Selkäni on hieman palanut, mutta olen onnellinen. Istumme ystävien kanssa Istanbulin terassilla, syömme ja aurinko paistaa, leppäkerttu lentää, matkalla saven luota laiha takkuinen rusakko ylittää tien pyörää mulkoillen. Olen purkanut edellisvuoden kompostin ja levollisuus on jäsenissäni. Rakastan maailmaa tällaisena: on kuuma, sisällä asunnossani kolmekymmentäkahdeksan ja puoli astetta, en tahdo vetää bambukaihdinta alas, kesä on uutta ja ihanaa, Lohi makaa onnellisena maha pyöreänä pystyssä.
Iltaisin kadut tuoksuvat kuumilta kiviltä, kaupunki on suuri kiuas, käristää ihmislihaa, puhelimeni piippailee puistopiknikkejä ja viinivilttejä, mutta sanon ei ei. Makaan sängyllä valkeassa lastenkoon silkkimekossa, se kinnaa rintojen kohdalta ja tekee läskiksi instantly, mutta kotimekkona on ihanan vilpoisa ja pehmeä, luen Spinozaa ja Platonia sekaisin, olen rakastunut mutten kuten Faidroksen puheen Sokrates vaan kuten Diotima, kokonaiseen maailmaan, kokonaisuuteen, ideoihin, ei ole ketään johon kiinnittyisin, luen sanoja ja hymyilen, huomaan hymyileväni, käsiini on piirtynyt auringon ja saven väriä, kasvotkin terrakottaa, rauha on valunut minuun maana, olen purkanut kokonaisen vuoden kompostit ja haudannut ne syvään saveen, madot tekevät siitä kaikesta mustaa multaa ja moskovalaisia pensaskurkkuja, joilla aion lahjoa kaikki esteet tieltäni sitten kun noita vihreitä piikikkäitä ja emäksisiä lohikäärmeenpoikasia tulee muovikassikaupalla.
Rakastan kuumuutta, kävelen kylmään suihkuun, kurlaan vettä suussa ja kauhon hiuksia selkäpuolelle. Hetken on viileä, voin keskittyä Spinozaan. Melkein itken ilosta lukiessani Etiikkaa. Ja päätän, äkkiä ja kerrankin järkevästi, että tämän kesän illoin luen vain sellaisia sanoja, jotka auttavat minua iloon. Ei, en minä henkistymistä kaipaa vaan tarmoa. Maata, raskasta kitkemistä ja lappamista, kuokkimista ja sadonkorjuuta, ja niiden jäljiltä niukasti ystäviä, hymyjä pöydän ylitse. Ja sanoja, jotka asettavat tälle kaikelle merkityksen.
Spinoza kirjoittaa: Samalla tavalla tulee ajatella rohkeutta jotta saisi karkotettua pelon; on usein kuviteltava mielessään ja käytävä läpi elämän tavallisia vaaroja sekä sitä, miten ne ovat parhaiten vältettävissä ja voitettavissa mielenmaltilla ja hengenvoimalla. Tulee huomata, että järjestäessämme ajatuksiamme ja mielikuviamme meidän on aina pidettävä silmällä sitä, mikä kussakin oliossa on hyvää, jotta tällä lailla määräytyisimme toimintaan aina ilon affektin kautta. ... Joka siis ponnistelee hillitäkseen affektinsa ja halunsa yksinomaan vapaudenrakkauden pohjalta, hän yrittää voimiensa mukaan oppia tuntemaan hyveet ja niiden syyt sekä täyttää sielunsa sillä riemulla, joka syntyy niiden tosi tiedostamisesta; ja kaikkein vähiten hän miettii ihmisten paheita, halventaa heitä tai nauttii väärän vapauden harhasta. Kun tarkoin panee nämä seikat merkille (vaikeatahan se ei ole) ja harjoittelee niiden soveltamista, kykenee varmasti varsin pian useimmiten ohjaamaan tekojaan järjen käskyjen mukaan.
Järki, mikä ihana sana. Nostelen kaappiin värikkäitä pieniä vaatteita, kesävaatteissa näyttää lihavalta automaattisesti, rakenteeni on sellainen, pieniluinen ja yläpainoisen pehmeä. (Meillä on kaikilla nallennaamat, ei me näytetä kohtalokkailta naisilta, sanoo kuumuutta läähättävä Eskimoprinsessa. Se kohtalottomuudesta - paras vaan tankata Spinozaa jalkoja gregorsamsamaisesti heilutellen.) Eikä tälläkään ole väliä, jos olen peloton. Kirjaimilla ei ole silmiä. Kameralla on - tunnistan kirkuvan halun telkeytyä sisään kömpelöä kesävaaterumuuttani piiloon, mutta sisällä se tuntuu selkeämmin, kun ei ole muuta ajateltavaa. Kai mieluiten olisin kauniin kuolemanlaiha kuten siskoni, mutta taidan pitää ruoasta hieman liikaa ja liikunnasta edelleen liian vähän, en löydä itsestäni nääntymisen tahtoa sitten millään.
