vaihtopäinen prinsessa ole tuttu. Luulin aluksi englanninkielisten satujen olevan Veloenan uusi aluevaltaus! :) Mutta ajatus on tietysti huikea. Vaihtuva pää voisi ulkonäöllisten seikkojen ohella olla hyödyksi tarvittaessa erilaisia kykyjä: ranskaa taitava pää, matematiikkaneron pää, sävelpää, päätään turhalla problematisoinnilla vaivaamattoman pää jne. Vai kävisikö niin, että mökötettyään 29 päivää sametissa mikä tahansa pää olisi huonolla tuulella tai ainakin auttamattomasti pihalla viimeaikaisista tapahtumista. Sitten kuluisi koko päivä pään päivittämiseen.

Timo kirjoitti...

Eikös oikea päämäärä ole 42?