Unta

Nosteltuani naamiaisten jäljiltä pahvilautasia roskapussiin mutta jaksamatta viedä pussia roskakatokseen soitan taksin, pujottaudun punaiseen takkiini ja astun kadulle kone ja hammasharja reppuun pakattuna. Perillä koirat pomppivat minua vasten ja tuovat lelujaan näytille. Nukun pitkästä aikaa eläinten keskellä, niiden unihengitys rauhoittaa.

Kissa lähtee Lontooseen, ja olen yhtä surullinen ja itkuinen kuin niissä lähdöissä, joiden aikana seurustelemme. Koirat eivät tahtoisi lähteä pois bussipysäkiltä, jolta Kissa poistuu Käpylästä. Ne odottaisivat vielä hetken, näkisivät kai kuinka Kissa ei nousisikaan bussiin tai kuinka bussi jarruttaisi pari metriä edettyään ja peruttaisi sitten takaisin ja Kissa nousisi siitä pysäkille, heiluttaisi meille ja juoksisi luoksemme. Raahaan vastaanhangoittelevia ja epäluuloisia susia postilaatikolle. Pudotan kirjeet laatikkoon.

Palelee, väsyttää. Kauhon naamaani lautasellisen lisää jämäcouscousia.

Olen juonut niin paljon vodka kickiä, skumppaa ja punaviiniä edellisenä päivänä, ajattelen. Väsymys on vain sitä, krapulaa. Juon lämmintä teetä, yritän pysyä hereillä puhelimessa. Koetan ajatella edellistä iltaa. Sanon etukäteen, etteivät ystäväni puhu kirjallisuudesta, mutta käy ilmi, etteiväthän he muusta tunnu puhuvankaan. Väsymyksessä tajuan, että taidan olla itse se ainoa, joka ei puhu siitä oikealla tavalla, sta-tavalla, ei ssa-tavalla, lumon sisällä. Eikä osaa namedroppingia, eikä osaa huolestua siitä.

Juhlat ovat poikkeuksellisen onnistuneet, ajattelen. Vilu täristää yläruumista. Jalat ovat löysät. Nukahdan kahdeksi tunneksi syyttäen krapulaa. Viimein ymmärrän, että jotain voi olla vialla, kun puhelimessakin ystävä sanoo, että kuulostan omituiselta. "Ääni on vaan vähän käheä... ihan hyvin tässä voidaan." Ääni käheä, nenä vuotaa, palelee, nukkuisin vain.

Mittaan kuumeen. Kolmekymmentäkahdeksan ja kahdeksan.

Olen sairas, ja siksi en kirjoita sen pidemmin.