Tänään olen siihen jopa ihan tyytyväinen. Jos olisin kasvanut kauniina ja palvottuna, olisinko koskaan opetellut kaikkia näitä taitoja? Osaisinko nuuskia argumentteja esiin, sommitella seinämaalausta päässä, laskostaa ja mankeloida sanoja, haluta oppia päällystämään huonekaluja lautasliinamosaiikein? Lukisinko Spinozaa suihkun jälkeen? Kaikkea ei voi saada.
Katselen taas tuota pientä maisemaa, joka on maalattu ortodoksisen pääsiäismunan kylkeen. Tuoli kukkivan puun alla, poeetannarsissit tuolin ympärillä. Pääsen vielä tuolle tuolille, istun illassa, tämä on ainut elämä, sitä ei saa tuhlata epäolennaiseen. Pitää kääntää maata, tavata ystäviä, miettiä hyvyyttä, totuutta ja kauneutta, edistää niitä kuten parhaiten taitaa. On onnistuttava ojentamaan käsi, koskettamaan. Ja tehtävä se niin, ettei kukaan onneton tahdo kiinnittyä minuun enää, tulla osakseni. Sillä en voi luvata mitään. En koskaan luvannut, ja siitä sentään olen tyytyväinen. En ole koskaan luvannut ikuista, pelkkää toistaisuutta, ja sekin on jo takana.
Aurinko on mennyt mustan peltikaton taakse, katonreunan väri on persikkaa, ylempänä taivas taittuuu aprikoosiin, napolinkeltaiseen, omenan hedelmälihaan, Kuurinmaan kynnäksen laguuniin, vauvansiniseen.
Tekstit
14 kommenttia:
Oikein!
at last what
kolmestaan-neljästään pitää olla kyllä hyvin hoikka mahtuakseen halaamaan samaa koiranpentua ikkunasta.
luulen, että hoikkuuteen riittää, että mahtuu sisään ja ulos ikkunasta..
Pidän kovasti blogistasi, sen pohdiskelevuudesta ja valoisuudesta. Täytyy kuitenkin rehellisyyden nimissä ihmetellä, miten noin älykäs, vanha (siis "vanha" merkityksessä ei kasvukivuissa kimpoileva teini tai poist-teiniangstissa rypevä parikymppinen) ja etenkin tiedostava ja vaihtoehtoinen nainen jaksaa OIKEASTI ruoskia itseään lihavuussyytöksillä. Kuvista päätellen olet normaalipainoinen, kuten varmasti itsekin tiedät. Vai kuuluuko laihdutusangsti ikään kuin pakollisena osana herkän ja pohdiskelevan filosofitytön olemukseen, että on pakko olla jotenkin neuroottinen. Että se on ikään kuin jollain tasolla positiivinen piirre joka paljastaa, ettei ole yli-iloinen ja pinnallinen hömppä. Että wannabe-anorektisuus antaa jonkinlaista särmää ja syvyyttä? (vaikka se itse asiassa viestii täysin päinvastaista, pinnallisuutta ja periksiantamista, sitä, että antaa patriarkaatin sanella miltä sinun täytyy naisena näyttää)
Minusta on ehdottoman kauheata ja surullista lukea sinun haluavan olla "kauniin kuolemanlaiha", oikein tuli paha mieli. (sori syyllistys).
Itse asiassa kokemukseni mukaan patriarkaatti suorastaan rakastaa lihaani tällaisenaan. Se kuvio, jota käyn läpi, on kyllä käsittääkseni aika kirjoitettu naiseuteen, ainakin sellaisena kuin olen sen suvustani perinyt. Minun sukuni on kasvonkohotuksia jo 60-luvulla, nenäleikkauksia, yhdet silikonitissit tilauksessa, äiti höpöttää rasvaimusta, oujee.
Enkä ainakaan osta mitään pöljää käsitystä siitä, mikä on pinnallista ja mikä ei. Ei ole mitään erityisen pinnallista siinä, että tuntee elävästi, vivahteikkaasti ja paatoksella, ettei kuulu kaunotarten joukkoon. Siitä voi olla ihan yhyy byhyy ja minusta se on ihan oikeutettua. Minut on opetettu vihaamaan ruumistani väärännäköisenä, katsokaahan mainoskuvia, naisten käsivarsien pitäisi olla katkeavanhoikat. Kun katselee omia alleja, kyllä meinaa itku pukata silmään.
(koska puhun näistä asioista ääneen ja kirjoitan, uskaltavat miehetkin tunnustaa minulle maha-angstejaan. Kyllä huoli oman kehon kiinteyden ja huolitelluuden puutteesta on nykyään myös ns. henkistyneiden miesten intresseissä eli se patriarkaatista)
En tiedä, miksi joku pitäisi minua erityisen VAIHTOEHTOISENA tai TIEDOSTAVANA. Koska en ole. (JA FEMINISTI EN AINAKAAN OLE... ainakaan omasta mielestäni.) Ostan kyllä luomusafkaa usein ja toimin ympäristöjärjestössä mutta ei se ole mitenkään erityisen tiedostavaa. Sellaiset vakavat tiedostavat tytöt eivät kuulu suosikkeihini lainkaan. Heissä on usein tiukkaa normatiivisuutta; sellaisesta en pidä.
No tietysti olen jo myös vanha kuin taivas (haukottelua...) mutta se on vain hyve.
Äitini on kuudenkympin ja murehtii edelleen selluliitteja ja alleja. Mutta täytyy kyllä sanoa, että hän ei olekaan aivan niin fläsä kuin voisi olla, jos ei murehtisi.
Tietysti kätevintä olisi, että kaikki nopeat hiilihydraatit kiellettäisiin kokonaan tai laitettaisiin ainakin kortille. Niin minä taitaisin tehdä maailmandiktaattorina, mutta eipä kai kukaan niin hullu olekaan, että minusta sellaisen tahtoisi... ;) ... tuo olisi kyllä kansanterveydellisestikin hyvä ratkaisu näin vähän liikkuvassa yhteiskunnassa.
Minä syyllistäisin kyllä mieluummin niitä jotka päästävät itsensä turpoamaan aivan muodottomiksi. Suurempi ongelma he ovat elintasosairauksineen.
Jos neuroosini pitävät minut tässä suklaapatukoiden luvatussa maailmassa normaalipainoisena, eikö niistä kannata olla tyytyväinen?
Ah, se koiranpentu on edelleen NIIIIIIIIN ihana.
olen aika yllättynyt että vastasit noin hyökkäävästi ja epäystävällisestikin kyselyyni, ei ole blogisi perusteella tapaistasi. (pahoittelen jos oma postaukseni vaikutti sellaiselta) tämä syömisthingie siis lienee sinulle arka, itsevihaakin aiheuttava asia.
nähdäkseni on eri asia huolehtia terveydestään kuin haaveilla kuolemanlaihuudesta ja mainita kahteen kertaan samassa postauksessa eksänsä uuden naisen isoudesta itseen verrattuna. etkö usko, että noin syvältä lähtevä itsen hyväksymättömyys estää pohjimmiltaan onnellisena olon?
yllätyin myös suvaitsemattomuudestasi ylipainoisia kohtaan. tunnetko yhtään ylipainoista, haluatko edes? ja oletatko, että kaikki ylipainoiset ovat hankkineet läskinsä ajelemalla tila-autoilla ja mässyttämällä liharuokia television ääressä? tunnut muutenkin niputtavan ihmisiä aika reippaasti, vakaviin tiedostaviin tyttöihin, taviksiin jne. omasta kokemuksesta voin sanoa, että niputtamisella menettää monta upeaa ja kiehtovaa ihmiskontaktia ja uutta kokemusta.
en oikeasti halunnut loukata, minusta vaikutat niin älykkäältä ja itseesi kosketuksissa olevalta, että sinun kannattaisi pohtia tätä laihuuspakkomielleasiaa enemmänkin. ethän ole ajattelultasi täydellinen, vaikka oletkin filosofian maisteri ;)
ps: mitä pahaa feminismissä mielestäsi on? onko se terminä jotenkin myrkyttynyt? oletan sinun kuitenkin olevan tasa-arvon kannalla. kuittaat patriarkaatin kevyesti, mutta mainitset kuitenkin naisten vitsanohuet käsivarret mainoksissa. tosiaan, naisiahan ne laihat mallit ehdottomasti pääosin ovat.
"Vai kuuluuko laihdutusangsti ikään kuin pakollisena osana herkän ja pohdiskelevan filosofitytön olemukseen, että on pakko olla jotenkin neuroottinen."
Eh? Painosta on ehkä parempi olla huolissaan etukäteen, ettei tule lihavaksi yllättäen.
"[..] sitä, että antaa patriarkaatin sanella miltä sinun täytyy naisena näyttää)"
Buhahaha. Vähän aikaa sitten luin hyvin kasvattavan lauseen: "To rebel against something requires an admission that that something has power and authority that can be rebelled against." (Bryson).
Kapinoimalla "patriarkaattia" vastaan tunnustaa siis patriarkaatin ylemmyyden. Lisäksi jos patriarkaatti todellakin kehottaa naisia huolehtimaan painostaan ja kunnostaan, eli terveydestään, niin minä ryhdyn silloin välittömästi naisia "sortavaksi" patriarkaksi. On suorastaan vertaansa vailla olevaa älyllistä epärehellisyyttä ja tyhmyyttä kuvitella kapinoivansa patriarkaattia vastaan syömällä holtittomasti ja olemalla kuntoilematta.
"mitä pahaa feminismissä mielestäsi on? onko se terminä jotenkin myrkyttynyt? oletan sinun kuitenkin olevan tasa-arvon kannalla."
Kertoisitko itse, että mikä saa sinut kuvittelemaan feminismin olevan synonyymi tasa-arvolle tai että mikä ihmeen entiteetti tai ajatusmalli vaatii tasa-arvoa kannattavaa ihmistä olemaan feministi? Minä itse olen tasa-arvon ja toisia kunnioittavan periaatteiden kannattaja, mutta feministi en todellakaan ole. Kohta purskahdan nauruun, jos havaitsen vielä lisää näitä ilmaan heitettyjä "ollaksesi hyvä ihminen sinun täytyy olla feministi" -vaateita.
Hyvä anonyymi, oletko muuten käynyt armeijan? Entä milloin aiot mennä? Vai onko armeija patriarkaattia? Vai onko "tasa-arvo" vain hyvä sana käytettäväksi iskulauseena?
Spinoza on ihana! Kiitos, että löysin taas sen pariin tätä kautta!!
Mikko Moilaselle: Luin taannoin vaahtoamistasi Minhin blogista, sinulle tuntuu pelkkä maininta naisten oikeudesta omaan ruumiiseensa aiheuttavan voimakasta raivoa ja loputonta spämmäystä. Juttusi oli ihan ihme olkinukkeilua, mikä ei kyllä tämän Minh-kokemuksen pohjalta yllätä lainkaan. Mutta on meitä mukaviakin miehiä, niitä jotka uskaltavat määritellä itsensä feministiksi.. en muuten edes ole homo ;-)
Feminismi on just sitä, että puolustetaan ja työskennellään sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta.
Patriarkaatti on olemassa.
On sairaalloista haluta olla "kuolemanlaiha", sillä ei ole mitään tekemistä terveellisyyden kanssa.
Oh darlings, minun älykkyyteni on kyllä iso illuusio, johon en itse juurikaan usko. Totta kai jokaiselle, jota on koulussa haukuttu läskiksi koko peruskoulun ajan, läskiys jää jotenkin levynä päälle.
En kyllä usko, että on ihmisiä, jotka haluaisivat olla hirvittävän paljon rumempia kuin ovat.
Termillä kuolemanlaiha viittaan tietenkin juuri ihanteen sairaalloisuuteen. Monet ihanteeni ovat sairaalloisia. Kuten ajatus siitä, että voisin auttaa toisia tai muuttaa maailmaa. Mutta ei se mitään - minusta ei ole mitään pahaa siinä, että on sairaalloinen.
Exäni uusi on kyllä laihempi kuin minä, vaikka onkin isompi. Varmaan parikymmentä senttiä meikäläisestä ylöspäin. Minusta se on jännittävää, tietysti. Pienet ja isot ihmiset ovat jännittävämpiä kuin me keskiverron keskiverrot.
Ja aion taatusti puolustaa oikeuttani naisellisuuteen, typeryyteen ja pinnallisuuteen viimeiseen hengenvetooni saakka. Jos se on antifeminismiä ja patriarkaatin palvontaa, olkoon.
Stereotypioista: ne ovat välttämättömiä ja harjoitan niitä siinä missä muutkin. Juu ja tunnen läskejä. En vain yhtään läskeihinsä tyytyväistä läskiä joka ei jauhaisi laihdutuskuureista viimeistään kahden punkun jälkeen.
Minusta on TODELLA RAIVOSTUTTAVAA JA ÄLLÖTTÄVÄÄ, että joku anonyymi kehtaa tulla tänne esittämään, mitä minun pitäisi hänen mielestään olla. Totta kai sellainen raivostuttaa, naurattaa ja pyörityttää silmiä. Eikö asiaa voisi ajaa tyylikkäämminkin? Tarkoitan: monimerkityksisellä tekstillä (kuten itse yritän tehdä, paitsi nyt kun olen liian väsynyt ja kaiken maailman anonyymit juoksentelevat tänne).
Minua väsyttää ihan saatanasti elää maailmassa, jossa naisen pitää olla joko tyhmä ja pinnallinen ja pissis TAI syvällinen ja vakava ja feministi. Ja jos näistä pakotetaan valitsemaan, valitsen etummaisen setin, sillä suoraan sanottuna: jälkimmäinen vaikuttaa minusta pinnallisemmalta. Tai ainakin kohdallani se olisi teeskentelyä.
Juhani, minulle se on ihan yksi hailea, että oletko homo vai et. Kenenkään ihmisarvo ei sen perusteella muutu silmissäni pätkänkään vertaa.
Vaahtoamisesta sen verran, että minä pidin silloin hauskaa. Halutessani olisin voinut agumentoida siellä olleet terävästi kankkulan kaivoon, mutta silloin ei olisi voinut pitää niin hauskaa. Silloin olisi joutunut miettimään. Se tosin hieman harmittaa, että en tehnyt mahtailevaa lopetuspuheenvuoroa.
Feminismistä en todellakaan viitsi alkaa keskustelemaan. Saatte pitää uskontonne täysin rauhassa.
Aamulla iltahermostumiseni tietysti tuntuu hieman liioitellulta. Illalla kyllä olin muutenkin piippulopussa. Olen ollut viime päivät, stressi ja kiire ovat liikaa minulle. Onneksi huomenna pääsen pois.
Olen koettanut analysoida, miksi koko anonyymi raivostuttaa niin kovasti. Pari seikkaa: ensinnä anonyymius. Voisi sentään keksiä väliaikaisen identiteetin jos aikoo tulla tylyttämään. Sitten toiseksi, koska tuo on aihe, josta olen kuullut ennenkin. Minusta tuossa oikeasti vallitsee aivan raivostuttava stereotypia. Luuleeko anonyymi, ettei minua ole pudotettu kerta toisensa jälkeen kypsymättömän kategoriaan vain siksi, että sanon ääneen/kirjoitan sen mitä älykkään naisen julkisivuun ei saisi tahrana päästää?
Totuus kuitenkin on, että jopa ns. tiedostavat vakavat tytöt näyttävät rehkivän aerobikissä ja mitä näitä nyt on, ja , suokaa anteeksi, mutta minulla on syyni uskoa, että eivät he vain *kuntoaan* kohenna. Kyllä ihmiseen on aika hyvin ladattu alttius tarkkailla omaa pariutumiskelpoisuutta, oli suhteessa tai ei. Tämä on osa eläimyyttämme. Tietysti nykykulttuurissa se on mainosten outoon suuntaan kääntämää.
Siksi termi "kuolemanlaiha".
Huvittavinta on, että nämä samat jotka kritisoivat kauneusihanteemme kauheutta sanovat surusta laihduttuani, että hei, näytät tosiaan pirteämmältä ja säteilet. No niin, kun paino on pudonnut viisi kiloa. Nyt kun olen takaisin normaalissa säteilypuhe on loppunut. Ihanteet ovat salakavalia. Parempi, että niitäkin sanallistetaan.
Mutta sille en voi mitään, että noin ulkonäöllisin kriteerein pidin itsestäni enemmän viisi kiloa laihempana. Hitto vie, se on vain paremman näköistä (ja jopa tuntuista, entiseni mielestä; hän sanoi minun näyttävät kauniilta kun kylkiluuni näkyivät ja puhuu nyt kun tapaamme, että minun pitäisi ehkä tarkkailla vähän syömistäni etten liho liikaa).
Siinä mielessä minun elämästäni ei kannata huolestua, että olen liian veltto ryhtyäkseni laihikselle. olen 31 enkä ole vielä ikinä ollut. Tuskin ryhdynkään, pidän ruoasta vähän liikaa sellaiselle alkaakseni. Runsas liikunta ja suhteellinen vähärasvaisuus ravinnossa ajakoon tuon asian. Linnun lailla en ala syödä kuitenkaan.
Siihen olen liian miellyttämishaluton.
Hmm, jotain hyötyä tuostakin piirteestä näkyy olevan.
Lähetä kommentti